Category Archives: Copyright
Edellinen juttu, jossa toivotin hyvää uutta vuotta mukavan ja menevän videon siivittämänä on poistettu. En ole saanut asiasta muuten mitään ilmoitusta tai vaatimusta, mutta videota klikattaessa siihen tulee oheinen teksti. Poistin luonnollisesti kaikki viittaukset ja linkit nimeä myöten ko. videoon, jos sitä ei kerran haluta esittää. Toivotan joka tapauksessa edelleen hyvää uutta vuotta ja toivon [...]
Jälleen on se aika vuodesta jolloin hyvitysmaksu, eli ns. ”kasettimaksu” halutaan laajentaa kännyköihin, muistitikkuihin, tietokoneisiin ja ties mihin. Lisäksi hintoja ollaan korottamassa roiman puoleisesti. Edelliseen kierrokseen on sellainen ero, että nykyinen ministeri on korotusten ja laajennusten kannalla, toisin kuin edeltäjänsä. Tämä tarkoittanee sitä että korotukset ja laajennukset tulevat suurella todennäköisyydellä voimaan jo ensi vuoden puolella. [...]
Luova ala haluaisi ulkoiset kovalevyt hyvitysmaksun piiriin. Pitää tietysti paikkansa että ulkoisia levyjä käytetään musiikin kopiointiin. Kyse on varmuuskopioinnista ainakin omalla kohdallani ja suurin osa musiikista on ostettu iTunes-musiikkikaupasta sähköisessä muodossa ja loput fyysisinä levyinä, eli musiikista olen asianmukaiset korvaukset kertaalleen jo maksanut. Nyt pitäisi sitten maksaa uudelleen? Jokin tässä yhtälössä ei nyt oikein toimi… [...]
Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt hyvitysmaksun perustetta ja vielä vähemmän ymmärrystä löytyy sen laajentamiselle. En kirjoita tästä kuitenkaan tämän enempää, koska asiasta on jo kirjoitettu muualla paljon paremmin.
Tietokone.fi tietää kertoa että, Nokia tuo viimein rajattomat musiikkilataukset ilman drm:ää – Kiinaan Nokia on laajentanut musiikkilatausten palveluaan jo noin 20 maahan. Nyt on Kiinan vuoro, jonne Nokia vie palvelun ilman drm:ää eli kopiosuojauksia. Suomessa ja muualla Euroopassa tuollaisia kopiosuojaamattomia musiikkitiedostoja myy esimerkiksi Apple, mutta EI siis Nokia. Sanokaa mitä sanotte, mutta yhtälö vaikuttaa mielestäni [...]
Lost TV-sarjan viimeinen tuotantokausi alkoi eilen. Ei tosin meillä. Meillähän TV-sarjat alkavat sitten joskus, kun alkavat tai jos alkavat. Sitten saa olla vielä olla tarkkana että saa tallennettua ne jaksot sinne toimii-ei-toimi-digisovittimeen. Itse en ainakaan ole aina kotona juuri oikeana päivänä ja oikeaan aikaan katsomassa televisiota. Ajatushan TV:n ääressä päivystämisestä on itse asiassa suorastaan surkuhupaisa, [...]