No otsikko ei pidä paikkaansa, ei onneksi enää. Mutta taustoista sen verran, että aikomuksena oli kirjoittaa syksyllä juttu julkisen terveydenhuollon tilanteesta tai oikeastaan sen toimimattomuudesta. Olen asioinut tietysti useita kertoja oman tai perheen terveysasioissa terveyskeskuksessa ja kukapa ei olisi. Valitettavasti ihan liian suuri osa käyneistä on ollut syviä pettymyksiä ja usein apua on sitten oikeasti saatu vasta yksityisen sektorin puolelta. En haluaisi haukkua, mutta tämä nyt pohjautuu ihan omiin todellisiin kokemuksiin ja olen ollut pitkään sitä mieltä että näin ei saisi jatkua.
Asioilla on luonnollisesti myös toinen puoli. Kun päästään terveyskeskuksesta yli, ollaan ihan eri maailmassa. Synnytykset, siis ne joissa olen ollut mukana, pari pienehköä leikkausta ja muutama muu juttu on hoitunut sitten ihan toiseen tahtiin ja parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Viimeinen juttu oli viikonloppuna. 11-vuotias lapsi sai aamuyöstä sairauskohtauksen ja apua tarvittiin heti. Soitto 112-hätänumeroon, tilanteen nopea kartoitus, ohjeita ja ambulanssi oli pihassa ennen kuin puhelu oli päättynyt. Ensihoidon jälkeen kuljetus lähimpään sairaalaan ja tarvittavat jatkotutkimukset jne.
Ikävästä jutusta jäi mieleen niiden ikävien asioiden lisäksi se vankka ammattitaito, jolla asia hoidettiin ihan siitä puhelusta alkaen kotiin pääsyyn saakka. Itse ainakin tunnen syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä tuollaisen osaamisen edessä.
Annoin itselleni myös tilanteen johdosta kotiläksyä. Ensiapukurssit on toki käyty ja 112-numero on tuttu, mutta siitä huolimatta aion käydä silloin tällöin 112-sivuilla ja pidän huolta että omat tiedot pysyvät ajan tasalla. Toivossa on hyvä elää, mutta eihän sitä koskaan tiedä…