Lomaa odotellessa

Loma lähenee, mutta vielä olisi muutama päivä odottelua ennen sitä. Kevät ja alkukesä olivat raskasta aikaa työpaikalla tapahtuvien myllerysten takia. Työttömyyden uhka, tulevaisuuden epävarmuus ja monet siihen liittyvät asiat ovat raskaita käsitellä. Pitäisi kuitenkin aina muistaa että asiat ovat lopulta aika harvoin niin huonosti, kuin miltä alussa näyttää. Asioilla tuntuu vain olevan vain tapana järjestyä. Ei ehkä siten kuin itse olisi toivonut, mutta kuitenkin paremmin kuin voisi olla. Kaikkein tärkeintä tuntuisi olevan vain pitää pää kylmänä ja odottaa ihan rauhassa miten asiat etenevät. Jos työpaikka ilmoittaa YT-neuvottelujen alkamisesta ja työpaikkojen vähennystarpeesta, se ei todellakaan tarkoita sitä että huomenna on työtön ja seuraava liksa jää tulematta. Itse pidin vielä pari kuukautta sitten lähes varmana, että oma työura vaihtuu työn hakuun, mutta tällä hetkellä näyttää onneksi jo paljon paremmalta. Asia selvinnee joskus syksyllä, mutta olen toiveikas, vaikka työttömyyden uhkaa ei voi vielä sulkea pois.

* * * * *

Lomakohteena olisi Aasia ja lapset ehdottivat jo hyvissä ajoin keväällä Thaimaata. Hyvä palvelutaso, hyvät uintimahdollisuudet ja lämmin ilmasto ovat ilmeisesti jääneet mieleen aiemmista matkoista. Omasta puolestani viihdyn siellä myös hyvin, koska lomailu ei käy liikaa lompakon päälle, vaikka eihän se lomailu missään ilmaista ole. Joka tapauksessa päätimme olla poikkeuksellisesti kesällä poissa suomesta, koska tulevaisuus on kohtalaisen epävarma ja seuraavasta lomasta ei uskalla tehdä vielä mitään arvailuja. Nautitaan kun kerran voidaan. :)

* * * * *

Tämä blogi on jäänyt luvattoman kehnolle hoidolle viime aikoina ja se johtuu ihan puhtaasti omasta motivaation puutteesta. Lisäksi monet asiat joista voisi kirjoittaa, tuntuvat sellaisilta että niitä on käsitelty jo jossain muualla. Politiikka ei tunnu lukijoita juuri kiinnostavan ja tietokoneista, kännyköistä ja muusta viihde-elektroniikasta tuntuu olevan juttua joka puolella. Joka tapauksessa lukijoita tuntuu edelleen riittävän ja blogin pito jatkuu omaan rauhalliseen tahtiinsa. Kirjoittelen juttua aina kun siltä tuntuu. Vaihdoin teeman sellaiseksi, jonka pitäisi toimia vielä edellistäkin paremmin myös iPadeissa, kännyköissä ja muissa mobiililaitteissa. Kommentteja toimivuudesta ja tietysti kaikesta muustakin otetaan mielenkiinnolla vastaan. Kiitokset lukijoille ja hyvää kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 10 kuukautta sitten.