Hesarin juttu ”Merkkikorjaamot saamassa oikeuden katsastaa autoja” herättää vähintäänkin mielenkiintoisia ajatuksia. Ensin katsastetaan auto merkkiliikenteen toimesta ja sitten tehdään samassa paikassa huolto, jossa korjataan katsastuksessa löytyneet viat…
Katsastin erään edellisen autoni aikanaan ja ainoa löydetty vika oli pieni väljyys raidetangon sisä- tai ulkopäässä. Katsastusmies piti välystä sen verran pienenä, että ei vaatinut osia vaihdettavaksi tai katsastusta ei tuon takia hylätty. Varoittipa vaan että asia on hyvä hoitaa kuntoon ja viimeistään ennen seuraavaa katsastusta. Jokainen auton tekniikkaa ymmärtävä tietää, että tuollainen pieni välys ei vaikuta auton turvallisuuteen.
Miten sama olisi onnistunut merkkiliikkeessä? On tietysti ihan selvää, että merkkiliikkeen etu on myydä huoltopalveluja ja osia. Tässä suhteessa onkin hyvä miettiä, että kenen etu olisi jos merkkiliikkeet saisivat katsastusoikeuden ja olisiko kuitenkin vähän naivia uskoa että katsastusten hinnat todella laskisivat, kuten Hesarin jutussa esitetään. Sitä paitsi, miksi samaa oikeutta ei oltaisi antamassa myös muille riippumattomille korjaamoille, jos kerran tarkoitus on laskea hintoja?
Ennen kaikkea en voi olla ihmettelemättä, että mitkä ovat Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) ja liikenneministeriön virkamiesten intressit tässä asiassa? Katsastusten riippumattomuus on kuitenkin ollut tässä maassa ainakin tähän saakka kuluttajan, eli auton omistajan etu.