Lomaa odotellessa

Loma lähenee, mutta vielä olisi muutama päivä odottelua ennen sitä. Kevät ja alkukesä olivat raskasta aikaa työpaikalla tapahtuvien myllerysten takia. Työttömyyden uhka, tulevaisuuden epävarmuus ja monet siihen liittyvät asiat ovat raskaita käsitellä. Pitäisi kuitenkin aina muistaa että asiat ovat lopulta aika harvoin niin huonosti, kuin miltä alussa näyttää. Asioilla tuntuu vain olevan vain tapana järjestyä. Ei ehkä siten kuin itse olisi toivonut, mutta kuitenkin paremmin kuin voisi olla. Kaikkein tärkeintä tuntuisi olevan vain pitää pää kylmänä ja odottaa ihan rauhassa miten asiat etenevät. Jos työpaikka ilmoittaa YT-neuvottelujen alkamisesta ja työpaikkojen vähennystarpeesta, se ei todellakaan tarkoita sitä että huomenna on työtön ja seuraava liksa jää tulematta. Itse pidin vielä pari kuukautta sitten lähes varmana, että oma työura vaihtuu työn hakuun, mutta tällä hetkellä näyttää onneksi jo paljon paremmalta. Asia selvinnee joskus syksyllä, mutta olen toiveikas, vaikka työttömyyden uhkaa ei voi vielä sulkea pois.

* * * * *

Lomakohteena olisi Aasia ja lapset ehdottivat jo hyvissä ajoin keväällä Thaimaata. Hyvä palvelutaso, hyvät uintimahdollisuudet ja lämmin ilmasto ovat ilmeisesti jääneet mieleen aiemmista matkoista. Omasta puolestani viihdyn siellä myös hyvin, koska lomailu ei käy liikaa lompakon päälle, vaikka eihän se lomailu missään ilmaista ole. Joka tapauksessa päätimme olla poikkeuksellisesti kesällä poissa suomesta, koska tulevaisuus on kohtalaisen epävarma ja seuraavasta lomasta ei uskalla tehdä vielä mitään arvailuja. Nautitaan kun kerran voidaan. :)

* * * * *

Tämä blogi on jäänyt luvattoman kehnolle hoidolle viime aikoina ja se johtuu ihan puhtaasti omasta motivaation puutteesta. Lisäksi monet asiat joista voisi kirjoittaa, tuntuvat sellaisilta että niitä on käsitelty jo jossain muualla. Politiikka ei tunnu lukijoita juuri kiinnostavan ja tietokoneista, kännyköistä ja muusta viihde-elektroniikasta tuntuu olevan juttua joka puolella. Joka tapauksessa lukijoita tuntuu edelleen riittävän ja blogin pito jatkuu omaan rauhalliseen tahtiinsa. Kirjoittelen juttua aina kun siltä tuntuu. Vaihdoin teeman sellaiseksi, jonka pitäisi toimia vielä edellistäkin paremmin myös iPadeissa, kännyköissä ja muissa mobiililaitteissa. Kommentteja toimivuudesta ja tietysti kaikesta muustakin otetaan mielenkiinnolla vastaan. Kiitokset lukijoille ja hyvää kesää!

WordPress uudistuksia

Blogialustana toimiva WordPress on saanut uusimmassa versiossa jälleen mielenkiintoisia uudistuksia. Yksi on pikakoodit, joiden avulla ulkoisten sivustojen linkitys tapahtuu entistä helpommin suoraan web-sivulle.

Olen käyttänyt esimerkiksi YouTube-videoiden jakamiseen aiemmin erästä lisäosaa, mutta sen kompastuskivenä ovat olleet iOS-mobiililaitteet, kuten iPad ja iPhone. Videot eivät ole yksinkertaisesti toimineet niissä, mutta nyt toimii!

YouTube-videon voi linkittää suoraan tekstiin, eli kopioidaan linkki suoraan osoitekentästä ja liitetään se tekstin joukkoon omalle rivilleen, kuten tässä alla on tehty.

Pikakoodi voidaan tehdä myös hakasulkujen väliin, jolloin videon koko ja muuta vastaavaa voidaan määritellä halutuksi.

Tässä esimerkki Googlen kartoista:


Näytä suurempi kartta

Vastaavia pikakoodeja on runsaasti ja löydät niistä tarkempia ohjeita WordPressin omilta sivuilta.

 

Tilastoa ja muuta

Yllä olevassa tuoreessa tilastossa näkyy tässä blogissa vierailut eri käyttöjärjestelmillä ja selaimilla. Käyttöjärjestelmä puolella iOS:n pieni osuus tuli vähän yllätyksenä. Selaimissa Firefoxin roima ylivalta oli vastaavasti suurempi mitä olisin odottanut.

Onglemana on edelleen ollut Googlebotin ahkera indeksointi ja suuri kaistankulutus. Yritin estää nyt aluksi kuvien indeksoinnin robots.txt -tiedostolla, mutta aika näyttää miten paljon sillä on vaikutusta liikenteeseen.

