Blogialustana toimiva WordPress on saanut uusimmassa versiossa jälleen mielenkiintoisia uudistuksia. Yksi on pikakoodit, joiden avulla ulkoisten sivustojen linkitys tapahtuu entistä helpommin suoraan web-sivulle.
Olen käyttänyt esimerkiksi YouTube-videoiden jakamiseen aiemmin erästä lisäosaa, mutta sen kompastuskivenä ovat olleet iOS-mobiililaitteet, kuten iPad ja iPhone. Videot eivät ole yksinkertaisesti toimineet niissä, mutta nyt toimii!
YouTube-videon voi linkittää suoraan tekstiin, eli kopioidaan linkki suoraan osoitekentästä ja liitetään se tekstin joukkoon omalle rivilleen, kuten tässä alla on tehty.
Pikakoodi voidaan tehdä myös hakasulkujen väliin, jolloin videon koko ja muuta vastaavaa voidaan määritellä halutuksi.
Tässä esimerkki Googlen kartoista:
Vastaavia pikakoodeja on runsaasti ja löydät niistä tarkempia ohjeita WordPressin omilta sivuilta.