SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

28.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Mukavia uutisia!

Hallitus hyväksyi sunnuntaiaukiolon

Kaikkien kauppojen sunnuntaiaukiolo laajenee ympärivuotiseksi. Hallitus esittää eduskunnalle sunnuntaiaukiolon laajennusta niin, että suurien kauppojen pitää sulkea ovensa kesäsunnuntaisin nykyistä aiemmin.

Via: YLE uutiset – 24h

Tähän ei ole paljoa lisättävää, mutta kun kerran vapauttamaan lähdettiin, miksei vapautettu kauppoja kokonaan säätelystä. Pitäkööt kauppias kauppansa auki silloin kun haluaa. Juttu toimisi tietty myös toisin päin, eli kun kauppa ei käy, niin pitäkööt sitten kauppansa kiinni vaikka koko viikonlopun.

Toinen päivän hieno uutinen oli mielestäni:

Suomi vastasi Venäjän Anton-noottiin

Ulkoministeriön mukaan nootissa kerrotaan, että lapsen autossaan salakuljettanut konsuli oli hoitanut virkavelvollisuuksiaan auttamalla Suomen kansalaista.

Via: Uutiset – HS.fi

Juuri näin. Lapsihan oli alun perin viety Suomesta lailliselta holhoojalta (isältä) naapurimaahan väärennetyillä papereilla. Saas nähdä tuleeko juttuun vielä uusia käänteitä, mutta pitää nyt vaan toivoa että lapsi ja isä saisivat olla rauhassa.

26.5.2009
by SwitchX
5 Comments

Mitä sinä vastaisit?

EUOlen tiiraillut paria vaalikonetta ja eipä hyvältä näytä. Kysymyksiä on paljon ja mielipiteitä on tietysti monia. Saman kysymyksen jokainen vaihtoehto voi olla omalla tavallaan ”oikein”, mutta ei alla olevassa:

Pitääkö EU:n säädellä internetin käyttöä alueellaan?

  1. Ei pidä, asia ei kuulu poliitikoille tai viranomaisille.
  2. Ei pidä, mutta jäsenvaltiot voivat tehdä sitä itse, jos katsovat tarpeelliseksi.
  3. Pitää, esimerkiksi rikollisuuden estämisen takia.

Via: HS.fi

Yllättävän moni… hmmmm…. oikeastaan ei ole yhtään yllättävää, että hyvin moni poliitikko valitsee toisen tai kolmannen vaihtoehdon. 

Miten voisin äänestää ehdokasta jonka mielestä vaihtoehto yksi ei ole oikein? Miksi ihmeessä viranomaisten, EU:n tai politiikkojen tehtävä olisi säädellä internetin käyttöä. Entä sananvapaus?

Tällä kertaa näyttää pahasti siltä että äänestän todella ihan puhtaasi henkilöä, eli sitä minun mielestäni hyvää tyyppiä, vaikka kyseinen henkilö on kyllä ihan ”väärästä” puolueesta…

Joskus muuten joissain edellisissä vaaleissa silmiini osui ehdokkaan vastauksissa sama mielipide kuin itselläni, mutta sitten ehdokas oli kommentissaan kääntänyt asian täysin päälaelleen, eli olikin lopulta täysin eri mieltä kanssani. Aika kätevää!

On tietysti selvää, että vaalikoneita ei pidä ottaa liian vakavasti, ei ainakaan jos kysymykset ovat tasoa: ”Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen Brysselistä?” :D

25.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Mistä tässä oikein on kysymys?

Tämän rakkaan kotimaamme viimeinen kukkanen Lex Karpelan ja Lex Nokian jälkeen on paljon puhutun lapsipornon suodatuksen uusin käänne.

