Vaihdoin tänään Citroën C4:seen ajovalojen polttimot. En olisi vaihtanut mutta oli pakko kun olivat rikki. Helppo juttu - ensi kerralla - ehkä… Siis oikeasti homma ei ole mikään mahdoton, mutta kyllä tuo voisi olla aika paljon helpompaa.
Vuosi sitten hankitusta Citroën C4 HDi BMP autosta ei ole lopulta tullut paljoa kirjoiteltua. Nyt on kuitenkin vuosi täynnä ja tässä vaiheessa voi vain todeta että auto on lunastanut ja osin ylittänyt kaikki odotukset.
Suhtauduin aluksi epäilevästi BMP-robottivaihteistoon, mutta ihan turhaan. Kun siihen on tottunut, siitä ei haluaisi luopua. Dieselin kulutus on kiitettävän pientä ja sitä asiaa osaa [...]
Autoverotus uudistuu ja vieläpä vähäpäästöisiä autoja suosivaksi. Muutoksia on luvassa uusien autojen hintaan jo ensivuoden alusta ja käyttömaksuihin joskus 2010. Pahimpia väliinputoajia ovat uusien vähäpäästäistön autojen omistajat, kuten minä. Auton arvo tippuu laskelmien mukaan tuhansilla euroilla. Kiitos ja kumarrus hallitukselle. Oli upeaa kuinka palkitsette minut vähäpäästöisen hiukkasuodattimella varustetun pikkudieselin hankinnasta.
Asia tuskin kuitenkaan on ihan näin [...]
Citroën C4 Diesel
Citikalla tulee tänään 10 000km täyteen. Eipä ole valittamista. Jos lähtisin nyt ostamaan uutta autoa, ostaisin samanlaisen ja samoilla varusteilla. BMP-robottivaihteisto on mainio kun sen kanssa on päässyt sinuiksi. Kuka sitä nyt enää kytkintä nykyaikana käyttää…
Sony Ericsson k800i
Hain puhelimen eilen huollosta. Kapula oli mennyt sekaisin jostain ihmeen ohjelmavirheestä. Nyt siinä on sitten uusi [...]
Miksi kannattaisi ostaa vähäpäästöinen hiukkasuodattimella varustettu Diesel-auto?
Energiaveron kiristyksistä suurin lasku diesel-autoilijoille
Hallituksen suunnittelemista energiaveron kiristyksistä lankeaa suurin lisälasku diesel-autoilla ajaville. YLE Uutisten tietojen mukaan diesel-polttoaineen litrahintaan on tulossa yli kuuden sentin korotus. Diesel-veron korotus lisää valtion verotuloja 124 miljoonaa euroa vuodessa.
Via : YLE 24 uutiset - 24h.
Aika näyttää miten käyttömaksut ja muut kulut lopulta loksahtavat [...]
Blogiin kirjoittelu on jäänyt näin kesällä vähiin. Eipä ole kauheasti ollut myöskään asiaa. Sunnuntaina tuli käytyä Puuhamaassa ja ilma oli suorastaan loistava.
Citroën C4 Dieselillä on tullut ajettua nyt karvan alle 6.000 km. Auto on ylittänyt kevyesti omat odotukseni. Ei Sitikka ole tietenkään Mersuksi muuttunut, mutta hintaan ja kokoon nähden C4 on ihan kelpo [...]
Citroën C4 Dieselillä on tullut ajettua nyt noin 2000 kilometriä. Tähän mahtuu mökillä käynti ja sitten sitä normaalia kaupoissa, asioilla ja töissä käyntiä, eli ihan sitä normaalia ajamista miksi auto on ylipäätään hankittu. Jos ihan lyhyesti pitäisi sanoa: olen autoon tyytyväinen ja se on toiminut hienosti.
Hain tänään uuden Citroënin kotiin. Ihan kiva peli. Kirjoittelen aihesta lisää sitten joskus myöhemmin, kun kokemuksia alkaa kertyä.
Lisäys: Enemmän kokemuksia täältä.
Kommentit