SwitchX @ 15.11.2008

Television katselu on jossain määrin mullistunut viimeisten vuosien aikana. Siirtyminen digiaikaan, tositv-ohjelmat, enemmän kanavia ja tallennusmahdollisuuksien laajentuminen. Toista se oli ihmetellä silloin joskus että katsotaanko ykköstä vai kakkosta tai miksi YLE:n puoli yhdeksän uutiset tulevat kahdelta kanavalta samaan aikaan. Onko ohjelmien sisältö sitten lopulta parantunut… Minun mielestäni on. Kilpailu on kovempaa ja käsikirjoitukselta ja tekniikalta tehosteilta [...]

Lue lisää jutusta: Mitä tänään TV:stä?

SwitchX @ 3.2.2008

Tilasin tänään muutaman leffan. Oli muuten myös ensimmäinen kerta kun tilasin yhtään mitään Amazonista. Kyseessä on The Ultimate Bourne Collection (kaikki kolme leffaa) ja luonnollisesti HD-DVD -teräväpiirtona. Lisäksi tilasin elokuvan Blood Diamond. Kuluineen kaikkineen hinnaksi tuli parikymppiä/leffa. Suomessa HD-DVD:t ovat maksanet yleisesti n. 26 - 28 euroa. Tuotetiedoissa ei ollut paljoa kehumista. Esimerkiksi suomenkielisistä (tai [...]

Lue lisää jutusta: Kevättä kohti…

SwitchX @ 5.1.2008

Juuri uuden HD-DVD -soittimen hankkineena Warnerin ilmoitus luopua HD-DVD formaatista on kuin kylmää vettä niskaan. Aika näyttää mikä on sitten esimerkiksi Microsoftin vaikutus formaattisodassa. Veikkaisin että merkittävä joka tapauksessa.

Lue lisää jutusta: Ihan kuin tilauksesta

SwitchX @ 11.12.2007

Teräväpiirtoa on paukutettu suomalaisiin koteihin jo pidemmän aikaa, ja telkkareita myydään ihan kuin stereotelkkareita aikanaan, siis niille tuleville standardeille joista ei ole päätöstä edes vielä olemassa. Nykyisin käytännössä kaikki kaupan televisiot ovat vähintään HD-Ready tasoa, eli niissä on HDMI-liitäntä ja ne pystyvät 1280 x 720 pikselin kuvaan. Tämän joulun alla ihka aitoja teräväpiirtotelkkareita on mainostettu [...]

Lue lisää jutusta: Saisinko Teräväpiirtoa?