Olen käyttänyt noin viikon ajan Handan CV-7700 PVR digiboxia ja jonkinlaisia kokemuksia laitteesta on jo luonnollisesti kertynyt. Ihan aluksi täytyy jälleen sanoa, että tallentava digiboxi olisi ollut järkevää ostaa jo ihan alun perin. Laite helpottaa monella tavalla television katselua.
Ostin lauantaina vihdoin ja viimein tallentavan Handan digiboxin. Nyt heti alkuun voi sanoa, että sellainen olisi ollut järkevää hankkia jo alunperin tavallisen digiboxin asemasta. Tiedän toki että esim. Topfield olisi ollut monipuolisempi hankinta, mutta parisataa euroa kalliimpi hankintahinta tuntui kohtuuttoman kovalta. Todelliselle tehokäyttäjälle Topfield varmasti on järkevämpi hankinta. Meillä laite on lähinnä ajansiirtoväline eikä todellinen [...]
Huhut kertovat että seuraavaan iPod (video) malliin olisi tulossa koko etulevyn kokoinen tai ainakin suuri 3.5″ näyttö, joka olisi samalla touchscreen. Clickwheel olisi siis jossain muodossa suoraan näytössä. Suurempi näyttö haukkaa yleensä enemmän sähköä joten kyseisen laitteen akunkesto ja paino tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen juttu. Oma iPod soitin pyörittää videota reilut pari tuntia, mitä ei [...]
Welho digitv -asiakkaiden pitää hakea tänään tv-kanavat uudelleen digiboxiin jonkin(?) kanavauudistuksen takia. Kanavat on nyt sitten haettu, mutta dixiboxi ilmoittaa kylmästi ”ei signaalia”. Ärrhh… Luultavasti koko masiina pitää palauttaa tehdasasetuksiinsa, irrottaa verkkojohto pariin otteeseen seinästä ja juosta vielä talon ympäri. Kaikki omat asetukset ovat tietysti historiaa. Eläköön edistynyt digitv!
Lisäys: Palautin tehdasasetukset ja asia [...]
Sanottuani joskus työpaikalla, että digitv:n kuva on huono, sain osakseni kummallisia katseita. Mieli on monilla pikkuhiljaa muuttunut digiboksien yleistyessä ja olipa asiasta juttu myös Tekniikan Maailmassa (15/2005). Käytännössä perinteinen analoginen lähetys on hyvissä olosuhteissa parempi kuin digikuva. Ongelma ei ole huono tekniikka, vaan se että kanavanipuissa lähetetään liikaa tavaraa, eli kanavia. Tämä kostautuu siten, että [...]
Meillä on ollut nykyisessä asunnossamme alusta saakka ongelmana huono tv-kuva. Luulin aluksi, että kyse olisi HTV:stä mutta näin asia ei sitten lopulta ollut. Jo ensimmäisellä kerralla tv-kuva oli enemmän lumisadetta kuin tv-lähetystä. Pyysimme paikalle taloyhtiön kautta korjaajan. En tiedä mitä kaveri teki, mutta työ tehtiin alakerran jakamossa ja kuva parani siedettäväksi. Hyvää siitä ei tullut ja ei ole koskaan tullut.
Handan CV-3300 digiboxi on ollut nyt käytössä reilut neljä kuukautta ja laitteesta on kertynyt jo jonkinlaisia kokemuksia.
Perjantaina hankkimani ja HTV:n verkkoon liitetty Handan CV-3300 digisovitin alkaa vähitellen tulla tutuksi ja joitakin huomioita on tullut tehtyä laitteen toimintaan ja käyttöön liittyen. Koko viikonlopun ajan saimme nauttia kaikista HTV:n lähettämistä maksullisista ja maksuttomista kanavista, mutta maanantaina lukitukset oli kytketty paikallaan ja kaikki ylimääräiset kanavat tippuivat pois.
Kuvan koko
Kuva on esiasetettu haluamaani kokoon, mutta [...]
Kommentit