Yllä olevassa tuoreessa tilastossa näkyy tässä blogissa vierailut eri käyttöjärjestelmillä ja selaimilla. Käyttöjärjestelmä puolella iOS:n pieni osuus tuli vähän yllätyksenä. Selaimissa Firefoxin roima ylivalta oli vastaavasti suurempi mitä olisin odottanut.
Onglemana on edelleen ollut Googlebotin ahkera indeksointi ja suuri kaistankulutus. Yritin estää nyt aluksi kuvien indeksoinnin robots.txt -tiedostolla, mutta aika näyttää miten paljon sillä on vaikutusta liikenteeseen.
* * * * *
Lätkälippujen hintakohu on ollut viime päivinä ahkerasti uutisissa. Miksi? Kyseessä on liiketoiminta. Huippu-urheilu, joksi lasken MM-tason jääkiekon, on bisnestä. Ja sitten toisaalta luulisi että tässä maassa (ja maailmassa) on vähän suurempiakin ongelmia kuin lätkäotteluiden lippujen hinnat.
* * * * *
Guggenhaim äänestettiin yllätyksekseni nurin, eli sitä ei ole sitten tulossa, vai onko? Minulla on jotenkin sellainen kutina että asiaa käsitellään vielä niin kauan ja niin moneen kertaan, että kyllä se sieltä vielä tulee tai ainakin jotain sinne päin. Eipä siinä mitään, käyttäköön yksityiset sijoittajat rahaa niin paljon kun haluavat, mutta julkisia rahoja tuollaiseeen ei pitäisi käyttää lainkaan. Sitä paitsi, mikä vika Kiasmassa on? Eikö se nyt enää kelpaa taideväelle? Eikö siellä voi järjestää vastaavia näyttelyitä? Kysynpä vaan…

16 vuoden odotus on palkittu. Lätkää ei tule paljoa seurattua, mutta eilinen peli oli aivan mahtavaa katsottavaa. Ekassa erässä meinasi jo masentaa, että näinkö tässä taas käy, mutta kun Leijonat avasi rännin toisen erän lopussa, niitä ei pidätellyt sitten enää mikään. Ajatelin että maalisaldo jää neljään, mutta lopputuloksen peräti kuusi Ruåtsia nöyryyttävää maalia Ruotsin yhtä vastaan oli todellista teurastusta ja ihanan upeaa peliä loppuun asti. Ja ne Mertarannan kommentit. Heh heh.