Alun alkaen kyseessä on poliisin salassa ylläpitämä lista, jonka perusteella operaattorit voivat suodattaa pääsyn listalla oleviin osoitteisiin, joissa poliisi syystä tai toisesta uskoo olevan lapsipornoa. Alun perin suodatuksen piti koskea vain sellaisia lapsipornoa sisältäviä web-sivustoja, jotka ovat ulkomailla, ja joihin poliisi ei pääse normaalin lainsäädännön puitteissa käsiksi. Normaalisti Suomessa poliisi voisi mennä paikan päälle ja sulkea kyseisen palvelimen. 

Aika fiksua… Pistetään verhot eteen ettei nähtäisi mitä pahaa maailmassa tapahtuu ja samalla jätetään rikoksen uhrit oman onnensa nojaan. Parempi tapa olisi tietysti pyrkiä sulkemaan se palvelin ja saada ko. sivustojen ylläpitäjät edesvastuuseen. Oikeita rikollisia tuollainen lista ei tietenkään hidasta, koska lista on helppo kiertää ja kaiken lisäksi samaisen listan avulla saattaa jopa löytää lapsipornoa. Lista voi siis toimia myös käänteisesti, eli helpottaa rikollisten toimintaa.

Lapsipornon suodatusta kritisoiva Matti Nikki sai sivustonsa myös taannoin listalle vaikka sivusto EI sijaitse ulkomailla ja se EI sisällä lapsipornoa. Nikki ei missään tapauksessa kannata lapsipornoa vaan kritisoi hyödytöntä suodatusta, jonka pelätään laajenevan myös muuhun käyttöön ja sananvapaus tietysti kärsii.

Nyt sitten Helsingin hallinto-oikeuden mukaan estolistalle joutumisesta ei voi edes valittaa.

Voiko tämä olla edes totta? Ei todellakaan voi, paitsi ehkä Kiinassa ja Suomessa.

Mitä järkeä tässä koko toimimattomassa suodatuksessa yleensä on? Kaksi juttua tulee mieleen.

  1. Poliitikot keräävät ääniä ns. kukkahattutädeiltä. Nämä eivät voi millään käsittää että internettiä ei voi oikeasti suodattaa (tai sitten se ei enää ole internet)
  2. Suodatusjärjestelmää halutaan käyttää jatkossa myös muuhun käyttöön (kaikki eivät osaa tai viitsi kiertää edes nykyistä tehotonta suodatusta)

Lex Karpela, Lex Nokia ja netin suodatus liittyvät kaikki internetin hallintaan (tai sen yritykseen). Lait ovat sen verran sopivasti epäselviä, että herää kysymys, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys?

* * * * *

Entä voisiko meillä koskaan onnistua tämä:

Ruotsissa kitkettiin mokkulanopeuksien sekamelskaa

Ruotsin suurimmat teleoperaattorit ovat sopineet keskenään siitä, miten langattomia laajakaistaliittymiä saa mainostaa kuluttajille. Esimerkiksi mainoksissa käytettävät verkon teoreettiset maksiminopeudet on tarkoitus korvata yhteisesti sovituilla nopeuksilla syyskuuhun mennessä. Suomessa operaattorit eivät ole käyneet neuvotteluja yhteisistä pelisäännöistä.

Via: Taloussanomat.fi uutisotsikot

Korostus tuli ihan omasta takaa. Vielä kun näkisi sen päivän että ”omat” teleoperaattorit tekisivät saman vapaaehtoisesti.

24.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Mukava viikonloppu

Viikonloppu meni mukavasti mökillä. Ilmat suosivat harvinaisen hyvin. Nyt on juuri se aika kun polttopuita kannattaa tehdä niin että ne ehtivät vielä kuivua hyvin ennen syksyn kosteampia ilmoja. Kroppa toki valittaa, mutta terve työllä tai liikunnalla hankittu kipu ei voi olla pahasta.

