Loma Thaimaassa

Reilu kolme viikkoa Thaimaassa on onnellisesti ohi. Matka meni kokonaisuutena hyvin ja nähtävää oli paljon. Matkalla tuli käytettyä peräti viittä eri hotellia. Rahaa meni selvästi enemmän kuin olin kaavaillut, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. Thaimaassa tuli käytyä Pattayan alueella, sitten muutama päivä meni Bangkokissa ja viimeisenä lomakohteena oli Hua Hin. Kaikki nämä ovat aika erilaisia kohteita ja kaikissa on epäilemättä nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille.

Pattayalla emme olleet ensimmäistä kertaa ja se on edelleen mielestäni mainettaan parempi. Toki se on edelleen aikuisten (miesten) ehkä tunnetuin ”leikkikenttä”, mutta joka paikkaan ei ole pakko mennä ja toisaalta sieltä löytyy näkemistä yllättävän paljon ihan koko perheen perspektiivistä ajateltuna. Hotellien ja ruokapaikkojen tarjonta on niin valtava, että rahallisesti siellä voi viettää luksuslomaa ns. pikkurahalla.

Bangkok on valtava, kuuma ja ruuhkissa istumiseen kuluu aikaa, mutta nähtävää on tietysti paljon. Liikkuminen onnistuu myös julkisilla ja sillä voi välttää pahimpia ruuhkia, kunhan tietää miten kulkea. Meillä jäi parhaiten mieleen ehkä jokiristeily ja käärmeshow.

Hua Hin on näistä parhaiten perheille sopiva lomakohde. Siinä missä Pattaya on tunnettu tyttöbaareistaan ja Go-Go-paikostaan, Hua Hinissa baareja on vain muutamalla lyhyellä kadulla, niissä ei ole tankoa tanssimista varten, meno on hillitympää ja itse en nähnyt yhtään Go-Go-paikkaa. Rannat ovat melko hyviä kivikkoista päärantaa lukuunottamatta. Yksi rantojen vitsaus on ajoittain runsaslukuiset meduusat, mutta itse en nähnyt ensimmäistäkään. Hua Hin on selvästi kalliimpi kuin esimerkiksi Pattayan alue, mutta taso on myös parempi. Hotellit ja ruokapaikat ovat yleisesti ottaen parempia ja laadukkaampia.

Muutama asia tuli jälleen mieleen, mihin varaudun lomalla.

Raha

Itse en pidä koskaan mukanani lompakkoa kaikkineen kortteineen ja rahoineen. Minulla on käteisenä päivän ”kassa”, eli se mitä oletan että maksimissaan menee päivän aikana. Jonkin verran käteistä on housun tai shortisien käyttötaskussa ja lisää suurempia seteleitä jossain toisessa ”piilotaskussa”, johon ei pääse kovin helposti huomaamatta käsiksi. Lompakko ja passi pysyvät hotellin tallelokerossa. Hotellissa pitäisi aina olla seinään pultattu tallelokero. Meillä oli ainostaan yksi hotelli viidestä tämän matkan aikana, jossa näin ei ollut. Koska lomalla rahaa menee kovin vaihtelevasti ja sen tarvetta on vaikea ennakoida, luottokortti on aika ehdoton keksintö ja niitä on syytä olla enemmän kuin yksi. Itse olen kokenut joskus ranskassa esimerkiksi sen, että en pystynyt maksamaan hotellia muuten ja muualla toimivalla luottokortilla (se ei vaan toiminut) ja käteistä ei olisi ollut tarpeeksi, mutta onneksi oli toinen luottokortti. Lisäksi olin kerran tehnyt epähuomiossa tavallista enemmän ostoksia samalle kortille, jolloin luottoraja pamahti matkalla vastaan. Olin Singaporessa ilman käteistä, mutta onneksi oli toinen kortti… Kaikkea ei saa jättää yhden kortin varaan!

Vakuutus

Itsestään selvä asia, joka niin helposti unohtuu. Minulle iski ensimmäisellä viikolla joku suolistotulehdus ja sen kanssa olo oli sen verran tukalaa (ripuli), että hakeuduin paikalliseen sairaalaan, Pattayan Bangkok Hospital. Ala-aulassa täytettiin tarvittavat tiedot, kopioitiin passi ja tarkastettiin vakuutuskortti. Vakuutuksen ansioista en tarvinnut ollenkaan käteistä. Koko käyntiin meni tunti aikaa ja mukaani sain antibioottikuurin, vatsan toimintaa rauhoittavan lääkityksen ja lisäravinteen, jota en lopulta edes tarvinnut. Luulin että minulle ehdotettaisiin tarkkailluun jäämistä yön tai kahden yli, mutta ei. Sairaalasta jäi erittäin positiivinen mielikuva. Ei ihme että näihin sairaaloihin tehdään ns. terveysmatkoja.

Puhelin ja internet

Omaan älypuhelimeeni on saatavilla lukemattomia matkalukäyttöön tarkoitettuja soveluksia. Koska mobiilikäyttö ulkomailla on kuitenkin aivan järjettömissä hinnoissa (minimi muistaakseni n. 15 eur/Mt), ensimmäinen tehtävä ennen matkaa on varmistaa että puhelimen Roaming-asetus on pois päältä tai mobiilidatan käyttö on muuten estetty. Älypuhelimelle olisi kuitenkin valtavasti ihan oikeaa hyötykäyttöä, joten hankin kapulaani paikallisen prepaid SIM-kortin.

