SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Category Archives: Huumori

A, B, C…

Repesin luettuani Nokia Plan B:stä: Nokia-omistajat kapinoivat: Elopin erottava Jotenkin kun tuntuu että tuo kapina olisi kannattanut aloittaa jo silloin joskus, kun tehtiin toistuvasti puhelimia, joita kukaan ei oikein osannut tai halunnut enää käyttää. Ei ehkä pitäisi nauraa, mutta aina on tietysti myös Plan C: Nokia Plan C

Joka pojan unelmaope?

Hesarissa on juttua Italialaisesta opettajasta nimeltään Ileana Tacconelli, joka on joidenkin vanhempien mielestä liian seksikäs opettajaksi. Tacconelli on vähintäänkin pätevä ja en nyt tarkoita ulkoisia avuja, vaikka ei siinäkään puolessa ole moitittavaa. Jotenkin tulee mieleen, että ”only in Italy” ja toisaalta taas – miksi minulla ei ollut koulussa tuollaista opea.

It’s all about connecting people

Jos Nokia ihan oikeasti reagoi tuohon kohistuun lauseeseen millään tavoin julkisuudessa, monella on kyllä naurussa pitelemistä. Kyseessä on yksi pieni sivulause, jossa tuo ”connecting people” on mukana – tahallaan tai sitten ei. Kohuttu kohta on 1:13 min kohdalla. Muutama linkki: Kauppalehti: Nokialta viedään kaikki – Apple, connecting people! Aamulehti: Applen mainoslause: ”Connecting people” Ilta-Sanomat: Nokia [...]