Hiihtolomalla ehdin jo riemuita kun mökillä toimi viimein vuosien odottelun jälkeen 3G (Saunalahti – Elisa). Iloitsin liian aikaisin. Kyseessä on ehkä-joskus-melkein-3G -yhteys. Vaikka puhelimen mukaan olisi täysi 3G, yhteys toimii ihan miten sattuu, tai välillä ei sitten ollenkaan. Vanha tilanne taisi olla jopa parempi, koska tiesi heti suoraan että ei toimi… Yksi syy pitäytyä erossa Soneran kytky-iPhonesta on ollut Soneran heikko toiminta mm. mökillä. Nyt tuo syy ei ainakaan ole enää hankintaa estämässä…

* * * * *

Viikonloppuna sattui ikävä ampumatapaus Kuopiossa. Jälleen kerran tapaus, mitä järki ei voi selittää, ja tekijä ei ilmeisesti edes itse ymmärrä mitä meni tekemään. Ei sillä että se tekisi teosta mitenkään hyväksyttävämmän, mutta on vaan kumma että tällaisia sattuu. Keskustelupalstat ovat taas väärällään ihmisiä jotka joko puolustelevat ampuma-aseiden hallussa pitoa tai sitten tuomitsevat sen jyrkästi.

Yksi hyvin yleinen, mutta jotenkin niin naurettava puolustus ampuma-aseiden hallussapidolle on, että jos ne kielletään, niin sitten pitäisi kieltää alkoholi, puukot, autot jne jne. Lähes kaikelle on olemassa jokin ihan järkevä käyttötarkoitus jota varten ne on alun perin hankittu. Veitsiä käytetään esimerkiksi ruuan valmistukseen ja autoa liikkumiseen. Entäs käsiase?

20.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Saisinko palvelua, kiitos!

Tässä on jo pidemmän aikaa pitänyt hankkia uudet silmälasit. Harkitsin tilaamista netistä, mutta näöntarkastukseen olisi pitänyt mennä joka tapauksessa ja jotenkin vierastin silmälasien kaltaisen tuotteen tilaamista netistä. Piilarit olisi eri juttu ja aika moni muu, mutta silmälasit halusin valita ihan liikkeessä myyjän avustuksella.

Ensimmäisessä kauppakeskus Sellon liikkeessä olin näkymätön ja tulin lopulta siihen tulokseen että myyjät tarvitsevat kipeämmin laseja kuin minä. Ok, ihmisiä oli aika paljon ja myyjillä oli selvästi kiire.

Toisessa liikkeessä ei ollut muita asiakkaita, mutta myyjä oli kiireinen ja teki töitä tietokoneen äärellä. En nyt viitsi tämänkään kohdalla mainita nimeä, mutta liike on tunnettu hyvin aggressiivisesta hinnoittelustaan, kuten edellä mainittu myös. Peruslasit olisi saanut oikeasti tosi edullisesti, mutta mallit olivat toinen toistaan suoraan sanottuna rumempia tai sitten hintaa tuli rutkasti lisää. Lisäksi hintaan pitää laskea päälle linssien pinnoitteet, näöntarkastus ja ties mitä muuta. Myyjä lopulta huomasi minut ja antoi ymmärtää että mallit on siinä ja sovittamiseen menee kovasti aikaa ja makuja on niin monia. Ai näöntarkastus? Se menee pitkälle ensi viikkoon! Ok. Se tuli kyllä siihen tyyliin, että tänään ei onnistu mikään. Ei edes ehdotusta että: ”varataanko aika?”.

Viimeiseksi menin vielä yhteen liikkeeseen ja mainitaan nyt se nimi, kun tulee kehuja, Optica. Iloinen tervehdys heti ovelta ja parin kysymyksen jälkeen alkoi sovittelu. Olisikohan ollut viidennet tai kuudennet minulle ojennetut kehykset, jotka olivat suunnilleen sitä mitä olin hakemassa. Pakettihinta näöntarkastuksineen ja pinnoitteineen tuli kuin apteekin hyllyltä ja tein saman tien kaupat. näöntarkastus onnistui vielä samana iltapäivänä (ilmeisesti peruutusaika). Pisin miinus tuli toimitusajasta. Lupaus oli 2 – 3 viikkoa, mutta käytäntö oli lähes neljä. Eipä tuo toki maailmaa kaada. Toinen miinus tuli tekstiviestillä lähetetyistä mainoksista, joihin en ole antanut lupaa. Luulisi että tuollainen pikkuasia tulee joka tapauksessa kuntoon ystävällisellä sähköpostilla. Muuten olen tyytyväinen. Ystävällinen palvelu, kohtuullinen hinta ja vielä kotelo kaupan päälle.

