Viikon jatkunut flunssa oli pahentunut koko ajan ja viimeiset pari päivää oli ollut muiden räkäisten oireiden lisäksi kuumetta, kovaa päänsärkyä ja kipua poskionteloiden alueilla. Soitto aamulla paikalliseen terveyskeskukseen ja automaatti poimi puhelinnumeron talteen, johon sitten tulisi puhelu. Yllättäen jo muutaman minuutin kuluttua tosiaan tuli puhelu, jossa kuulusteltiin oireet.
Puhelimitse tuli lupa mennä Terveyskeskukseen sairaanhoitajan haastateltavaksi. Sitten labraan, jossa otettiin nielunäyte(?) ja sen jälkeen asiakas lähetettiin kotiin odottamaan nielukokeen(?) tuloksia. Tuloksien saapuminen kestäisi yli viikonlopun ja oli jo perjantai.
Ei lääkäriä, ei lääkkeitä, mutta sairaslomatodistuksen hoitaja oli sentään (vastahakoisesti) kirjoittanut, koska asiakkaalla olisi ollut töitä viikonloppuna.
Maanantaina sitten takaisin, jos oireet vielä jatkuisivat. Näin jälleen yksi veronmaksaja on saanut nauttia hyvinvointiyhteiskuntamme työmme hedelmiä. Onhan se suorastaan lottovoitto syntyä suomeen.
Ostin tänään Canon EF 50mm f/1.8 II objektiivin Rajala Pro:sta edulliseen 109 euron hintaan. Hinta ei päätä huimaa ja laatu ei odotettavasti ole kovin korkealla tasolla.

Muovisuus paistaa läpi ja tarkennus on äänekästä, mutta eipä tuolla hinnalla voi odotuksia kovin korkealle asettaa. Toisaalta sitten kuva on selvästi paremmalla tasolla kuin hinnan perusteella voisi ajatella ja kyllä pienelle valovoimaiselle lasille löytyy varmasti paikkansa. Hinta/laatu-suhde on mielestäni joka tapauksessa hyvä. Objektiivista löytyy runsaasti arvioita Objektiivi.info:n sivuilta.
Ohessa muutama tänään räpsitty kuva, joista itse yllä oleva objektiivin kuva on otettu luonnollisesti eri objektiivilla.

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 400, f/2.8, 1/20

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 400, f/2.2, 1/13

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 6400, f/2, 1/160

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 800, f/2, 1/125

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 800, f/1.8, 1/60

Canon EF 50mm f/1.8 II, ISO 400, f/11, 15s
Rajalalla oli vähän hassu tilaussysteemi. Tilasin objektiivin päivällä Sellon kauppakeskukseen. Sain pari sähköpostia ja jälkimmäisessä luki: ”Kiitos tilauksesta. Tuote noudettavissa 29.10.2011 saakka” jne. Tilausta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kyseistä objektiivia oli hyllyn täydeltä. Varsinaista vahvistusta ei ollutkaan vielä myyjän mukaan minulle tullut. Verkkokauppaan tottuneena vähän kummastutti että miksi asian käsittely kestää niin kauan. Eipä tuossa tietenkään mitään ongelmaa ollut. Ostin objektiivin sitten suoraan hyllystä ja peruin tilauksen erikseen.
Instagram on hauska ja suosittu kuvien julkaisuohjelma iPhoneen. Jutun pääidea on (ainakin minun mielestäni) nimenomaan julkaista kuvia ja jättää hienoilla yksityiskohdilla hierominen suuremmille näytöille ja toisenlaisille ohjelmille. Julkaisemisen merkeissä laitoin ottamani kuvat myös tänne blogin puolelle jakeluun. Linkki löytyy yläpuolelta alla olevan kuvan mallin mukaan kohdasta ”instagram”.

