iTunes musakaupassa taitaa olla ruuhkaa DRM-suojaamattoman musiikin tultua viimein myyntiin.
iTunes avasi ilahduttavasti ”Complete My Album” -palvelun jokin aika sitten. Itse ostin aiemmin iTunesista yleensä yksittäisiä kappaleita ja myöhemmin olen huomannut että koko levy olisi ollut ehkä ostamisen arvoinen. Nykyisin ostaminen on ollut hyvin vähäistä kypsyttyäni DRM-suojaukseen, mutta onneksi tähän on viimein tulossa muutos ainakin EMI:n osalta.
Olen täydentänyt muutaman levyn kokonaiseksi ja homma on toiminut [...]
Vasta eilen saimme ilouutisen levy-yhtiö EMI:n ryhtyessä myymään musiikkia ilman DRM-suojauksia iTunes Music Storessa toukokuusta alkaen. Kyseessä on erittäin merkittävä askel koko digitaalisen musiikin myynnissä. Esimerkiksi Suomessa tekijänoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet että digitaalisen musiikin myyminen on mahdotonta ilman kopiointirajoituksia. Kuitenkin olemme samaan aikaan voineet ostaa samaa musiikkia cd-levyinä ilman suojausta, mikä asettaa digitaalisen musiikin epäreiluun asemaan [...]
EMI pitää tänään tiedotustilaisuuden Lontoossa. Erikoisvieraana tilaisuudessa on Applen Steve Jobs. Huhujen mukaan EMI voisi olla sittenkin lähdössä myymään musiikkia ilman DRM-suojausta ja kyseessä ei pitäisi edes olla Aprillipila (uutinen julkaistiin eilen). EMI oli jo aluksi kiinnostunut asiasta, mutta homma kaatui rahaan.
Jos EMI on nyt kuitenkin lähdössä kokeiluun, olisikohan Apple puuttunut asiaan jollain tapaa [...]
Lue lisää jutusta: Musiikkia iTunesista ilman DRM-kopiosuojausta?
Omenalohkoja: Apple TV:lle rapsahti Teostomaksu
Minulla ei riitä ymmärrys tähän. Miksi minun pitäisi maksaa siitä vielä erikseen, jos
kuuntelen olohuoneessa laillisesti ostettua musiikkia Apple-TV:n kautta
katson televisiosta itse otettuja digikuvia
katson MigliaTV-Mini usb-digiboxin kautta tallennetuja televisio-ohjelmia (tv-lupa maksettu)
Logiikka ontuu, mutta onneksi tuo Apple TV voidaan tilata suoraan Apple Storesta, jolloin Teosto ei pääse (uudelleen)rahastamaan.
Thoughts on Music
[...]
Why would the big four music companies agree to let Apple and others distribute their music without using DRM systems to protect it? The simplest answer is because DRMs haven’t worked, and may never work, to halt music piracy.
[...]
Much of the concern over DRM systems has arisen in European countries. Perhaps those [...]
Lue lisää jutusta: Steve Jobs haluaisi DRM-suojauksesta eroon
Eilen illalla tuli taas pitkästä aikaa kuunneltua musiikkia ihan ”paikan päällä”. Mukava ilta, hyvä keikka, mutta aamu oli sitten taas sitäkin ankeampi…
Tietokoneen juttu: Nettimusiikki sai hurjan kasvupiikin. Jutussa mainitaan että (Ifpi:n mukaan) netistä ladattiin viime vuonna 795 miljoonaa laillista ja maksullista biisiä.
Kommenteista pisti silmään että Applen osuus puuttuu joko kokonaan tai jokin ei muuten pidä paikkaansa. Steve Jobs nimittäin ilmoitti MacWorld-messuilla että iTunes myi viime vuonna yli miljardi biisiä. Myydäänkö musiikkia oikeasti paljon enemmän kuin on [...]
Kommentit