Kokemuksia: HBO

IMG_0156HBO on kiinnostanut siitä saakka kun ensimmäisen kerran kuulin kyseisestä palvelusta. Lanseeraus kuitenkin viivästyi ja epäonnistui monella tavalla. Muutamia omia huomiota löytyy tästä blogista avainsanoilla HBO Nordic ja HBO, mutta tästä ei kuitenkaan tällä kertaa tämän enempää. Jossain suhteessa aika samantyyppinen Netflix on ollut käytössä viime lokakuusta saakka, joten on luonnollista vertailla näitä jossain määrin keskenään. Netflixiä olen käyttänyt iPadilla, PC:llä, Macbookilla ja Apple TV:llä. HBO puolestaan ei toimi (vieläkään) Apple TV:llä, joten käyttö on rajoittunut iPadiin ja Macbookkiin.

Maksu

Omalla kohdallani HBO:n tilaaminen ja kokeileminen viivästyi aika tavalla monista eri syistä. Yksi oli sitoutuminen kerralla koko vuoden määräaikaiseen tilaukseen, mutta onneksi sen rinnalle on tullut kuukaustilaus, vaikkakin se maksaa enemmän. Netflixin on voinut koko ajan tilata ja peruuttaa milloin haluaa. Maksu on sama 7,99 €/kk tilauksen pituudesta riippumatta ja ensimmäinen kuukausi on ilmainen. HBO puolestaan maksaa kuukausitilauksena 14.95 €/kk ja vuositilauksena 9.95 €/kk.

Käyttöliittymä

IMG_0153HBO lähti toimimaan selaimen lisäosan asentamisen ja kirjautumisen jälkeen. iPad vaati puolestaan oman (ilmaisen) ohjelman hakemisen App Storesta. Käyttämisen yksi kummallisuus on se että kirjautuminen pitää tehdä joka kerta, kun Netflixiin puolestaan kirjaudutaan kerran ja laite muistaa kirjautumisen myös seuraavalla kerralla. Sama juttu tekstityksessä ja HD-kuvassa. HBO:lla ne pitää valita joka kerta kun ohjelma alkaa ja tämä siitä huolimatta että oletusteksti on jo valittu. Miksi? Ilmeisesti oletustekstillä tarkoitetaan tässä pelkkää käyttöliittymää, ei tekstitystä.

IMG_0154Muuten HBO esittää ruudulla mielellään suuria kuvia, jotka peittävät ruudun, mutta eivät anna nimen lisäksi juurikaan informaatiota itse ohjelmasta, paitsi vasta sitten kun sen ohjelman valitsee. Menu sisältää neljä kohtaa: ETUSIVU, TV-SARJAT, ELOKUVAT ja MINUN HBO. Ensimmäiset ovat selviä. Esimerkiksi Elokuvia voi hakea lajityypin tai nimen avulla aakkosjärjestyksen mukaan, mutta varsinaista hakua ei kuitenkaan näyttäisi löytyvän Netflixin tapaan. TV-Sarjat tarjoaa ainoastaan ”Jaksot” tai ”Kaikki sarjat”, joista jälkimmäinen tarjoaa näkymässään neljä TV-sarjaa rinnakkain ja 17 riviä, joten tämän pohjalta HBO:n ”Kaikki sarjat” käsittää Suomessa 68 TV-sarjaa tällä hetkellä.

Viimeisenä mainittu ”Minun HBO” avaa ikkunan, josta löytyy ”Tällä hetkellä katsottavat ohjelmat”, mahdollinen oma katselulista ja lisäksi yhteystietoja ja muuta informaatioita HBO:sta. Tällä hetkellä katsottavissa ohjelmissa on näkyvissä jostain syystä myös jo katsotut ohjelmat. Jos valitsee jonkin ohjelman, tekstitys ja mahdollinen HD-kuva pitää valita jälleen uudelleen, vaikka ohjelma osaisikin jatkaa samasta kohtaa uudelleen. Itse pidän enemmän Netflixin käyttöliittymästä, mutta tämä on toki makuasia.

Ohjelmavalikoima

HBO:n ehkä eniten hehkutetuin ominaisuus on tuoreet TV-sarjat. HBO itse kertoo etusivullaan seuraavasti:

Day-and-Date

Katso HBO:n sarjojen uusimmat jaksot vain tunteja Yhdysvaltain ensiesityksen jälkeen. Viihdy puhutuimpien televisiosarjojen parissa, suomeksi tekstitettyinä.

Tämä on tietysti hieno juttu. Itse olin vähintäänkin kyllästynyt kotimaisten TV-kanavien takavuosien tyyliin, jossa TV-sarja tuotiin nähtäville vuosia sen jälkeen, kun sen ensi-ilta oli ollut kotimaassaan. Toinen ärsyttävä asia on ollut jatkuvat uusinnat, joiden kausi ja jakso jätetään kovin helposti kertomatta. Viime vuosina tilanne on onneksi parannut, mutta omalla kohdalla löydettyäni paremmat mainoksettomat vaihtoehdot, kuten Netflix ja HBO, minua on aika vaikea enää houkutella perinteisten TV-ohjelmien ääreen.

Mikä on sitten muuttunut? Suurin osa HBO:n sarjoista on vanhempia kuin eilinen, eli ohjelman tuoreus on aika subjektiivinen käsite. Jos katson heti tuoreeltaan vaikkapa suositun Game of Thrones -sarjan uusimman jakson, joudun odottamaan seuraavaa jaksoa n. viikon. Hmmm… Tässähän on jotain tuttua? Noh, mainoksia ei sentään tule ja ohjelma ei jää näkemättä sen takia että juuri silloin ei ehdi tai oma digiboxi ryssii tallennuksen (jälleen kerran).

Toisaalla Netflix toi omaan tuotantoonsa kuuluvan TV-sarjansa House of Cards kertaheitolla siten, että ensimmäisen tuotantokauden kaikki jaksot olivat välittömästi katsottavissa.

Mitä tulee muuten tarjontaan, se on jokaisen itse päätettävä, mistä pitää ja mitä arvostaa. Itseäni vähän hämmästytti HBO:n suppea kauhuelokuvien valikoima. Niitä löytyi lajityypin pohjalta vain 7 kpl ja jokainen voi miettiä ohjelmien tuoreutta alla olevasta kuvakaappauksesta.

IMG_0155

Toimivuus

Laatu ja toimivuus ovat valitettavasti HBO:n suurin kompastuskivi. Kyseessä on palvelu, jota ei edes pitäisi markkinoida näillä eväillä valmiina toimivana tuotteena. Kuvan pitäisi olla HD-tasoa, vaikka siitä näkyy ihan liian usein aika rajutkin pakkauksesta aiheutuvat häiriöt. Eikö kaista meinaa riittää? Omassa taloudessa tuskin on vika, koska YouTube, Netflix esittävät parempaa laatua ja nopeustestikin huitelee 80-100 Mbit/s -lukemia. Kuten alussa mainitsin, Apple TV ei edelleenkään toimi ja 5.1-ääniä ei ole myöskään tarjolla, mutta toivotaan että tilanne muuttuu jatkossa. Nämä nyt olivat niitä varsinaisia puutteita. Sitten havaittuja vikoja, joista suurin osa on ilmennyt MacBook Pro + TV-yhdistelmällä. Olisiko syynä kehnosti toimiva lisäosaa, eli plugin?

  • Palveluun pitää kirjautua joka kerta uudelleen (iPad + Mac)
  • Tekstitys pitää laittaa päälle joka kerta ja jokaisessa ohjelmassa (iPad + Mac)
  • Ohjelma jää joskus jumiin kun laitetaan HD-kuva ja tekstitys päälle
  • HD-kuva pitää laittaa päälle erikseen jokaisen ohjelman alussa (iPad vain SD mahdollinen)
  • Jokainen ohjelma on tähän saakka pysähtynyt/jumiutunut kesken katselun n. 1 – 3 kertaa (TV + MacBook Pro)
  • Ohjelma saattaa hypätä itsekseen mielivaltaiseen kohtaa kyseistä ohjelmaa tai jatkua väärästä kohdasta
  • Välillä joku ohjelma ei lähde millään käyntiin vaikka kuinka odottaisi, mutta iPadilla sama ohjelma toimii ongelmitta
  • Tekstityksestä puuttuu välillä osia
  • Ohjelma pysähtyy (loppuu) usein muutamaa minuuttia ennen ohjelman oikeaa loppua
  • Hinta/toimivuus?

Vikoja on luultavasti ollut enemmänkin, mutta suurimmat ongelmat lienee tässä. Itse haluaisin toimivuutta, kunnon HD-kuvaa, 5.1-ääniä ja tukea Apple TV:lle. Näillä eväillä tuskin jatkan tilausta. Onkohan toimivuudessa samanlaista ongelmia PC-puolella?

 

HBO aukeamassa kaikille

Picture: www.hbo.com
HBO Nordic ilmoitti Facebookin kautta:

HBO Nordic –palvelu aukeaa helmikuun aikana kaikille

Teille, jotka ette halua sitoutua 12 kuukauden tilausaikaan hintaan 9,95 €/kk, tarjoamme vaihtoehtona mahdollisuuden
tilata palvelumme kuukausihintaan 14,95 € ilman sitovaa tilausaikaa.

Helmikuun aikana HD-kuvanlaatu tulee saataville useammille laitteille ja tarjoamme tilaajillemme myös AirPlay-tuen. Myöhemmin luvassa on myös sovellus Xboxille sekä muille laitteille.

Lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä, toimintoja ja sovelluksia, jotta voimme tarjota
teille parasta premium-palvelua.

Katso ja nauti!

Vaikka selkeästi kalliimpi hinta ei sitovalle tilaukselle vähän närästää, HBO:n kokeilua voisi kohta jo harkita ihan vakavissaan. Aion kuitenkin vielä odotella kommentteja toimivuudesta, kuvan laadusta ja muista mahdollisista kokemuksista. Sellaisia voi toki kirjoitella kommentteihin…

Lisäksi haluaisin että HBO toimisi Apple TV:llä suoraan, kuten Netflix.

Miksi HBO jäi tilaamatta?

HBO-Nordic

Sain odotetun kutsun HBO Nordic palveluun. Valitettavasti tämä on kuitenkin pakko jättää väliin.

  1. Palvelua yritetään kaupata suorastaan harhaan johtavasti ”ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi” -tyylillä, mutta käytännössä aktivointi tarkoittaa vuoden määräaikaista tilausta, jota ei ilmeisesti voi perua. Vuosihinnasta vain hyvitetään yhden kuukauden veloitus. Siis vielä tarkemmin sanottuna, HBO-palvelua EI voi kokeilla Netflixin tyyliin ennen kuin on tehnyt sitovan tilauksen. Minulla oli jo yksi Elisa Viihde kaksi vuotta määräaikaisessa ”kokeilussa” ja toista maksullista kokeilua ei omaan talouteen tule.
  2. Netflix toimii lähes missä laiteessa vaan, paitsi pesukoneesa ja kahvinkeittimessä, ja sen voi ottaa käyttöön ihan niin monessa laitteessa kuin haluaa. Sitä voi katsoa samaan aikaan vain kahdessa laitteessa, mutta toisaalta HBO sallii ainoastaan viiden laitteen aktivoinnin ja aioastaan yhden katselu onnistuu kerrallaan. Tämä ei toimi nelihenkisessä perheessä, jossa kaikilla on vähän erilainen maku ohjelmien suhteen.
  3. HBO ei toimi tällä hetkellä käyttämissäni laitteissa, kuten Xbox, Apple TV, iPhone tai iPad. Käytännössä pitäisi kai liittää tietokone televisioon ja se nyt tuntuu Netflixin jälkeen vähän alkeelliselta. Netflix toimii erinomaisen hyvin esimerkiksi juuri Apple TV:n kautta.

Korjatakaa toki jos olen edellisissä väärässä, mutta nämä nyt ovat käyttöehdoista, Twitteristä ja palvelun omilta sivuilta poimittuja yksityiskohtia, jotka häiritsevät eniten.

Ensitunnelmat HBO:n Suomeen tulosta ovat valuneet pettymykseksi. Sitä paitsi Netflix tarjoaa omassa taloudessa jo vähän turhankin paljon katsottavaa (lapset, läksyt, koulu ja ulkoilu).

