Kokemuksia Elisa Viihteestä, Osa 3

Elisa Viihteen ajansiirto on pelkkä vitsi

Elisa Viihde ei hoida ajansiirtoa ts. taukotallennusta omaan muistiinsa, koska sellaista ei yksinkertaisesti ole. Sen sijaan Elisa Viihteen digisovittimen kyljessä on reikä mihin tuupataan USB-muistitikku tai muu vastaava tallennuslaite. Tikun tulisi olla formatoituna FAT32 muotoon, joskin käyttöohjeen(pdf)  mukaan myös ext2 tai ext3 pitäisi myös toimia. Jossain mielessä on aika mielenkiintoista että laite on pyritty tekemään niin halvalla, että siihen ei ole voitu laittaa valmiiksi edes jotain muistia, vai mistä mahtaa olla kyse? Saunavisiosta edelleen jalostettu Elisa Viihde on ilmeisesti suunniteltu sitä paitsi ennen HD-lähetysten aikakautta, koska erityisesti juuri HD-kanavat ja niiden taukotallennus saa laitteen tai ainakin seurattavan ohjelman täysin sekaisin. Tuo sekaisin tarkoittaa pahimman laatuista hyppimistä, kunnolla pielessä olevaa huulisynkkaa tai jumiutumista.

Olen kokeillut nyt tähän saakka taukotallennuksen toimivuutta viidellä eri muistitikulla ja yhdellä ulkoisella LaCie 320gt kovalevyllä. Tulos on aina sama: ei toimi. Kaikki on formatoitu uudelleen vähintään kaksi kertaa. Itse digisovitin on resetoitu useaan otteeseen ja siinä on uusin saatavilla oleva Firmware. Tuntuu olevan ihan sama mitä tehdään, tulos on aina sama.

Jos Elisa on kuitenkin sitä mieltä, että tuon pitäisi ihan aikuisten oikeasti toimia; oikean merkkinen, mallinen ja kokoinen muistitikku kipin kapin postiin jokaiselle Elisa Viihde -asiakkaalle välittömästi! Ajansiirto, taukotallennus tai mikä tuo sitten onkin, on yksi nykyaikaisen digisovittimen tärkeimpiä ominaisuuksia. Ilman sitä tuntuu kuin olisi palattu aikaan ennen tallentavaa digisovitinta.

Lisää kirjoituksia tästä aiheesta nyt ja jatkossa löydät tästä blogista ”Elisa Viihde” -avainsanan avulla.

One thought on “Kokemuksia Elisa Viihteestä, Osa 3

  1. Pingback: Kokemuksia Elisa Viihteestä: Parempi pysyä erossa! | SwitchX

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 vuotta sitten.