Citroënin tuulilasi vaihdettu ja katsastus ”ok”

Citroën C4 HDi BMP

Citroën C4 on jo päässyt siihen ikään että auto piti katsastaa. Ennen katsastusta vaihdatin tuulilasin. Lasi oli jonkin verran naarmuinen, mutta ennen kaikkea vaihdon syynä oli halkeama, jonka perusteella katsastus olisi voitu hylätä.

Tuulilasin vaihto maksoi Konalan Autotalossa 369 euroa ja pakettiin kuuluu sijaisauto vaihdon ajaksi. Vaikka kyseessä on liimalasi, liima kuivuu sen verran nopeasti että auto oli valmis vielä samana päivänä. Omaan vakuutukseeni kuuluu onneksi tuulilasivakuutus, jonka omavastuu on 150 euroa ja lasivahinko EI alenna bonuksia. Näin ollen lasinvaihdon hinta oli minulle vain 150 euroa.

Katsastukseen ajoin suunnilleen saman tien hetken mielijohteesta ja en edes tarkastanut ensin onko lamput ehjät tms. Katsastus maksoi karvan alle 100 euroa, josta noin puolet on varsinaista katsastusmaksua ja toinen puolet dieselin päästömittauksia. Katsastus meni onneksi läpi ilman suurempia huolenaiheita. Ensi kerraksi aion kyllä selvittää jos katsastus hoituisi halvemmalla jossain muualla.

Ajettuani sijaisautolla ne päivän muutamat ajot, olin tyytyväinen päästyäni taas oman auton rattiin. Vaikka Renault Clio oli ihan näppärä peli, yllätyin kuinka kova melu autossa on ja kuinka hengetön moottori siinä oli. Tämä siis omaan verrattuna, jota en ole edes pitänyt mitenkään erityisen hiljaisena. Diesel puolestaan vääntää sen verran hyvin, että ero pieneen bensamoottorin on aika selvä. Kokonaisuutena olen ollut ”sitikkaan” varsin tyytyväinen näiden 67 000km perusteella.Vikoja ei ole juuri ollut, auto on lämmin, se on lähtenyt aina käyntiin, se on vienyt aina perille ja se on edullinen ajaa. Tilaa voisi olla enemmän…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 vuotta sitten.