
Tällä hetkellä ehkä harmillisimmat vaivat ovat ihan yleinen huono toiminta ja tallennettujen HD-kanavien tekstitysten ongelmat. Huonoa toimintaa on buuttailun tarve, jumiutuminen ja joidenkin painikkeiden satunnainen toimimattomuus.
Niin, laitteella voi tallentaa peräti kahta HD-kanavaa, nimittäin kanavia YLE HD ja MTV3 HD. Minulla oli tallennettuna Kova laki -sarjan (YLE) lisäksi jotain C.S.I. Miamia ja muuta vastaavaa (MTV3). Aiemmin tekstitys saattoi puuttua ohjelman alusta, mutta viime aikoina teksti on puuttunut kokonaan tai ainoastaan vilahtanut jossain kohtaa kelauksen loputtua. Ei auta buuttailut tai muut kikka-kolmoset. Paska mikä paska. Valittaminen kannattaa, kuten aiemmissa kommenteissa oli jo juttua. Ongelmia hyvitetään laskutuksen yhteydessa, mutta vaikka näin huonosti toimiva palvelu olisi ilmainen, se ei siitä hyväksi muutu.
Pohdin aiemmin myös tallentavan toimivan digisovittimen hankintaa Elisa Viihde -tilauksen päätyttyä, mutta kyselemääni toimivaa tallentavaa digisovitinta ei ilmeisesti ole vielä(kään) olemassa ja niihin toimimattomiinkin lätkäistään varsin tuntuva hyvitysmaksu, joten olen mieluummin ilman. Miksi ostaa satojoen eurojen laite, joka toimii miten sattuu?
Muita Elisa Viihteeseen liittyviä kirjoituksia löydät tästä blogista avainsanalla Elisa Viihde.