SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Tag Archives: loma

Päivitys ja teeman vaihto

Päivitin blogin uusimpaan WordPress 3.2.1 versioon ja otin WordPressin oman oletusteeman käyttöön. Pikaisesti katsottuna mitään ei ole rikki, mutta jos jotain on vialla, siitä olisi kiva saada kommentti. Muuten en ole juuri ehtinyt juttuja lisäämään työkiireiden takia. Loman piti jo alkaa, mutta teen töissä pitkää päivää viikonloppuja myöten.

Loma

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Omalla kohdalla tuntuu aina siltä kuin kesä loppuisi samalla kun loma on ohi. Tänään on viimeinen lomapäivä tällä kertaa, mutta lomia tulee aina kuitenkin lisää. Eikä se kesäkään vielä ole tietenkään ohi… Tänään aurinko paistaisi luultavasti siniseltä taivaalta, ellei Venäjältä tuleva savusumu olisi tiellä. Eilen rikottiin elokuun lämpöennätys (33,7 astetta) ja [...]

Laajakaista mökille

Saunalahti Prepaid Mobiililaajakaista tarttui mukaan mökkipaikkakunnan R-kioskilta. Myyjä totesi heti että onneksi tuollainen tuli myytyä samana päivänä jo aiemmin, muuten olisi mennyt sormi suuhun. Lyhyesti sanottuna kyseessä on aktivoinnista alkaen kuukauden rajoittamaton mobiilinetti, johon kuuluu nettitikku (Huawei E1552) mukaan. Hintaa kyseisellä paketilla on 39 euroa ja sitä voi halutessaan jatkaa viikko tai kuukausi kerrallaan. Itse [...]

Pientä tilastoa

Katselin vähän blogin liikennettä ja olin vähän yllättynyt. Kuvittelin että Mac olisi ollut vahvemmin edustettuna, mutta yllättävän vahva enemmistö käyttää ihan perinteisesti Windowsia. Firefoxin suosio ei ollut yllätys. Eipä 17% mikään huono luku ole millään tavoin. Meillä tuntuisi olevan kotona sellainen sekaympäristö. Vaimolla on W7 (pöytäkone), itselläni ”yllättäen” Mac (iMac) ja työkäytössä vielä Windows XP [...]

Keväällä tulvii…

Viikon loma meni mökillä rauhallisesti. Sen verran tuli rehkittyä että pudottelin kolmelta katolta lumet pois. Niin sanotun päärakennuksen jätin rauhaan. Minulla ei ollut valjaita, katto on jyrkkä, se on suhteellisen korkealla ja sen on peltiä. Tuollaisissa hommissa terveen järjen käyttö on suotavaa ja jos se loppuu, siitä nyt on ihan turha syyttää asuntoministeriä… * * * [...]

Viikon loma tekee aina hyvää

Viikon loma menee aivan yhtä nopeasti kuin kuukauden loma, ainakin kun sitä miettii sitä näin loman jälkeen. Ei se näin oikeasti tietenkään ole, mutta ihan sama, hyvä loma on aina hyvä loma joka tapauksessa. Loman alku meni risteilyllä. Olin sattumien summan kautta luokkaretken valvojana. Kaikki sujui hyvin sekä omasta puolesta että valvonnassa olleilta nuorilta (tuli [...]