16.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Digikamera kavalkadi

Stord, Norja - Canon IXUS 70

Stord, Norja - Canon IXUS 70

Canon A20Perheen ensimmäinen digikamera Canon A20 mullisti täysin oman valokuvaamisen, kuten digikuvaaminen nyt tietysti yleensä on tehnyt. Kamera maksoi joskus 2001 tai 2002 maltaita ja muistikortit yhtä lailla. Oli aivan mahtavaa nähdä kuva heti ja siirtää kuvat koneelle vielä samana päivänä parempaa tarkastelua varten. Kamera oli kuitenkin hidas ja tilannekuvissa tilanne oli aina ohi kun kamera otti kuvan. Näin jälkikäteen voi myös todeta että kamera oli melko kookas. Vaikka Canonin tarkkuus oli vain 2.1 megapikseliä, kameralla tuli kuitenkin kohtalaisen hyviä kuvia.

HP R707Seuraava kamera HP R707 oli syvä pettymys. Listatietojen perusteella kaikki oli kohdallaan, mutta akku kului nopeasti tyhjäksi, kuvat olivat lähes poikkeuksetta häiritsevä rakeisia (myös ulkona hyvässä valossa) ja salama ei riittänyt mihinkään. Jälkeen päin on tullut mieleen että ehkäpä kamerassa oli viallinen kenno. Muistelen että johonkin tuon ajan kameramalliin olisi lipsahtanut viallisia kennoja vähän suurempiakin määriä, mutta joka tapauksessa tuo on jo onneksi historiaa.

Sony Ericsson k800iKännykän ottaminen tähän listaan tuntuu ehkä vähän oudolta ja tämä ei ollut aluksi tarkoitus, mutta huomasin että minulla on iPhotossa paljon kuvia, jotka on otettu juuri Sony Ericsson k800i -puhelimella. Olisi suorastaan vääryys jättää tämä mainitsematta tässä yhteydessä. Puhelimeksi kuvat olivat ihan kohtalaisia ja kyllä niitä tässäkin blogissa on jonkin verran käytetty. Se että kuvia on paljon todistaa mielestäni ainakin sen, että kamera ja puhelin on onnistunut yhdistelmä. Puhelin on käytännössä aina mukana. Kamera tahtoo jäädä, oli se sitten kuinka pieni tai näppärä hyvänsä.

Canon IXUS70Canon IXUS70 on ollut mielestäni varsin mukava kamera. Se on pieni ja sillä tulee riittävän hyviä kuvia, niin tai mikä on riittävä? Se että on itse tyytyväinen, pitäisi kai riittää. Kamerassa on kätevä digitaalinen makro, jonka avulla voi kuvata lähikuvia kukista ja mehiläisistä. Tässä blogissa nähdyt kuvat: Phuket, Hongkong ja ”Kameran kokeilua” sekä ”Talvi saa tulla” on kuvattu Canon IXUS -kameralla.

Olympus E-520Perheen uusin jäsen ja samalla todella pitkään haluttu digitaalijärkkäri on vain pari viikkoa sitten hankittu Olympus E-520. Miksei Nikon, Canon tai joku muu..? Miksei Olympus ;) Kamera oli ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan juuri sopiva kaltaiselleni sunnuntaikuvaajalle. Kamerassa on kuvanvakain suoraan rungossa ja ominaisuudet, koko ja jämäkkyys vain ovat minulle kohdallaan. Nyt sitten kaipaisin jo jotain pidemmän polttovälin linssiä, mutta ei nyt heti makeaa mahantäydeltä… Kameran mukana tuli vähän yllättäen opetus-DVD, jossa oli selvitetty kameran ominaisuudet esimerkein ja selvällä suomenkielellä. Aika näyttää näyttää millaisia kuvia alkaa syntymään, mutta ainakin vielä olen ollut kohtalaisen innoissani uudesta kamerasta.

