iPhonen 3.1 softaversio poisti harmillisesti internet-jaon (Tethering) muista iPhone-puhelimista, paitsi Soneran myymistä ”virallisista” luureista. Oma yksilö on ostettu Italiasta ja operaattori on Saunalahti, joten iPhone ei ole ihan vähään aikaan toiminut tietokoneen modeemina. Onneksi ei ole ollut tarvetta, paitsi asia nousi arvoonsa juuri tänä viikonloppuna, kun oma Welhon laajakaista pimentyi harmillisesti koko viikonlopuksi. Luin Hopeisesta Omenasta, että uusimmassa softassa Tethering, eli internet-jako toimisi jälleen. Hienoa, mutta miksi tuota ei löydy valikoista? Jos iPhoneen on asennettu itse tehdyt operaattori-, eli ipcc-tiedosto, homma ei toimi ilman sen poistoa. Itse tein yksinkertaisesti niin, että palautin puhelimen iTunesilla ikään kuin se olisi uusi puhelin.

Harmillisen vaivalloista kun on helppoon tottunut, mutta ainakin kaikki toimii ja tulipa ”siivottua” vähän välillä. Omat ohjelmat, musiikit, leffat yms. säilyvät tallessa iTunesin puolella, mutta varmuuskopion palauttaminen jälleen puhelimeen palauttaisi myös ipcc-tiedoston, joten se ei ole suotavaa ja kaikki ei suju ihan niin helposti kuin voisi toivoa. Itse joutuu säätämään vähän enemmän, eli Facebookin tunnarit ja salasanat yms. pitää ihan manauaalisesti hakata sinne ohjelma kerrallaan.
Kun iTunes oli palautellut musiikit, podcastit ja muut jutut, seuraavaksi oli vuorossa asetukset, jotka poimin Hopeisesta Omenasta (kiitokset käyttäjälle egoste):
Matkapuhelindata asetukset iPhone OS 3.1.3 versiolle käytettäessä Saunalahden liittymää. (Jos ei kohdassa merkintää niin jätä tyhjäksi.)
Matkapuhelindata
APN: internet.saunalahti
Multimediaviestintä
APN: mms.saunalahti.fi
MMSC: mms.saunalahti.fi:8002
MMS-välipalvelin: 62.142.4.197:8080
MMS-viestin enimmäiskoko: 307200
Internet Tethering
(tämä näkyy vain, jos EI sopimusoperaattorin kortti käytössä)
APN: internet.saunalahti
Vastaajanumero määritetään puolestaan seuraavasti:
Puhelintilassa valitaan näppäimistöltä **5005*86*vastaajanumero# (esim. +35845123456) ja lopuksi painetaan soita-näppäintä.
Yksi pikkuharmi vielä koko ruljanssille on se, että iTunes kyselee joka kerta puhelinta kytkettäessä että päivitetäänkö operaattoriasetuksia. Tärkeää: Tähän pitää vastata: KUMOA.

Tähän luultavasti tulee joku ratkaisu, mutta toistaiseksi on parempi tosiaan kumota ko. päivitys.
Internet-jako pistetään päälle/pois kohdasta Asetukset > Yleiset > Verkko > Internet-jako. Jos kyseistä kohtaa ei löydy sieltä, asetuksissa on jotain väärin. Tämän jälkeen jos piuha on kiinni, kone on pikku hetken jälkeen netissä ja se latautuu vielä samaan aikaan tietysti ilman erillistä laturia. Yhteys onnistuu toki myös bluetoothilla, jos jostain syystä haluaa käyttää langatonta yhteyttä. Puhelimen muut ohjelmat ovatkin sitten internet-jaon aikana normaalisti käytettävissä, kuten kunnon moniajoon kuuluu.
Tein vielä pienen nopeustestin ja ilman pitkähköä PING:iä (viivettä) netin käytössä ei olisi mitään poikkeuksellista, paitsi raskaammasta tiedonsiirrosta on tietysti turha haaveilla.

Pingback: iPhone 3GS modeemina | SwitchX
iPhonen joko viimeisellä päivityksellä tai sitten uudelleen asennuksella oli yksi yllättävä ”sivuvaikutus”. Akku kestää selvästi pidempään. Aiemmin akun varaus vajosi nopeasti muutamassa tunnissa ja iltapäivällä alkoi jo kaipaamaan laturia. Nyt varausta osoittava tolppa ei vajoa ollenkaan samaan tahtiin kuin aiemmin.
Tuohon viimeiseen harmiin, eli jatkuvaan operaattoripäivityksen tarjoamiseen, puri muistaakseni iTunesin asetusten muokkaaminen niin, että se hakee ipcc-asetustiedostoa omalta koneelta. Kun muutos on tehty, ei iTunes enää tuputa tässä tapauksessa vääriä asetuksia joka kerta kun iPhone kytketään koneeseen.
Enemmän tässä (muuten päivitystietojen osalta vanhentuneessa) Hopeisen Omenan ketjussa:
http://www.hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=71&t=126900 (OS X:lle ohje ensimmäisessä viestissä, Windowsille 18.6.2009 klo 11.16 lähetyssä viestissä)