Kuvat ovat todellakin pääsääntöisesti hetken mielijohteesta julkaistuja otoksia ilman sen ihmeempää päämäärää ja laatu voi olla etenkin tietokoneen näytöllä aika heikko. Kuvat ovat peräisin iPhonesta, eri digipokkareista ja on siellä joukkossa joku ihan järkkärilläkin otettu kuva. Kuvakirjasto päivittyy automaattisesti ja uusia kuvia voi tulla parhaillaan päivittäin.
Koitin zoomailla vähän parempien kiinteäpolttovälisten objektiivien hintoja Canon EOS 600D:n kaveriksi ja järkytyin taas… Olihan tuo tietysti tiedossa, mutta aina se järkyttää uudelleen. Hintojen perusteella saattaa olla, että jatkan etsimistä käytettyjen laitteiden puolelta. Objektiivi.info tuntuisi olevan hyvä paikka lukea keskustelua erilaisten objektiivien ominaisuuksista.
Laukun suhteen tuli tehtyä kameraa ostettaessa pienoinen moka. Otin nimittäin sen enempää ajattelematta kunnon sään kestävän laukun (Canon Outdoor Accessory Kit) ja se nyt on vähän turha suuri. Luulisin että menee aika monta vuotta ennen kuin saan sen täyteen kameroita ja putkia.
Kuvat vievät aika mukavasti tilaa etenkin RAW-muodossa ja yritin saada iPhoton ymmärtämään, että osa kuvista on ulkoisella levyllä, mutta ei aina mukana. Eihän siitä oikein mitään tullut. iPhoto herjasi kadonneista kuvista ja oli lopulta ihan sekaisin. Luulisi että tuollaista olisi ajateltu… Ja ilmeisesti on, mutta siitä pitäisi maksaa erikseen ostamalla Aperture.

Aperture lienee pakkohankinta, mutta mitä muuta pitäisi olla? Canonin mukana tuli Solution Disk, josta löytyy ImageBrowser 6.7, Photo Stitch 3.2, Digital Photo Professional 3.10, EOS Utility 2.1 ja Picture Style Editor 1.9. Twitteristä sain ohjelmien suhteen vinkin, että Digital Photo Professional -ohjelman voi asentaa RAW-kuvien muokkaamiseen, mutta se pitäisi päivittää uusimpaan versioon ja lisäksi EOS Utility, mutta muihin ei kannattaisi koskea. 
Valitettavasti EOS Utility ei toimi käyttämässäni Macissa (Lion) ja DPP:n uusimman version suhteen tuli virheilmoitus: ”Page Not Found”. Olisihan tuo varmaan jostain muualtakin löytynyt, mutta enempää en alkanut leikkimään tässä vaiheessa, kun kerran RAW-kuvat toimivat myös iPhotossa. Olipa hyvin hoidettu taas tämäkin juttu, Canon..
Olen toki sisäistänyt sen asian jo aikoja sitten että valokuvaaminen ei ole halpa harrastus ja laitteet eivät tee valokuvaaja, mutta hyvistä laitteista on kuitenkin todennäköisesti apua. Tässä nyt oli vähän tällaista yleistä pohdintaa asian tiimoilta Joulupukkia odotellessa.
Oheisella videolla esiteltävä ilmainen Magic Latern laajennus vaikuttaa kiinnostavalta. Omiin videopätkiin tuota nyt tuskin tarvitaan ihan heti, mutta eihän sitä tiedä mitä kaikkea jatkossa tulee vielä kokeiltua.
Magic Lantern introduction from Trammell Hudson on Vimeo.
Pitäisi toimia Canon EOS 600D:ssä ja ajan tasalla olevat tiedot löytyvät Magic Laternin omilta Wiki-sivuilta.
Siinä se nyt on. Mukana tullut kittiputki ei ole kovin kehuttava, mutta itse kamera vaikuttaa kyllä oikein hyvältä.

Objektiivi kelvatkoot nyt toki aluksi, mutta mietintämyssy käy jo kuumana. Mikä seuraavaksi putkeksi? Koti-, perhe- ja muut juhlat kaipaavat ainakin hyvää valovoimaa ja harkinnassa olisi joku vakiopolttovälinen 50 mm linssi. Luonnossa hiippaillessa voisi taas olla käyttöä telezoomille, max 200 tai 300 mm? Saas nähdä.