SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Tag Archives: kesämökki

Kyy keväthangella

YLE uutisten juttu, jossa 13-kuukauden ikäinen lapsi oli Israelissa purrut kyyn näköisen käärmeen pään lähes irti, on vähintäänkin erikoinen. Jutun mukaan käärme oli mahdollisesti sen verran kohmea kylmän takia että ei ollut pystynyt puolustautumaan. En tiedä tietenkään enempää asiasta kuin mitä olen lukenut, mutta sen verran on omaa kokemusta, että kyy liikkyy jopa lumen päällä, [...]

Vielä on kesää jäljellä

Istun mökkilaiturilla paistattelemassa päivää. Tuulessa on viileyttä ja järvi ei houkuttele uimaan enää samalla tavalla kuin kesällä. On kuitenkin vähän vaikea uskoa että kesä olisi jo ohi. Sen verran lämpimästi tuo aurinko lämmittää selkää. Eipä kuitenkaan auta. Talvi tulee ja sen ei pitäisi yllättää tietenkään ketään. Paikat talvikuntoon ja keula kohti kotia, mutta ei ihan [...]

Netti mökille

Huawei E585 MiFi on ollut satunnaisessa käytössä viime lokakuusta. Kysehän on laitteesta, joka jakaa 3G-yhteyden langattomaan WLAN-verkoon maksimissaan viidelle eri laitteelle. Se tekee siis saman, kuin useimmat nykyiset älypuhelimet tai JoikuSpot. Erillisen laitteella on kuitenkin etunsa, etenkin jos on useampi käyttäjä. Huawei on toiminut selvästi paremmin kuin uskalsin odottaa. Se on yksinkertainen ja vaivaton. Jos [...]

Käärme keväthangella

Aamulehdessä oli juttua käärmeestä, joka luikerteli hiihtäjiä vastaan keväthangilla. Kommenteissa osa epäili kuvaa väärennökseksi ja juttu aprillipilaksi. Ei tuossa ole kuitenkaan mitään ihmeellistä. Itse olen nähnyt useana keväänä kyyn keväthangella ja sama juttu tänään. Ohessa itse otettu kuva ja heikko ilman jalustaa kuvattu videon pätkä. Hetkeä myöhemmin olin kävelyllä ja kyy iski saappaaseen. En olisi [...]

Keväällä tulvii…

Viikon loma meni mökillä rauhallisesti. Sen verran tuli rehkittyä että pudottelin kolmelta katolta lumet pois. Niin sanotun päärakennuksen jätin rauhaan. Minulla ei ollut valjaita, katto on jyrkkä, se on suhteellisen korkealla ja sen on peltiä. Tuollaisissa hommissa terveen järjen käyttö on suotavaa ja jos se loppuu, siitä nyt on ihan turha syyttää asuntoministeriä… * * * [...]

Uusi iPhone 3GS heti rikki?

Viikonloppuna mökillä ollessa iPhone 3GS toimi paremmin kuin uskalsin odottaa. Hitaasti toki, kun ollaan pelkän EDGE:n varassa, mutta käyttö kuitenkin onnistuu suhteellisen mukavasti. Pistin puhelimen 2G-tilaan, sähköpostin haun manuaaliseksi ja tietysti WLAN:in pois päältä. Akku kesti kevyesti koko viikonlopun. Kotiin palattuamme palautin asetukset ennalleen ja vähän myöhemmin huomasin että puhelimella ei voi soittaa tai lähettää [...]