* * * * *

Lätkälippujen hintakohu on ollut viime päivinä ahkerasti uutisissa. Miksi? Kyseessä on liiketoiminta. Huippu-urheilu, joksi lasken MM-tason jääkiekon, on bisnestä. Ja sitten toisaalta luulisi että tässä maassa (ja maailmassa) on vähän suurempiakin ongelmia kuin lätkäotteluiden lippujen hinnat.

* * * * *

Guggenhaim äänestettiin yllätyksekseni nurin, eli sitä ei ole sitten tulossa, vai onko? Minulla on jotenkin sellainen kutina että asiaa käsitellään vielä niin kauan ja niin moneen kertaan, että kyllä se sieltä vielä tulee tai ainakin jotain sinne päin. Eipä siinä mitään, käyttäköön yksityiset sijoittajat rahaa niin paljon kun haluavat, mutta julkisia rahoja tuollaiseeen ei pitäisi käyttää lainkaan. Sitä paitsi, mikä vika Kiasmassa on? Eikö se nyt enää kelpaa taideväelle? Eikö siellä voi järjestää vastaavia näyttelyitä? Kysynpä vaan…

Bandwidth Limit Exceeded

Toisesta Blogistani lainattu juttu parin päivän takaa:

Ylläpitämäni www.weblogi.com sai kylmää kyytiä eilen. Sivustolle mentäessä lukee vain:

Bandwidth Limit Exceeded

The server is temporarily unable to service your request due to the site owner reaching his/her bandwidth limit. Please try again later.

Ylläpidollisia toimenpiteitä on vähän paha tehdä kun sivustolle ei pääse, mutta kuukausi loppuu onneksi vielä tänään. Joka tapauksessa ongelman aiheuttaja on Googlebot, jonka tekemät tiedostojen indeksoinnit aihuttavat massiivista liikennettä blogiini. Bingin ja Yahoon hakupalveluiden vastaava indeksointi on vain murto-osa Googlen aiheuttamasta liikenteestä. Asia on korjattavissa jotenkin robots.txt -tiedostolla ja eiköhän asia saada kuntoon kuukauden vaihteen jälkeen.

Pahoitteluni käyttökatkosta.

Spämmiä

Jostain syystä tähän blogiin on kohdistunut tavallista voimakkaampi kommenttispämmi viime päivinä. Viestit ovat niin selvää roskapostia, että ainakin toistaiseksi kaikki ovat (ilmeisesti) jääneet suodatuksen haaviin. Laitan kuitenkin kommenttien manuaalisen hyväsynnän päälle – ainakin toistaiseksi. Kommentteja tulee sen verran vähän että voin yhtä hyvin lukea kaikki ja hyväksyä ne sitten itse. Jos roskaviestien määrä vielä tästä lisääntyy, niin sitten pitää harkita vielä vahvempia keinoja, mutta normaalit kommentit ovat tietysti aina enemmän kuin toivottuja ja olisi toki tietysti mukavaa jos niitä tulisi enemmän. :)

Lisäys:

Ongelma näyttäisi liittyvän spämmifiltterin toimintaan. Yritin päivittää uuden API-avaimen, mutta siitä ei ollut apua tai vanha avain pomppaa aina sitkeästi takaisin sille tarkoitettuun kenttään. Ja jostain syystä yhteys ei muka toimi…

iPad 4G yllätti

Uusi iPad julkaistiin eilen ja uudistukset olivat odotusten mukaisia, paitsi 4G yllätti. Tarkempia tietoja ominaisuuksista löytyy Applen sivuilta, joten en ala niitä tähän erikseen luettelemaan. Itse koen että iPadin yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on se, että se toimii missä ja milloin vain. Siinä mielessä nykyistä 3G:tä nopeampi yhteys on todellakin katse tulevaisuuteen.

Taloudesta löytyy yksi iPad 2, mutta se on vaimon käytössä. Saan tietysti lainata sitä, mutta vaikka iPad mielletään helposti tietokoneeksi, se on enemmän matkapuhelimen kaltainen henkilökohtainen laite. Siihen ei voi luoda omia käyttäjätunnuksia, mikä tuskin on vahinko. Onhan parempi myydä perheeseen useampi iPad kuin vain yksi…

Oma (uusi?) iPad kiinnostaisi kovasti, mutta onko tarkemmalle näytölle ihan oikeasti niin hirveästi tarvetta (omassa käytössäni)? Kameroilla en oikeastaan tee mitään, joten siinä mielessä en uutta mallia kaipaa. 3G riittänee niin kauan kun parempia yhteyksiä ei ole oikeasti saatavilla (esim. mökillä). Nopeutta tuli lisää ja sitä ei ole yleensä koskaan liikaa. Uudemmat käyttöjärjstelmät tuppaavat hidastamaan vanhempaa laitetta ennemmin tai myöhemmin.

