TV-yhtiöt on ihan Lost..?

Lost TV-sarjan viimeinen tuotantokausi alkoi eilen. Ei tosin meillä. Meillähän TV-sarjat alkavat sitten joskus, kun alkavat tai jos alkavat. Sitten saa olla vielä olla tarkkana että saa tallennettua ne jaksot sinne toimii-ei-toimi-digisovittimeen. Itse en ainakaan ole aina kotona juuri oikeana päivänä ja oikeaan aikaan katsomassa televisiota. Ajatushan TV:n ääressä päivystämisestä on itse asiassa suorastaan surkuhupaisa, kun ajattelee mihin kaikkeen nykytekniikalla pystyttäisiin, siis jos oikeasti haluttaisiin ilman tekijänoikeusjarruja.

Oma kokemus on TV-sarjojen tallennusten kohdalla suurin piirtein sitä luokkaa että ei paljoa naurata. Vähintään yksi jakso jää näkemättä siksi, koska ohjelmat eivät ala/lopu oikeaan aikaan, ohjelman tilalla esitetäänkin jotain muuta (yleensä urheilua) tai ohjelma jää kesä-, talvi- tai jollekin muulle kummalliselle tauolle. Jäljelle jää vielä TVKaista, josta sen jakson voi katsoa kahden viikon sisällä ohjelman esityksestä. Niin, paitsi tätäkin palvelua ollaan ampumassa oikein isommalla porukalla (MTV Media, Sanoma Television, Yleisradio, Kopiosto, Teosto, Tuotos sekä Ääni- ja kuvatallennetuottajat) alas ja minkäs muun kuin tekijänoikeuskiistojen takia.

Kun kliksauttaa iTunes-ohjelman iTunes Store alaosasta Suomen lipun tilalle Yhdysvallat ja vilkaisee sitten kohtaa TV Shows, tulee ainakin paha mieli, jos ei muuta. Sieltä huomaa miten paljosta me jäämme paitsi. On sarjaa ja ohjelmaa HD-kuvalla ja ihan joka lähtöön. Kylmä tosiasia on, että ohjelmia ei yksinkertaisesti myydä Suomeen netin kautta.

Miksei leffa- ja TV-yhtiöille kelpaa raha? Ilmeisesti rahaa tulee joka tapauksessa niin paljon ovista ja ikkunoista, että pienet Suomen kaltaiset markkina-alueet eivät yksinkertaisesti edes kiinnosta. Iso laiva kääntyy hitaasti, eli vanhoista tuotantomalleista on vaikea taipua uusiin ja ehkäpä se vanha malli tuottaa kuitenkin enemmän, tai ainakin varmemmin. Suomalaiset TV-yhtiöt maksavat yhdestä TV-sarjan tuotantokaudesta todennäköisesti enemmän, kuin mitä irtomyynti yksityisille tuottaisi. Edelleen, kuka katsoisi enää ohjelmia, eli mainoksia, jos ne ohjelmat voi heti seuravana päivänä katsoa laillisesti netin välityksellä pienehköä korvausta vastaan ja tietysti ilman mainoksia? Ei se näin ollen voi ainakaan olla niiden TV-sarjoja ostavien TV-yhtiöiden etu, että ohjelmia voisikin ostaa netin kautta…

Niin tai näin, muutosta tuskin on ihan heti näköpiirissä, eli kaikki jatkuu tällä vuosikymmenellä edellisen malliin. Ei siis mikään ihme että TV-sarjoja haetaan warettamalla netistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 vuotta sitten.