Pieni työmatka

Kävin pikaisella työreissulla Walesissa ja Singaporessa. Molemmissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta aika ja lentojen paikkatilanne ei antanut periksi. Neljässä päivässä ei kovin paljoa ehdi… Työkone (PC) tuntui sekoilevan koko matkan ajan WLAN-asetuksiensa kanssa. Rasittava laite ja painaa liikaa…

Singaporessa pääsin hotelliin keskiviikkona iltamyöhään, eli ostoksille ei enää ollut mitään järkeä lähteä. Seuraavana päivänä oli aikainen lähtö töihin ja sieltä lähtö sitten edelleen lentokentälle ja kotia kohti. Viikonlopun F1-kisa saa kaupungin sekaisin. Taksikuski valitti ruuhkaa ja sanoi suoraan inhoavansa F1:stä (bad for business). Toivoin ehtiväni ostaa uuden SIM-lukottoman iPhonen vaimolle tai edes edullisimman iPadin, mutta aika ei yksinkertaisesti riittänyt. iPadeja näkyi muuten yllättävän paljon, etenkin UK:ssa. Hongkongissa oli välilasku ja siellä ei ollut ainakaan kentällä myytävänä sitten kumpaakaan.

Singaporessa on ilmainen WLAN vuoden 2013 maaliskuun loppuun asti. Wireless@SG (pdf) pitää kuitenkin rekisteröidä ja se käy helpoiten lentokentällä saapumisen yhteydessä. Pysähdyin yhdelle infotiskille ja ehdin sanoa wire… ja saman tien pyydettiin passi ja hetken kuluttua sain lapun, jossa oli tunnus ja salasana. Ilman passia tai paikallista puhelinnumeroa homma ei onnistu. Toiminta oli vähän niin ja näin, mutta sopivan hotspotin kohdalla toiminee ihan hyvin.

Singaporen Changi -lentokenttää on kehuttu useissa yhteyksissä jopa maailman parhaaksi. Se on kieltämättä hyvin toimiva, moderni ja nopea. Lisäksi siisteyteen ja arkkitehtuuriin on panostettu, mikä kieltämättä näkyy. Singapore on muutenkin ehkä siistein näkemäni kaupunki. Ei töherryksiä, roskia ja yleisesti näytti puhtaalta. Roskaamisesta tai tupakannatsojen heittämisestä saa kuulemma kunnon rangaistuksen ja ehkä siitä voisi ottaa täälläkin oppia. ;)

Alla muutama (huono) kuva matkalta: