
Minulla olisi kaksi ylimääräistä kutsua yksi ylimääräinen kutsu Voddler-ohjelmaan. Jos haluat kutsun, pistä sähköpostia osoitteeseen weblogi (at) gmail piste com. Jaan kutsut järjestyksessä ja niitä on siis vain kaksi kappaletta yksi jäljellä. Lyhyt perustelu toki olisi kiva vaikka ihan vaivan palkaksi. 
KUTSUT OVAT LOPPU
Älypuhelinten käyttö kasvaa Sonerassa sellaista vauhtia, että teleoperaattori otti käyttöönsä liikennettä hillitsevän datakaton. Elisa ja DNA eivät suunnittele datakattoa.
Via: IT-Viikko
Käsittämätön ratkaisu. Onneksi löytyy edullisempia ja parempia vaihtoehtoja!
Aamulla töihin ajaessani tuli taas mieleen tämä Suomalaisten kestoaihe, eli liikenne, sen sujuvuus ja nopeusrajoitukset. Kissalan pojat olivat pistäneet kamera-auton tien varteen vahtimaan, ettei kukaan ajaisi vahingossa viikonlopun jälkeisissä ”höyryissä” ylinopeutta näin talvirajoitusaikaan kuivalla kestopäällystetiellä.
Onhan näistä puhuttu. Itse yllätyin, kun Liikenneministeri Anu Vehviläinen otti talvirajoituksiin kantaa ja oli samaa mieltä monien autoilijoiden kanssa siitä, että talvirajoituksissa ei ole oikeasti mitään järkeä hyvällä kelillä. Mutta ei hätää, kelin mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset maksaisivat kuitenkin ihan liikaa, joten sellaisia tuskin on ihan heti tulossa.
Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervala toteaa, että kysymys on paitsi rahasta, myös poliittisesta tahdosta.
- Tämä vaatii selkeän tahtotilan, mutta kyllä se olisi mahdollista tehdä. Vaatii selkeän päätöksen, että tähän lähdetään menemään.
Via: Yle.fi
Aika mielenkiintoinen oli myös Poliisiylijohtaja Mikko Paateron ehdotus, jonka mukaan autoissa pitäisi olla alkolukko, nopeusrajoitin ja nopeusrajoituksissa pitäisi olla nollatoleranssi. Jos asiaa miettii vähän tarkemmin, Paatero on oikeassa.
Kameranvalvonnan yleistyessä puhalluttaminen vähenee ja pikku höyryissä ajamisesta ei oikeastaan jää enää kiinni, ellei törttöile liikenteessä ajamalla kolarin. Jos autoa ei saisi edes käyntiin, ajaminen käy hankalaksi. Pilleristit ja muut hörhöt tosin pääsevät edelleen kuin koira veräjästä. Onko tämä sitten todella oikeasti se suunta mihin halutaan mennä, on sitten toinen kysymys – poliittinen kysymys.
Mitä tulee nopeusrajoittimeen, miksi autolla pitäisi pystyä ajamaan yli 120 km/h?
Nopeusrajoituksien suhteen tilanne on muuten huvittava. Tällä hetkellä lakia saa rikkoa, kunhan tekee sen ”toleranssin rajoissa”. Kuitenkin kaikkien Suomessa tyyppihyväksyttyjen autojen nopeusmittari näyttää korkeintaan ajettua nopeutta, kunhan autossa on rekisteriotteen mukainen rengastus. Toisin sanoen, jos ajaa ylinopeutta, mittari myös näyttää ylinopeutta. Loppu on kiinni ratin ja penkin välistä.
Arkiliikenteen suurin ongelma ei ole pieni ylinopeus, vaan nopeuserot. Osa ajaa noin kympin ylinopeutta, koska siitähän ei kuitenkaan saa sakkoja, osa ajaa suunnillen auton mittarin näyttämän mukaisesti ja sitten on pieni osa, jotka ajavat muita hitaammin. Parinkympin nopeusero on turhan paljon kun autoja on paljon ja ei ihme että välillä kolisee.
Olisi itse asiassa ihan hyvä kompromissi, jos nopeusrajoituksia nostettaisiin 10 km/h ja vastaavasti otettaisiin käyttöön nollatoleranssi.
Huomenna siirrytään takaisin talviaikaan. Kelloja siirretään tunti taaksepäin.

Kotiin kulkeutui viikonlopun kauppareissulta Nescafen Dolce Gusto Piccolo -kahvinkeitin. Heräteostoksen laukaisimena toimi esittely, jossa kahvia tuli ensin maisteltua. Keitin on siitä kätevä, että tiskaamista ei käytännössä juuri tule ja kahvin valmistaminen on nopeaa ja naurettavan helppoa.
Meillä Piccolo on perinteisen kahvinkeittimen lisä, ei sen korvike. Cappuccino tai Latte Macciato sopii jälkiruokakahviksi tai vaikka kiireettömän sunnuntaiaamun viettoon, mutta päivittäiseen käyttöön en tällaista keitintä kuitenkaan hankkisi.
Kahviannokset ts. kapselit myydään 16 kpl pakkauksissa ja yksi pakkaus maksaa omassa lähikaupassa tällä hetkellä noin 5,50 euroa. Espresson valmistukseen on tarkoitus käyttää yksi kapseli, joten kupillisen hinnaksi tulee vajaa 35 senttiä. Maitokahvipaketeissa on mukana edelleen 16 kapselia, mutta puolet kapseleista on maitoa ja toinen puolet sitä varsinaista kahvia. Kupilliseen olisi tarkoitus käyttää tietysti yksi molempia, jolloin esimerkiksi Latten hinta on vajaa 70 senttiä.
Koko jutun huonoin puoli on se, että kapselit ovat pelkkää jätettä käytön jälkeen, joten ympäristömielessä olisi tietysti hyvä jos kapseleita voisi kierrättää tai niille olisi jotain muuta järkevää käyttöä.
Kahvin suhteen makuja on monia ja makuasioista voi aina kiistellä, mutta itse pidän makua varsin kelvollisena. Keskustelupalstoilla asiasta tuntuisi olevan mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toiset ovat sitä mieltä että kahvi tulee liian kalliiksi ja toiset puolestaan pitävät ”oikeaa” satojen eurojen hintaista keitintä ainoana oikeana ratkaisuna, mutta jokainen tietysti tyylillään.
Hesarissa on juttua Italialaisesta opettajasta nimeltään Ileana Tacconelli, joka on joidenkin vanhempien mielestä liian seksikäs opettajaksi. Tacconelli on vähintäänkin pätevä ja en nyt tarkoita ulkoisia avuja, vaikka ei siinäkään puolessa ole moitittavaa. Jotenkin tulee mieleen, että ”only in Italy” ja toisaalta taas – miksi minulla ei ollut koulussa tuollaista opea.