Canon Ixus kulkee toki myös edelleen usein mukana. Se on kuitenkin tietyissä tilanteissa varsin kätevä mm. kokonsa puolesta. Esimerkiksi tämän merkinnän alussa oleva kuva on otettu Norjan länsirannikolla tämän viikon alussa. Kyseessä oli parin päivän työmatka, useita koneen vaihtoa (useita turvatarkastuksia) ja tuollaisella kokousvoittoisella työmatkalla ei yksinkertaisesti viitsi kantaa mitään ylimääräistä mukanaan, kuten harrastuskäyttöön ostettua järjestelmäkameraa. Tämä siis vielä kun ei edes tiedä ehtiikö koko matkalla kuvata yhtään mitään tai suosiiko sää edes kuvaamista. Vapaa-ajan matkat on sitten tietysti erikseen. :)

13.5.2009
by SwitchX
1 Comment

Kun kerran tuli aiemmin kehuttua…

kuva-5Olen kehuskellut aiemmin kuinka Mac OS X päivitykset ovat aina sujuneet ongelmitta koko sinä aikana kun minulla on ollut Mac, eli yli 5 vuoden ajan. Tänään 10.5.7 -päivitys ei sitten mennyt ihan niin putkeen, mutta selvisin toivottavasti pelkällä säikähdyksellä.

Itse päivitys sujui hyvin, mutta bluetooth oli hukassa käynnistyksen jälkeen ja langattomalla näppäimistöllä on vähän paha kirjoitella edes salasanaa, kun se ei kerran toimi.

Uudelleen käynnistys pelasti onneksi tilanteen ja nyt sopii sitten toivoa että kyseessä oli tilapäinen ongelma ja näppäimistö ei enää katoa.

Tilanne voisi olla muuten aika orpo, jos näppäimistö pitäisi jostain asetuksista erikseen asettaa päälle, mutta samalla ei olisi toimivaa näppäimistöä.

10.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Sateinen viikonloppu ja ”melkein” nollatoleranssi

Olin viettämässä viikonloppua mökillä lasten kanssa. Tarkoitus oli mm. testata uutta kameraa, mutta sateisten kelien puolesta kuvaaminen jäi lähes kokonaan. Muuten oli sitten työntäyteinen viikonloppu. Selkä ja hartiat valittaa viimeistään huomenna. Alla nyt kuitenkin muutama koelaukaus. Jos tulee jatkossa huonoja kuvia, se on sitten huonon kuvaajan vika. Ei pitäisi olla enää kamerasta kiinni… 

* * * * *

Kotiin ajellessa ja muutamia melko huimia ohitussuorituksia seuranneena tuli mieleen jälleen nämä ikuisuusaiheet, eli nopeusrajoitukset. Viime aikoinahan on ollut paljon juttua nopeusrajoitusten nollatoleranssista. Keskustelupalstat ovat täynnä ihmisiä, joiden mielestä on täysin luonnollista ajaa pientä ylinopeutta, mutta se että ajaa auton mittarin mukaan rajoituksen mukaista nopeutta, ei muka onnistu sitten millään. Huvittavaa!

Sen sijaan perustelut joilla nollatoleranssiin ollaan menossa ovat vähintäänkin yhtä huvittavat. Syynä on mm. onnettomuuksien ehkäisy ja melu. Jos ajaa moottoritiellä syksyllä hyvällä säällä rajoituksen mukaan 120 km/h ja sitten päivää myöhemmin samalla kelillä, talvirajoitusten tullessa voimaan 110 km/h. Onko muka se laillinen 120 km/h turvallisempi nopeus kuin 10 km/h ylinopeus talvirajoitusten aikana?

Entä ns. perinteiset sakkorysäpaikat, eli alamäki tai muuttuva nopeusrajoitus. Niin… ihan miten vain mutta en jaksa uskoa että 5 – 10 km/h ylinopeutta on läheskään niin suuri ongelma kuin huumeissa, lääkkeissä tai kännissä ajo, sekä yltiöpäinen kiilailu, reilut ylinopeudet ja todellinen kaahaaminen ihan yleensä. 

Poliisi olisi suoraan voinut vaikka todeta että liikennekuri on yleisesti höltynyt ja asioihin on pakko puuttua. Noudatetaan rajoituksen mukaista nopeutta ja sitä tullaan myös jatkossa valvomaan tehokkaammin. Olisikohan ollut vähän uskottavampaa?

7.5.2009
by SwitchX
Kommentit poissa käytöstä

Lindén harmissaan, mutta miksi ihmeessä?

Suvi Lindén on YLE:n jutun mukaan harmissaan EU:n ns. telepaketin kaatumisesta.

Esitys kaatui koska Euroopan parlamentti halusi direktiiviin pykälän, jonka mukaan internetin käyttäjien perusoikeuksia voitaisiin rajoittaa ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä.

Tämähän tarkoittaa juuri sitä, että nettiyhteyttä ei saisi katkaista ilman tuomioistuimen päätöstä.

Mutta mikä sitä Suvia tässä nyt sitten harmittaa? Sekö että EU hoitaa kansalaistemme oikeusturvaa paremmin kuin meidän omat kansanedustajamme?

Lindén harmissaan EU:n telepaketin kaatumisesta

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on pettynyt EU:n televiestintäpaketin kohtaloon Euroopan parlamentissa. Parlamentti hylkäsi eilen pitkään hierotun kompromissiesityksen.

Via: YLE uutiset – 24h

5.5.2009
by SwitchX
2 Comments

Autosoitin hylkii levyjä

Citroën C4 HDi BMP

Citroën C4:lla alkaa olla tämän kuukauden lopussa kaksi vuotta täynnä. Ainoa selvä vika koko aikana on ollut radio-cd -soitin, joka on ruvennut hylkimään levyjä.

Kaupan levy, itse poltettu, CD tai MP3, ihan sama. Jumittaa aina välillä, ei päästä sitten levyjä ulos ja sanoo vaan ”Please Wait”.

Parasta olisi saada tilalle (kohtuullisella hinnalla) joku johon voisi liittää iPodin fiksusti, eli että tiedot näkyy ruudulla, sitä voi ohjata suoraan autosoittimella ja ohjauskeskiön (ratin) painikkeilla.

Radiolähetin on jo kokeiltu ja huonoksi havaittu.

Muuten autosta ei ole juuri pahaa sanottavaa. Se voisi olla toki hiljaisempi ja suurempi ja… Niin kysehän nyt on kuitenkin ”pikkuautosta”. Se on taloudellinen (eli myös ympäristöystävällinen), mutta kuitenkin yllättävän pirteä ts. vääntöä on riittävästi heti tyhjäkäynniltä (Diesel) ja sillä on vaan yleisesti ottaen mukava ajaa.

* * * * *

Uusi Digikamera, mutta..?

Meinasin ostaa viimein paremman digikameran. Aiemmat ovat olleet pokkareita, mutta järjestelmädigikamerassa olisi omat hyvät puolensa ja onhan sellainen ollut jo pitkään harkinnassa. Joku edullinen ja vaikka vähän käytettykin riittäisi tällaiselle sunnuntaikuvaajalle hienosti. Olympus E-420 -kamera oli jo kiikarissa, kun tuo hinta (299€) ei niin kovin pahalta vaikuta. Myivät kuitenkin liikkeessä eioota ja on kuulemma poistuva malli (?). Tiedä sitten…

Lisäys 6.5.2009

Tilasin lopulta Olympus E-520 -kameran. Aika näyttää minkä näköisiä kuvia sillä syntyy.