Siinä pohdintaa aamukahvia hörppiessä. Tuo jutun alussa oleva kuvakaappaus Applen sivuilta on muuten hauskan ajankohtainen. :D

* * * * *

Laitoin eilen illalla blogiin uuden teeman ja ulkoasu muuttui melko lailla. Otsikkokuva voisi olla pienempi ja muuta hienosäätöä pitää vielä tehdä, mutta muuten teema vaikuttaa aika hyvältä. Huoliteltua koodia ja pitäisi toimia myös suosituimmilla mobiililaitteilla ilman säätöä. Kertokaa toki jos jotain on rikki.

WordPress, css ja kuvasuhde

Minulla on ollut paha tapa pistää kuvia blogiin miettimättä sen enempää minkä kokoisesta kuvasta on lopulta kyse. Yllä oleva kuva on kooltaan esimerkiksi 1024 x 768 pikseliä, vaikka tämän hetkisessä teemassa maksimileveyden pitäisi olla 550 pikseliä. Teema ottaa kiltisi vastaan myös tällaisia vähän suurempia kuvia ja näyttää ne mukavasti oikealla leveydellä ja mikä parasta, osaa myös asettaa kuvan korkeuden siten, että kuvasuhde pysyy oikeana.

Tämä ei ole mikään ongelma, paitsi siinä vaiheessa kun teemaa vaihdettaan ja uusi teema ei osaa samaa temppua. Hämästyttävän moni muuten ihan järkevän oloinen teema ts. blogin ulkoasu pitää leveyden oikeana, mutta ei puutu kuvan korkeuteen mitenkään, jolloin kuva näyttää ylä-ala-suuntaan venytetyltä. Tämä on vähän harmillista, jos kirjoituksia sattuu olemaan vähän pidemmältä ajalta. Jotkin vähän vanhemmat teemat puolestan leikkaavat kuvan automaattisesti oikean kokoiseksi, mutta silloin kuvasta tietysti puuttuu osa.

Tähänkin asiaan on yksinkertainen korjaus. Kaivetaan esille aluksi teeman tyylitiedosto style.css. Sieltä pitäisi löytyä jostain kohtaa rivi, jossa on img-määrittely. Jos haet sitä suoraan WordPressin hallintapaneelista, selaimen haku ctrl-f (Macissa: Command-f) auttaa löytämään img-tekstin tiedostosta. Niitä on luultavasti useampia, mutta pitäisi löytää vaikka kokeilemalla sieltä se oikea. Avainsanat ovat height ja auto muodossa:

height: auto;

Jolloin kyseinen kohta näyttää esimerkiksi tältä:

img {
    max-width: 100%;
    height: auto;
    padding: 0;
}

Tämän jälkeen kuvien pitäisi näkyä oikein, eli ne eivät ole tekstikenttää leveämpiä ja kuvasuhde on kunnossa.

WordPress oletusteema ja kuvat

WordPress ohjelman uusimmassa oletusteemassa tuntuisi olevan sama ”ominaisuus” kuin edellisessä. Jos liitän tekstiin kuvan, kuten oheinen ikoni, en pysty muuttamaan sen kokoa WordPressin kuva-asetuksista suoraan. Joskus olisi mukava säätää kuvan kokoa tekstiin sopivaksi, mutta säädöllä ei näyttäisi olevan mitään vaikutusta.

Oheisen kuvan pitäisi olla 48 x 48 pikseliä, mutta ei se oikein siltä näytä. Kuvan kokoa voi tietysti muuttaa kuvankäsittelyohjelmalla, mutta säätäminen suoraan edes tilapäisesti olisi nopeampaa ja kätevämpää. Bugi? Korjausehdotuksia?

Päivitys ja teeman vaihto

Päivitin blogin uusimpaan WordPress 3.2.1 versioon ja otin WordPressin oman oletusteeman käyttöön. Pikaisesti katsottuna mitään ei ole rikki, mutta jos jotain on vialla, siitä olisi kiva saada kommentti. Muuten en ole juuri ehtinyt juttuja lisäämään työkiireiden takia. Loman piti jo alkaa, mutta teen töissä pitkää päivää viikonloppuja myöten.

Takin kääntäjä

Kutsukaa vaikka takin kääntäjäksi, mutta blogia ja sen pitämistä on ollut ikävä ja koska täällä tuntuu kävijöitä edelleen riittävän, jatketaan siitä mihin jäätiin, eli kirjoitetaan blogia.

Viime kuukausina on tapahtunut paljon. Olen muuttanut, opiskellut, tehnyt työmatkoja, lomaillut ja sairastellut ym ym. Näistä tulee myöhemmin vielä lisää juttua. Muuttamisen suhteen olen myös siirtänyt blogin uuden palvelimen suojiin. Aiemmin harmitti toivottaman hitaasti toiminut palvelin, johon olin juuri vaihtanut. Toivotaan että tämä toimii paremmin.

Mitä tulee otsikossa mainittuun takin kääntöön, olen aina ollut vähän sitä mieltä että meillä jokaisella on oikeus tarkistella omia mielipiteitä ja päätöksiä uudelleen, ainakin silloin jos asiaan vaikuttavat olosuhteet muuttuvat. Ei tässäkään sen kummemmasta ole kyse. :)