Blog, Twitter, Facebook, Web, TV, Video…
Nokian kalenteri ja osoitekirja HTC Desireen
10.06.2010, 6:03
Kaverilla oli pieni ongelma. Käytössä oli aiemmin Nokia E71, jossa oli käytössä Nokian oma kalenteri ja osoitekirja. Uudeksi puhelimeksi kaveri hankki HTC Desiren. Millä siirtää allakka ja osoitekirja uuteen puhelimeen?
Tarjosin ratkaisuksi synkronoida Nokia ensin Googlen omiin palveluihin Googlen ohjeiden avulla Mail for Exchance -ohjelmaa käyttäen. Tämän jälkeen HTC Desiren pitäisi osata päivittää tiedot automaattisesti suoraan Googlen palveluista.
Siirto onnistui tällä tavalla hyvin ja lisävinkkinä vielä se, että Gmailin osoitekirja kannattaa siivota ensin mahdollisista turhista tiedoista. Gmailia käyttäen sinne kertyy nimittäin myös sellaisia osoitteita, joita on käyttänyt ehkä vain kerran.
iPhone 4 vai HTC Desire?
8.06.2010, 9:28
Moni varmaan pohtii kumpi otsikon puhelimista sopisi omaan käyttöön paremmin. Eilen tapahtunut Applen tuotejulkistus ei sinänsä yllättänyt kuin oikeastaan yhdessä asiassa. iPhone 4 tukee vihdoin ja viimein myös 900Mhz 3G-taajuutta ja se oli ainakin allekirjoittaneelle pieni (postiivinen) yllätys. Muuten kamerat, resoluutiot ja ohjelmat olivat aika paljon sitä mitä kaikki tiesivät jo etukäteen odottaa. Mitä tulee kännykkäkameraan, olen jossain määrin skeptinen laadun suhteen, vaikka kuinka kehuttaisiin. Oikea kamera vie edelleen voiton ja muuta en usko ennen kuin näen omin silmin.
Teknisesti iPhone 4 ja HTC Desire ovat ainakin karkeasti ajateltuna melko samanlaisia, mutta omalla kohdalla iPhonen käytettävyys vie voiton. En tarkoita tällä nyt sitä mitä tapahtuu kun tökkää sormella ruutua, vaan enemmänkin sitä kokonaisuutta, johon kuuluu perustoimivuuden ja tietokoneen lisäksi esimerkiksi sovelluskauppa ja sieltä hankittavat lukuisat ohjelmat. Näitä kokonaisuuteen kuuluvia asioita voisi toki listata enemmänkin, mutta annetaan nyt olla… Se täytyy nyt sanoa että Android puhelimia olen päässyt hiplaamaan vain melko pintapuolisesti.
Se mikä sitten kallistaa vaakaa taas HTC:n puolelle on hinta ja saatavuus. Desireä saa ilman kytkyä ja pahimman alkuinnostuksen laannuttua todennäköisesti melko edulliseen hintaan. iPhone 4 olisi käytännössä pakko hakea Italiasta, koska en suostu Soneran kytkyyn ja dollarin kallistuttua hinta nousee todennäköisesti kohtuuttoman korkeaksi.
Täytyy nyt todeta että toistaiseksi yritän malttaa pysyä vielä nykyisessä puhelimessa, jos nyt ei mitään yllätystä tule vastaan. iPhone 3GS toimii edelleen hienosti ja uusi softaversio parantaa sitä entisestään.
Google Chrome vihdoin myös Macille ja Linuxille
25.05.2010, 21:33
Googlen mainion web-selaimen beta-versioita on toki voinut jo kokeilla, mutta tänään beta lätkä häipyi historian hämäriin ja tarjolle tuli ns. virallinen Google Chrome.
Itse olen käyttänyt Chromea (beta) jo jonkin aikaa ja se on mielestäni tämän hetken paras selain. Se on nopea, siihen saa kohtalaisen mukavan määrän tarpeellisia lisäosia ja lisäksi se osaa pitää linkit ja salasanat haluttaessa kätevästi netissä, jolloin ne asentuvat haluttaessa automaattisesti joka koneelle missä Chromea tulee käytettyä.
Google Buzz tuo tilaviestit Gmailiin
10.02.2010, 7:10
Google julkaisi Google Buzz -tilaviestipalvelun Gmailiin. Palvelu ilmestyy omaan Gmailiin sitten kun ilmestyy. Omalle henkilökohtaiselle Gmail-tilille se tuli tarjolle saman tien, mutta tämän Blogin Gmail-osoitteeseen sitä ei ole vielä tarjolla. Pikaisen kokeilun perusteella vaikuttaa joka tapauksessa hyvin helpolta ja kätevältä tavalta pitää vaikkapa kaveripiiri ajan tasalla omista menoista.
Google Buzz matkapuhelimessa:
Google Maps näyttää katukuvaa nyt myös Suomesta
9.02.2010, 12:46

Tuntuu vähän oudolta katsoa omia kotikulmia ja omaa kotipihaa Google Mapsin kautta, mutta sieltä se kuitenkin löytyy. Ei muuta kuin ihmettelemään. Googlessa on kesä ja aurinko paistaa
Homma käynnistyy karttanäkymässä yksinkertaisesti siten, että kuvassa oleva ukko napataan hiirellä kiinni ja viedään kartalle haluttuun paikkaan.
Google julkaisi Nexus One -puhelimen
5.01.2010, 23:46
Kosketusnäyttö, ohut ja hyvin integroitu Googlen omiin palveluihin. Siinä ensimmäiset vaikutelmat. Teknisiä tietoja on toki tarjolla Googlen omilla sivuilla (US).
Kun painaa virtuaalinäppäimistön kirjainta, se suurenee vähän kuten iPhonessa tai vaikka Nintendo Wii:ssä. Eikös tuosta ole joku patenttijuttu menossa…
Googlen sivuilla todetaan muuten että ”Sorry, the Nexus One phone is not available in your country.”, eli kovin kauheasti tuosta ei vielä tässä vaiheessa kannata innostua…
Se että Google myy puhelinta omassa verkkokaupassaan ilman operaattorisopimusta, on jotain uutta Jenkkilässä. Voisi uskoa tai ainakin toivoa että Apple vastaisi haasteeseen ja tekisi saman (ja se laajenisi myös Jenkkilän ulkopuolelle)… Applellahan on jo oma verkkokauppa ja suurin ongelma tähän saakka on tainnut olla valmistaa riittävästi puhelimia vastaamaan kysyntää. Aika usein on kuitenkin arvioitu, että iPhonea myytäisiin selvästi enemmän, jos siihen ei tarvitsisi ottaa pakkokytkyä.
Esimerkiksi viime kesänä Italiassa ollessani iPhone-kaupassa, edeltävä asiakas oli amerikkalainen nainen, joka oli suuresti huojentunut kun puhelimia löytyi ja niitä sai heti ostettua pari kappaletta ”laillisesti” mukaansa (No Jailbreak for me!). Tähän asti este iPhonen ostolle oli kuulemma ollut pakkokytky AT&T:n kanssa…
Aiheesta muualla:
