Category Archives: Apple
Tuota otsikon kysymystä minulta joku joskus silloin kysyi kun ostin ensimmäisen Mac-koneeni 2004. Samaa on varmaan moni ihmetellyt tänään luettuaan Hesarista jutun, jonka mukaan Apple meni Microsoftin ohi osakkeiden arvon perusteella laskettuna. Käytän itse päivittäin edelleen myös työnantajan Windows-konetta, mutta vapaa-ajalla Applen tuotteet vievät kyllä voiton. Sehän on se yleinen toimivuus ja käytettävyys, kuten usein sanotaan. [...]
Olen totaalisen kyllästynyt joidenkin Web-sivujen mainostyyliin. Pahimmillaan mainos vie pienellä ruudulla, kuten kannettavassa, yli puolet ruudusta! Mitä ihmettä mainostaja tai esimerkiksi mainostilan myyjä ajattelee? Jos tällä halutaan ihmiset käyttämään erilaisia mainoksenesto-ohjelmia, veikkaan että hyvin on onnistuttu. iMacin Safarissa minulla on ollut jo pitkään Safari Block -niminen apuohjelma käytössä. Jossain vaiheessa mainokset ovat vallanneet ruudun uudelleen. [...]
Tänään oli outo aamu. Heräsin tavanomaista myöhempään, ääni oli poissa ja kurkku kipeä. Vapaapäivä ja flunssa painaa päälle… Vaimo ja lapset olivat jo lähteneet tahoillensa ja oli hiljaista. Katsoin ensin puhelinta ja siellä oli muutama sähköposti, jotka ajattelin katsoa myöhemmin kahvikupposen ääressä koneelta. Sitten pari tekstiviestiä, joista toinen oli mielenkiintoinen: Hei! Tilaamasi tuotteet toimitetaan sinulle [...]
Kaveri lähetti kuvan uudesta iPhonesta. En tiedä mistä kuva on peräisin, mutta ihan hauska ja aidon näköinen. Klikkamalla kuvaa saat sen täyteen kokoon.
Tänään tuli tasan neljä vuotta siitä kun ostin nykyisen iMac-koneeni. Ärsyttävin ongelma on ollut nukkumisongelmat. Jos koneen laittaa nukumaan, se heräilee omia aikojaan. Asetuksista tai uusista päivityksistä ei ole ollut apua. Nykyisin onkin tapana sammuttaa kone silloin kun tietää että sitä ei ihan heti tarvitse. Tässä suhteessa vanha iBook oli kuin eri planeetalta. Kansi kiinni, [...]
Opera mini julkaistiin vihdoin iPhonelle. Ohjelma on ilmainen ja sen voi ladata iPhoneen normaaliin tapaan iTunesin kautta tai suoraan laitteeseen App Storen kautta. Selain vaikuttaa nopealta, mutta ainakin Hesarin sivuilla se aukaisi ihan eri sivuja kuin mitä valitsin… Alla muutama kuva: