Tag Archives: WordPress
Päivitin blogin uusimpaan WordPress 2.5 versioon. Uusi versio sisältää melko paljon kaikkea uutta isoa ja pientä. Ylläpidon näkymät muuttuivat aika radikaalisti ja kirjoituspuoli ja esim. kuvien hallinta on muuttunut melko tavalla. Käytin kokeilumielessä automaattista päivitystä sitä varten tehdyn lisäosan (plugin) avulla. Varmuuskopiot ovat joka tapauksessa kunnossa, joten paljoa tuossa ei häviä vaikka homma ei sujuisi [...]
Lisäosat eli plugin-ohjelmat ovat oiva apu lisätä toimivuutta ja helpompaa ylläpitoa blogiin. Niitä alkaa vain olla sen verran paljon, että on vähän vaikea arvailla mikä olisi hyvä ja toimiva ja mikä taas ei. Näitä selatessa tuli vastaan: ”50 Best WordPress Plugins for Power Blogging”. Siinähän niitä sitten olisi…
Jostain ihmeen syystä tämä blogi vaihtaa aina välillä ulkoasukseen kuvan mukaisen WordPress -ohjelman oletusteeman. Tämä tapahtuu ihan omia aikojaan ilman mitään omia toimenpiteitä. Viimeksi yöllä. Luulin aiemmin käyttäessäni itse tekemääni teemaa että siinä olisi ollut jotain rikki, mutta ei ollut siinäkään vika.
Tietokanta on jotenkin päässyt sekoamaan ja välillä pukkaa tuollaista ilmoitusta (kuva aukeaa omaan ikkunaan suurempana klikkaamalla). Kai se on viimein pakko siivota kunnolla. Siis jos tuohon ei keksi jotain helppoa ratkaisua. Onhan tämä nyt ollut pystyssä käytännössä yhtäjaksoisesti 2004 syyskuusta lähtien. Artikkeleita on kertynyt tämä mukaan lukien 1043. Joitain on toki joskus siivottu pois, mutta [...]
Vaihdoin tässä blogissa aiemmin käytetyn ISO-8859-1 enkoodauksen UTF-8 enkoodaukseen. Periaatteessa muunnos voitaisiin tehdä suoraan WordPressin asetuksista, mutta se rikkoo samalla kaikki vanhat skandinaavisia merkkejä sisältävät merkinnät. Tästä johtuen tietokanta täytyy muuntaa myös UTF-8 muotoon. Koska olen itse Mac-käyttäjä, käyn lyhyesti läpi miten hoidin asian Mac-tietokoneella ja TextWrangler -nimisellä ohjelmalla (Windowsissa ”vastaava” olisi UltraEdit-32). Lisäksi palvelimella [...]
Asensin eilen uusimman WordPress -ohjelman tuoreimman päivityksen pitämään huolta tästä blogista. Kyseessä on siis pelkkä bugipäivitys, jonka piti korjata 114 bugia. Kakkosversion mukana tullut Akismet spammisuodatin taitaa olla yksi parhaista uudistuksista muutenkin jo hyvässä ohjelmassa. Uskoisin että nyt kannattaa jo vanhemmat 1.2 – 1.5 versiot päivittää, jos aiemmin ei ole rohjennut.