Suurin haaste saattaa olla löytää liike, jossa ymmärretään mitä haluat ja saada kortti saman tien aktivoitua. Liittymä kyllä löytyy ihan tavallisesta 7/11-liikkeestä, mutta myyjät eivät usein edes vilkkaimmissa turistipaikoissa puhu käytännössä juuri ollenkaan englantia ja ilman aktivointia liittymällä ei tee yhtään mitään. Thaimaassahan kirjoitetaan erilaisilla kirjaimilla ja kaikki oman prepaid liitymääni tulevat ohjeet tulivat pelkästään paikallisella kielellä pahvipakettiin painettuna tai myöhemmin tekstiviesteinä. Jos olisi kaukaa viisas, tuollaisen liittymän voisi ostaa jo maahan tullessa lentokentällä. Siellä kielitaitoa löytyy tietysti paremmin ja myyjät ovat tottuneet auttamaan maahan tulevia turisteja.

Yhdessä liikkeessä oli joka tapaksessa myyjä, joka ymmärsi mistä on kyse ja osasi myydä ja aktivoida sopivan TrueMove3G+WiFi liittymän. Siihen kuului n. 500 THB (n. 12 €) hintaan jonkin verran tekstiviestejä, puheluita ja 1 Gt dataa. Lisäksi sillä pystui käyttämään operaattorin omia WiFi-hotspotteja, mutta se selvisi minulle vasta vähän myöhemmin. 3Gt olisi maksanut suunnilleen tuplan, mutta liittymään voi helposti ostaa lisää tekstareita ym. 1 Gt tuli käytettyä kolmen viikon aikana noin 700 megaa. Puhelin oli koko ajan päällä, siihen tuli kaikki sähköpostit, käytin karttapalveluita, chattia, Instagramia, nettiä, yms. ja käytin sitä myös jonkin verran kannettavan tietokoneen modeemina. Hotspot-juttu selvisi sillä että kopion ja liitin erään saamani tekstiviestin Google-kääntäjään ja löysin ohjeet sitä kautta.

Kaikissa hotelleissa oli yhtä lukuunottamatta maksuton internet ja siinä yhdessäkin piti olla varausvahvistuksen mukaan, mutta eipä vaan ollut. Typerä varausvahvistus oli suomeksi(?), joten sitä oli turha esittää respassa ja vaatia nettiä ilmaisesksi käyttöön. Muissa hotelleissa käytäntö ja toiminta vaihteli kuin yö ja päivä. Kahdessa oli se typerä järjestelmä, jossa ensin valitaan tukiasema ja sitten kirjaudutaan erillisellä kirjautumissivulla, jota joskus ei meinaa saada millään näkyviin. Näissä oli yleisesti hitain ja huonoiten toimiva internet sekä yhden laitteen rajoitus. Kahdessa hotellissa oli ihan normaali WPA2-tunnistus, jolla sai kannettavan, puhelimet ja vaimon iPadin jatkuvaan käyttöön, kuten kotona. Internet kahviloita löytyy tietysti lomapaikoista, joten ei se netti tai oma tietokone mikään välttämättömyys ole, mutta on se jotenkin helppo tehdä esimerkiksi seuraavan päivän suunnitelmat omasta huoneesta, kun voi tarkistaa säätiedot ja siihen sopivat vierailukohteet.

Hotellien varaus

Käytin loman aikana neljää eri varausjärjestelmää hotellien hakemiseen ja varauksen tein lopulta kahden kautta. Tripadvisor on hyvä paikka vilkaista ihmisten kommentteja eri hotelleista. Trivago on palvelu, jonka kautta on helppoa hakea parasta hintaa ennen kuin valitsee sen varsinaisen varauspalvelun. Varaukseen käytin Agoda.fi ja Booking.com -sivustoja. Molemmista on saatavilla oma ohjelma suoraan kännykkään ja iPadiin. Niitä tuli myös käytettyä. Selvimmät erot omasta näkövinkkelistä olivat ne, että ensinnäkin Booking-sivustolle voi suoraan syöttää perhekoon mukaan lukien lasten iät. Meillä kun on vähän isompia lapsia, joudumme käytössä aina ottamaan jonkinlaiseen kahden huoneen tai kahden makuuhuoneen systeemin. Toinen ero on siinä, että Agodan kautta maksat varauksen yhteydessä koko summan kerralla, mutta Bookingin kautta maksat suoraan hotelliin vasta kun kirjaudut ulos. Tässä on aika huomattava ero. Olisi ikävä maksaa etukäteen vaikka viikon vierailu hotellissa ja joutua keskelle hotelliremonttia tai rakennustyömaata! Varauksen peruminen voi kuitenkin olla hanakalaa, jos huone on jo maksettu. Toisaalta me jouduimme Hua Hinissa tilanteeseen, jossa hotellia ei pystynyt maksamaan luottokortilla, koska laite oli rikki. Luulin ensin että kyseessä on jokin typerä rahastusyritys, mutta laite oli tosiaan rikki ja korjaaja oli tulossa paikalle. Joka tapauksessa siinä tilanteessa hotelli oli pakko maksaa käteisellä.

Lomaa olisi vielä tämä viikko jäljellä ja se menee mökkeilyn merkeissä. Alla muutama kuva matkalta.

One thought on “Loma Thaimaassa

  1. Pingback: Hetivalmis laajakaista mobiilikäyttöön | SwitchX

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 10 kuukautta sitten.