Blogi on vihdoin taas verkossa, kuten kuvasta näkyy. Siirrossa uudelle palvelimelle oli omat ongelmansa mm. nimipalvelimen siirron kanssa, mutta homma alkaa olla nyt kunnossa ja se on tietysti pääasia. Siirsin lopulta tuoreen varmuuskopion sellaisenaan uudelle palvelimelle. Se siitä siivoamisesta… Tietokannasta poistin sentään jonkin verran täysin turhaa roskaa. Pari huomiota:
Tietokannan automaattiseen varmuuskopiointiohjelmaan (WordPress Database Backup) ei voi luottaa. Sen tekemä varmuuskopioi ei toiminut ainakaan minulla (virheilmoituksia palautuksessa).
Tästä on ollut ennenkin juttua, mutta vielä kerran: Blogia ja muita vastaavia verkkopalveluita on kätevää kokeilla ihan omalla tietokoneella. Mac-puolella esimerkiksi MAMP-nimisellä ohjelmalla voidaan luoda oma ”minipalvelimen”, johon esimerkiksi WordPress voidaan helposti asentaa.
Tarkoituksena oli siivota blogia samalla kun SwitchX siirtyy parin päivän päästä uudelle palvelimelle. Kuudessa vuodessa kaikkea roskaa kertyy melkoisesti kaikenlaisten kokeilujen ja päivitysten seurauksena. Tietokannassa on turhia tauluja, osa tiedostoissa majaili blogin alku aikoina ihan eri hakemistoissa kuin nykyisin jne…
Mitään kirjoituksia tai kommentteja en poista, en ainakaan tahallani. Tähän saakka tänne on ehtinyt kertyä 1536 kirjoitusta ja 1379 kommenttia. Kiitokset näistä!
Se että jääkö siivous ihan puheiden asteelle jää vielä nähtäväksi…
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Omalla kohdalla tuntuu aina siltä kuin kesä loppuisi samalla kun loma on ohi. Tänään on viimeinen lomapäivä tällä kertaa, mutta lomia tulee aina kuitenkin lisää. Eikä se kesäkään vielä ole tietenkään ohi…
Tänään aurinko paistaisi luultavasti siniseltä taivaalta, ellei Venäjältä tuleva savusumu olisi tiellä. Eilen rikottiin elokuun lämpöennätys (33,7 astetta) ja muutenkin kesä on ollut ennätyksellisen lämmin. Itse en lämpimästä valita, koska sitä kylmää ja viileää tässä maassa luonnollisesti kyllä riittää. Talvi oli kunnon talvi ja kesä on ollut kunnon kesä. Hyvä!
Omassa kesässä on ollut ainakin runsaasti mökillä oloa, yksi päivän matka Tallinnaan (oli muuten ensimmäinen kerta Virossa), poikkeuksellisen paljon uimista, Linnanmäki, Korkeasaari, Maretarium (Kotka), Lappohja (mahtava hiekkaranta) ja tietysti hyvää ruokaa laidasta laitaan… Kaikki tietysti lasten kanssa ja lasten ehdoilla!
* * * * *
Autolla tuli 7000 km täyteen ja olen todella tyytyväinen. Autossa on ilmennyt yksi ainoa ”vika”. Katon keskiosasta kuuluu joskus ”Heinäsirkan siritys”. Ääni on sen verran pieni, että sitä ei ole vielä kukaan kyydissä olija huomannut, tai jos radio on päällä, sitä ei kuule. Varsin pienestä viasta on siis kyse, mutta muuten hiljaisessa autossa en voi olla huomaamatta sitä joskus. Kulutus on ollut noin 6 litraa sataselle ja ajoa on ollut sekä maanteillä että taajamissa.
* * * * *
Blogin pito jatkuu ensi viikolla toisessa web-hotellissa ja pyrkimys olisi hoitaa siirto siten, että katkos jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Kuten aiemmin ounastelin, kirjoittaminen jää kesällä aika vähiin ja näinhän siinä kävi. Lukijoita on kuitenkin ollut yllättävän paljon ja yksi suosituimmista kirjoituksista on edelleen: ”Nokkosrokko, eli Urtikaria”.
Katselin vähän blogin liikennettä ja olin vähän yllättynyt. Kuvittelin että Mac olisi ollut vahvemmin edustettuna, mutta yllättävän vahva enemmistö käyttää ihan perinteisesti Windowsia. Firefoxin suosio ei ollut yllätys. Eipä 17% mikään huono luku ole millään tavoin.
Meillä tuntuisi olevan kotona sellainen sekaympäristö. Vaimolla on W7 (pöytäkone), itselläni ”yllättäen” Mac (iMac) ja työkäytössä vielä Windows XP (kannettava). Selaimena käytän työasioissa iki-ihanaa IE6:sta ja muuten omissa asioissani ja vapaa-ajalla Google Chromea. IE6 tuntuu olevan omalla työpaikalla aina vaan se ”one-and-only”, mutta muutokset tapahtuvat joskus kovin äkkiä tai yllättäen, eli toivon että jo ennen eläkeikää IE6 on korvattu jollain muulla (siihen on oikeasti vielä tosi kauan ). Itselleni ei ole oikeastaan väliä, kunhan työt sujuu.
* * * * *
Loma jatkuu ja keleissä ei ole valittamista. Moni valittaa jo muutaman hellepäivän jälkeen kuumuutta, mutta itse en valita ja nautin joka hetkestä. Oloa toki helpottaa vieressä oleva järvi, johon voi pulahtaa periaatteessa milloin vain ja siellä voi viettää myös koko päivän, jos siltä tuntuu.
Ymmärrän hyvin että on ihmisiä, jotka eivät pidä kuumuudesta tai eivät kestä sitä iän, sairauden tai muun henkilökohtaisen syyn takia… Heille tämän pitäisi olla ihanteellinen maa asua. Tällaisia helteitä kun ei ole kovin usein ja yleensä helteissä on vain kyse tilapäisestä häiriöstä muuten normaalissa viileydessä, ja se on muutamassa päivässä ohi. Tämä kesä taitaa olla nyt sitten ihan kunnollinen poikkeus ja joskus näinkin päin…
Web-hotellista tuli lasku ja vuosimaksu on nyt sitä luokkaa, blogi saa jäädä, ellei löydy nopeasti selvästi edullisempaa palvelua.
Tätä juttua on tullut pyöritettyä jostain vuoden 2004 syksystä alkaen ja mukavaahan tämä on ollut (en olisi muuten jatkanut), mutta viimeinen lasku sai miettimään koko homma mielekkyyttä. Ehkä joku ilmaispalvelu, kuten Blogger tai wordpress.com ajaisi kuitenkin saman asian rajoituksistaan huolimatta.
Kaikki tämä sopivasti loman alkaessa, eli en yksinkertaisesti ehdi etsimään netistä tähän hätään mitään ja mökiltä yhteysnopeudet ovat sellaiset että ei ole hurraamista (toimii – ei toimi – toimii).
Toivotan kaikille hyvää kesää ja kiitokset tässä vaiheessa kaikille lukijoille, jos nämä vaikka sattuisivat olemaa ne kuuluisat viimeiset sanat.
Hesarissa oli juttua tuotteiden boikotoinnista. Joka kolmas Suomalainen on jättänyt ostamatta jotain ja jostain syystä. Esimerkiksi jos on aihetta epäillä että tuotteen valmistuksessa on käytetty lapsityövoimaa, asia koetaan helposti kiusalliseksi ja tällaista tuotetta ei osteta.
Se että onko tuo oikeasti hyvä syy, onkin sitten jo monitahoisempi juttu. Nimittäin se että hyvin köyhissä oloissa ja kehitysmaassa oleva lapsi jätetään ilman työtä, ei välttämättä tarkoita että hän kävisi koulua. Sen sijaan se voi tarkoittaa sitä että perheessä ei riitä ravintoa kaikille. Noh, asia ei tosiaan ole yksinkertainen. Itse olen jättänyt pyykkikorin ja muutamia muita samantapaisia koreja ostamatta, koska näin mielessäni pienet kädet punomassa niitä koreja…
Huomasin joka tapauksessa tuon jutun kommenteista että vältän itse yllättävän monia tuotteita ja mielestäni boikotointi on ehkä vähän turhan vahva ilmaisu. Kyse on pikemmin ostokäyttäytymisestä, johon eivät kuulu
Turun Sinappi (tehdään oikeasti Puolassa)
Nokian puhelimet (ainakin toistaiseksi)
Valmiiksi marinoitu kana (tarviiko edes kertoa…)
Jauhelihapihvit yms. (Kanan nahkaa?)
Tyhjät DVD- ja CD-levyt Suomesta (hyvitysmaksu)
ABC-huoltoasemat (muutama pettymys liikaa ruuan laadun suhteen)
Iltapäivälehdet (täyttä roskaa )
* * * * *
Tein muutamia pieniä muutoksia ja uudistuksia blogiin. Viikonloppuna käyttöön otettu Mystique-teema on osoittautunut hyvin toimivaksi ja monipuoliseksi. Kävin myös vähän läpi eri lisäosia (plugin), niiden toimivuutta, poistin joitain ja lisäsin muutamia. Alla pääkodat muutoksista:
Kommentointi suljetaan vasta kahden vuoden kuluttua artikkelin julkaisusta (ennen 2 kk)
Kommenttien vastauksia sallittu sisäkkäin kahdeksanteen portaaseen asti (ennen 6)
PopStats-lisäosa (Satus-tietoa ylläpidolle, kuten selaimet ja hakusanat yms.)
Sivulla käytettävän fontin-tyyppi oli lopulta kompromissi. ”Helvetica/Arial” oli kuitenkin sellainen valinta, joka miellytti silmää ja jonka pitäisi tukea mahdollisimman monipuolisesti eri selaimia ja käyttöjärjestelmiä. Jos fontin koko ei miellytä, sitä voi muuttaa viemällä hiiren oikeaan ylälulmaan ja klikkailemalla kuvan mukaista ikonia (ikoni näkyy vasta kun hiiri viedään sen lähelle).
Olisi mukavaa tietää jos toiminnassa on puutteita. Toivomuksia ja juttuehdotuksia sopii tietysti myös esittää.
Pistin blogin ulkoasun uusiksi, kuten kuvasta näkyy, ellet sitten lue tätä jonkin RSS-lukijan kautta. Teema on ehkä muista blogiesta jo tuttu, mutta senhän ei pitäisi taas haitata mitenkään. Itse tykästyin siihen että kaikki on suhteellisen valmista ja koodin puukotusta ei tarvita, mutta mahdollisuus persoonallisemman ulkoasun ja omien asetusten tekoon on edelleen olemassa.
* * * * *
Eilinen päivä tuli vietettyä helteisessä Alastarossa. Drag Race EM-kisat jatkuvat vielä tänään, mutta tarjosivat toki yhtä lailla eilen paljon katsottavaa. Kamera unohtui valitettavasta kotiin ja kaikki kuvat tuli otettua iPhonella, kuten alla oleva onneton video ja muutamat kuvat.
Kuvien esityksessä on vielä jotain outoa, mutta nyt ei muuta ehdi, kun pitäisi ehtiä vielä Linnanmäelle. Tällä kertaa kamera tulee mukaan, mutta se parempi sellainen on edelleen kaupassa…
Jyri vinkkasi eilen että uusin WordPress 3.0 olisi saatavilla. Aamukahvin lomassa oli sitten sopiva hetki ajaa päivitys ja alustavasti näyttäisi siltä että päivitys onnistui hyvin. Muutoksia on paljon, mutta en ole ehtinyt perehtyä niihin sen paremmin. WordPressin sivuilta löytyy tietoa ja kyseisiltä sivuilta poimittu video saattaa myös kiinnostaa.
Kävijämäärissä huomaa aika hyvin kuinka lämpimät ja aurinkoiset ilmat saavat ainakin osan porukasta ulos. Noh, ainakin toivon että notkahdus johtuu juuri ilmoista, eikä blogista. Eipä tässä toisaalta ole myöskään tullut kirjoitettua ihan entiseen tahtiin. On niin paljon kaikkea ja kaikkeen ei valitettavasti aika riitä.
Kesän aikana blogi tulee varmasti vielä hiljentymään, mutta pyrin kirjoittamaan kun aihetta tulee. Jossain vaiheessa ajatuksissa on ollut blogin pito enemmän mobiilisti, eli suoraan kännykällä ja jostain muualta kuin kotoa.
Hyviä juttuideoita otetaan joka tapauksessa aina mielenkiinnolla vastaan.
Nimimerkki ”Lukija” lähetti palautetta ja toivoi lisätietoja tästä blogista. Tietoa esimerkiksi kirjoitusten ja kommenttien määrästä jne. Lisäsin sivupalkin alalaitaan tuollaisen pluginin ts. lisäosan, mutta en ole oikein tyytyväinen toimintaan ja muokattavuuten. Jos jollain on parempi vastaava tiedossa niin siitä olisi mukava saada tietoa.