Kummallista pakkomyyntiä

Vain vähän aikaa sitten sain laskun eräästä tilaamastani tietokonelehdestä, mutta jotain outoa siinä oli. Laskuun oli pistetty mukaan erään autolehden lasku, tilaushyväksyntä, sopimus tai mikä nyt sitten olikin. Joka tapauksessa lasku oli sen verran harhauttavasti laadittu, että se olisi ollut helppo maksaa vahingossa. Sen verran tuo ilmiselvä vedätys-yritys ärsytti, että soitin seuraavana päivänä asiakaspalveluun ja peruin sen tietokonelehden tilauksen kokonaan. Autolehteähän en ollut koskaan edes tilannut. Asiakaspalvelu oli toki ystävällinen, mutta mitään selitystä ko. toiminnnalle ei tullut. Ilmoitin ystävällisesti, mutta päättäväisesti että mitään lehtiä minulle ei pitäisi enää tulla. Siellä oli kuitenkin vielä lapsille vanha Aku Ankan tilaus, jota emme vielä halunneet lopettaa.

Eilen postiluukusta kolahti kaksi Aku Ankkaa, jotka oli molemmat osoitettu vanhemmalle tyttärelleni ja en ajatellut asiaa sen enempää, joku virhe tai jotain… Tänään tuli sitten lasku, joka on ensi katsomalla ihan samanlainen kuin ne lukemattomat laskut, joita olen vuosien mittaan maksanut. Lapsi näki lapun ja ihmetteli uudelleen miksi lehtiä tuli eilen kaksi kappaletta. Hyvä huomio! Laskun yläosassa lukee TILAUSVAHVISTUS JA LASKU ja todellakin, kyseessä on UUSI tilaus edellisen tilauksen lisäksi. EDIT: Aku Ankan suhteen kyse oli vain tilausjakson muutoksesta, onneksi ei muusta ja jatkossa lehtiä ja laskuja tulee vain yksi.

Ensimmäinen ”harhautusyritys” sai varpailleen ja ajattelemaan pahinta. Onneksi asiat eivät olleet sentään ihan niin huonolla mallilla. Oletko itse saanut laskun näköisiä tilaussopimuksia kokonaan uusille lehdille?