SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

iPhone 4 antenniongelma on sittenkin ohjelmavika

Apple on ottanut viimein kantaa avoimella kirjeellä paljon kohua aiheuttaneeseen antenniongelmaan. Applen mukaan vian aiheuttaja on laskukaava, joka laskee palkkien määrän väärin ja näyttää tätä kautta aina paria palkkia todellista parempaa signaalia. Useissa esimerkiksi Youtubessa olleissa videoissa tilanne olisi se, että puhelin on jo valmiiksi huonossa kentässä, vaikka puhelin näyttää täysiä palkkeja, ja antennin peittäminen katkaisee sitten yhteyden kokonaan tai lähes kokonaan. Sama ohjelmavika koskee myös edellisiä malleja ja korjaus olisi tulossa lähiaikoina. Alla yksi tällainen mainittu video.

Jutussa on kieltämättä selittelyn makua, mutta tuntuisi myös oudolta, että tuollainen antennivika pääsisi läpi lopputuotteeseen saakka ilman, että se olisi tullut missään vaiheessa aiemmin esille. Selitys tulee myös varmasti poikimaan juupas-eipäs-keskustelua eri foorumeilla, mutta sehän ei ole Applen tuotteiden kohdalla mitään uutta. :)

Omalta osaltani olen joskus ihmetellyt, kun oma iPhone 3GS näyttää käytännössä aina täysiä tolppia joitain pidempiä metsätaipaleita lukuun ottamatta. Samaan aikaan Web-nopeustesti saattaa antaa hyvinkin erilaisia tuloksia paikasta riippuen, eli oletettavasti signaalin voimakkuudessa on eroa täysistä palkeista riippumatta. iPhone 4 -mallista minulla ei tietenkään ole vielä kokemuksia, joten sen puolesta on paha sanoa vielä yhtään mitään, mutta eiköhän tuo asia tule hyvin huolella vielä testattua alan julkaisuissa, ainakin kaiken tämän kohun jälkeen.

Signaalin heikkeneminen lienee joka tapauksessa enemmän tosiasia kaikissa matkapuhelimissa sopivasti pideltäessä ja sopivassa kentässä, koska kyseessähän on joka tapauksessa radioaalto. Alla esimerkki, jollaisesta on myös ihan omia kokemuksia.

* * * * *

En nyt malta olla vielä mainitsematta, että tässä suhteessa Nokian olisi ehkä ollut parempi unohtaa muiden mollaaminen ja keskittyä ihan omiin ongelmiin. Tänään esimerkiksi tunnettu Symbian-Guru.com lopetti toimintansa ja se puolestaan johtui siitä, että itse ”pääguru” sai tarpeekseen, vaihtoi lopen kyllästyneenä Androidiin. Lopettamispäätöstä perusteltiin tyylillä, jossa Nokiaa ja Symbiania ei juuri silitellä.

Lisäys:

Gizmodo : Why Apple’s iPhone 4 Update Won’t Fix Your Reception Problem

Keskustelu on tietysti tiukkaa, kuten oli helppo arvata. Itse haluaisin nähdä testin, jossa vertailtaisiin useampaan puhelinta keskenään, signaalin voimakkuutta ja käytännön toimivuutta. Sitä ennen on vähän turha arvailla yhtään mitään. Toisaalta tietysti jos on tapana pitää puhelinta siten että signaali heikkenee ja sen voi yksinkertaisesti ratkaista esim. kotelolla tai ehkä jopa läpinäkyvällä teipillä(?), tuntuu että meteliä on enemmän kuin ehkä olisi tarpeen. Eipä muidenkaan puhelimien kummallisuuksista ja puheluiden katkeilusta ole tällaista meteliä ennen saatu aikaan. :)

Lisäys 13.7.2010: Pitämällä sormea siten, että kaksi erillistä antennia yhdistetään, pudottaa kuuluvuuden olemattomiin ja katkaisee ilmeisesti todella puhelun. Aika paha moka… Ai ai Apple…

CNET: Time for an iPhone 4 recall?

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli puolitoista vuotta sitten.