Otsikko ei olisi minulle paljoa kertonut pari kuukautta sitten, mutta tulipa tämäkin opittua ihan omien kokemusten kautta.
Olin vuoden vaihteessa lomailemassa Aasiassa. Joulun aika meni Filippiinien Boracaylla ja pidin paikasta kovasti. Postikorttimaisemia, erinomaiset rannat, maukasta ruokaa ja vauhdikasta iltaelämää. Boracayn jälkeen olin jo muualla Filippiineillä ja yhtenä päivänä olo oli vähän outo. Alkuillasta nousi kova kuume ja vapisin kuin horkassa. Koska jalat olivat hyttysten syömät ja oltiin malaria-alueella, mieleen tuli tosiaan horkka, eli siis malaria. Paikalliset epäilivät että kyseessä olisi denguekuume (oireiden perusteella) ja puheesta kalskahti pelon sekainen kunnioitus tautia kohtaan. Jos minulla olisi ollut netti ja olisin jaksanut etsiä sieltä tietoa, olisin varmasti hakeutunut sairaalaan saman tien. Olin kuitenkin typerä, väsynyt ja pidin kuumetta ohi menevänä pikkujuttuna. Ajattelin että jos tauti ei mene ohi parissa päivässä, menen sitten lääkäriin… Nopeasti nousevaan kuumeeseen pitäisi suhtautua aina vakavasti dengue- ja malaria-alueella. Kunto voi nimittäin rapistua sen verran nopeasti, että fysiikka ei kestä. Jossain vaiheessa tuntui että kuume lähti laskuun ja silloin vasta mittasin sen ensimmäistä kertaa. Lämpöä oli edelleen 39, 6 astetta. Vatsa meni löysälle ja pahimmillaan se olikin sitten sellaista että WC oli liian kaukana… Olo kuitenkin alkoi helpottaa pikku hiljaa.
Paria päivää myöhemmin menin paikallisen jo aiemmilta matkoilta tutun lääkärin suosituksesta muutamaan valittuun kokeeseen. Vain 45 minuuttia myöhemmin yksityislabran teknikko (se titteli oli paperissa) totesi, että ei ole malariaa, mutta muljautti sitten suuria silmiään ja lähes huusi: ”you need to see doctor – now”. Ajattelin jo että nyt se on menoa, mutta matkalla paperista selvisi, että kyseessä on ameeba.
Kyse on rajumman puoleisesta suolistobakteerista, joka ei paikallisen lääkärin mukaan parane ilman oikeaa lääkekuuria, mutta sen kanssa voi elää (kantajana). Paikallisilla sitä on ilmeisesti aika paljon. Tartunnan lähde on saastunut vesi ja itämisajan perusteella lähde oli Boracaylta. Itse en hanavedellä pese tuossa maailman kolkassa edes hampaita, joten todennäköisesti tartunta tuli ruuan mukana. Jos esimerkiksi salaattiaineet oli pesty hanavedellä, niin sieltähän se tuli. Lääkäri joka tapauksessa rauhoitteli ja sanoi että tauti kukistuu vuoren varmassti, kunhan syön viikon lääkekuurin. Ameeboja on ilmeisesti useampia tyyppejä ja tämä ei ollut sieltä huonommasta päästä.
Kuuri tepsi ja lomailu jatkui. Paria päivää ennen paluuta iski sitten sopivasti nuha, josta sai nauttia lennoilla tai siis laskujen aikana. Tuntui nimittäin aika kivasti korvassa. Kotiin palattua sinnittelin muutaman päivän, mutta sitten kun vatsassa alkoi taas tuntua vähän oudolta, lähdin lääkäriin. Diagnoosi oli korvatulehdus ja tarttuvaksi oletettu mahasuolitulehdus. Kokeiden viljelystä selvisi jälkeen päin, että kyseessä oli kampylobakteeri. Se tiesi jälleen uutta ja jo kolmatta antibioottikuuria ihan peräkkäin. Joka tapauksessa pääasia on että taudit on hoidettu ja kaikki on taas hyvin.
Meitä oli samalla matkalla kaksi perhettä. Lapset ja vaimot pysyivät terveenä, mutta me ukot saimme molemmat ameeban. Söimme tietysti samassa paikassa, jossa muut eivät sillä kertaa olleet mukana, onneksi! Niin… Kyllähän lapsillakin jotain nuhaa ja muuta oli. Niin, tiesitkö että torakat purevat ja myrkky on lähes samaa kuin ampiaisella…