TVKaista halutaan alas

Hesarin jutun mukaan TVkaistan johto saa rikossyytteet. Itse olen käyttänyt TVKaistaa jo pitkään ja todennut palvelun hyväksi. Siinä sivussa on tullut kokeiltua monenlaista tallentavaa digisovitinta ja esimerkiksi Elisa Viihdettä.

Suurimmat erot näissä ovat siinä, että TVKaista tallentaa automaattisesti kaikki ohjelmat kaikilta halutuilta kanavilta, kun taas muissa palveluissa tallennettavat ohjelmat pitää valita itse. Toinen mielestäni varsin huomattava ero on ollut se, että TVKaista toimii, muut palvelut eivät, tai ainakin ne toimivat ihan miten sattuu. Se yhteinen tekijä ainakin kuluttajan kannalta on, että tarkoitus olisi katsoa jokin TV-ohjelma…

Itse en katso ohjelmia enää suoraan lähetyshetkellä ollenkaan. En myöskään aio ostaa tallentavaa digisovitinta edellisen hajonneen tilalle. Olen saanut tarpeekseni pian takuuajan jälkeen hajoavista laitteista, jotka toimivat miten sattuu. Jos TVKaista ajetaan alas, television katselu kotimaisen lähetystarjonnan kohdalta on sitten yksinkertaisesti loppu omalta osaltani. Netflix aloitti viime viikolla ja HBO Nordic aloittaa myös lähiviikkoina, ellei peräti lähipäivinä. Netflixistä on lähes pelkästään positiivisia kokemuksia. Leffoja, dokumentteja ja TV-sarjoja. Urheilu ja toinen toistaan typerämmät tosi-TV-ohjelman loistavat poissaolollaan ja eipä ole ikävä.

TVKaistasta on tullut kirjoitettua jo aika monta juttua ja tämän päivän uutiseen liittyy suoraan ainakin 23.12.2009 kirjoitettu juttu: Dinosaurukset uuden median kipussa…

On jotenkin mielenkiintoista, että TVKaistan ajojahti on aloitettu jo vuosia sitten, mutta rikossyytteistä uutisoidaan juuri nyt. Ensin TVKaista, nyt Netflix ja pian HBO Nordic… Pelästyttikö Netflixin suosio tv-pomot?

Netflix ja HBO Suomeen

Uutinen Netflixin tulosta oli tuskin ehtinyt vielä upota tajuntaan kun HBO ilmoitti myös aloittavansa oman palvelunsa Suomessa. Mahtava homma! Omalla kohdalla mitta on ainakin täynnä uusintoja ja toimimattomia digisovittimia. Aika jolloin istuttiin tv-yhtiön päättämällä kellonlyömällä odottamaan mainosten jälkeen alkavaa illan TV-ohjelmaa, on yksinkertaisesti historiaa.

Digiuudistus meni ainakin minun mielestäni niin monella tavalla metsään, kun se vaan oikeastaan voi. Oikeasti toimivia tallentavia digisovittimia ei taida vieläkään olla juuri markkinoilla, ei ainakaan jos puhutaan HD-tasoisesta kuvasta. En itse asiassa edes tiedä, koska mielenkiinto meni jo. Ihan sama mikä testivoittaja on kyseessä, jossain vaiheessa tallennus ei onnistu, tekstit ei toimi, ohjelman lopusta puuttuu pala tai digiboxi on vain muuten jumissa. Elisa Viihde osoittautui kahden vuoden tilausjakson aikana täysin torsoksi useista eri syistä. Esimerkiksi voi mainita että digisovitin oli täysi susi. Siinä ei esimerkiksi toiminut taukotallennus, HD-kanavien tallennus (kahta lukuunottamatta ja niissäkin toisessa oli loputon tekstitysongelma), se oli h-i-d-a-s ja laite oli lisäksi joka ilta vielä jumissa.

Ajatus, jossa haluttu ohjelma valitaan suoraan ruudulta ja katsotaan silloin kun itselle sopii (kohtuullista kuukausikorvausta vastaan) ja vieläpä sillä laitteella millä halutaan, on kerrassaan mainio ja sopii minulle paremmin kuin hyvin. Katsot mitä haluat ja maksat vain siitä! Kotimaiset TV-yhtiöt ja jakelukanavat tuntuisivat olevan asiasta yhtä huolissaan kuin Nokia oli iPhonesta sen tullessa markkinoille. ;)