Nälkä kasvaa syödessä

Taannoisen salamapohdiskelun satoa oli lopulta se, että päätin vaihtaa merkkiä ja ostaa toisenlaisen kameran. Olympus E-520 on toki ihan hyvä kamera harrastuskäyttöön, mutta omaan käyttööni se ei lopulta ole ihan sopiva. Seuraavan kameran merkki ja malli ovat vielä avoimia asioita ja uusi kamera ei ainakaan pukinkonttiin ehdi, mutta kyllä sellainen tulee vielä jossain vaiheessa hankittua. Vaatimuksiksi olen kaavaillut jotain seuraavaa:
- Hyvä herkkyys ja vähäinen kohina isommilla ISOilla
- Soveltuu hyvin sisä- ja henkilökuvaukseen (synttärit, häät yms)
- Soveltuu ulkokuvaukseen säällä kuin säällä, eli hyvä säänkestävyys
- Hyvä laajennettavuus (Nikon tai Canon?)
- Nopea ja hiljainen tarkennus (ehdottomasti ilman salaman välkyttelyä)
- HD-video (ainakin 720p)
- GPS olisi kiva, mutta ei toki välttämätön
- Hyvä käytettävyys…
Oma haave taitaa olla tällä hetkellä Canon EOS 5D Mark II, mutta noin kaksi tuhatta euroa pelkästä rungosta tuntuu toki aika julmalta ja näin ollen se taitaa myös jäädä haaveeksi. Kysehän on jo ihan ammattikamerasta ja siinä olisi sitten ehkä kameraa loppu iäksi, mutta mutta…
Toistaiseksi olen harkinnut seuraavia kameroita, mutta näistä kaksi ensimmäistä tuntuvat tosiaan kyllä vähän turhan arvokkailta…
- Canon EOS 5D Mark II
- Nikon D700
- Canon EOS 7D
- Nikon D300s
Miksi se 35mm täysikokoinen kenno on niin tärkeä? Ehkäpä kuitenkin enemmin rahaa parempaan optiikkaan, eli esimerkiksi Canon EOS 7D taitaisi olla aika sopiva. Sitä paitsi suuri resoluutio vaatii suurempaa levytilan tarvetta ja nopeampaa tietokonetta. Taannoisessa salamakeskustelussa suositeltiin Nikonia salamajärjestelmän toiminnan kannalta, mutta itse toivoisin että salaman käyttöä voisi välttää mahdollisimman paljon ja Canon ottaisi sitä paitsi 1080p videota. Kuvaan ylivoimaisesti eniten sisällä ihmisiä ja juhlia, mutta kyllä kameran kanssa luonnossa ja ulkomailla tulee tietysti myös liikuttua.
Itselläni on ollut Canon EOS 400D pari vuotta ja nyt 7D reilun viikon. Täytyy sanoa, että 7D on varsin näppärä peli. Joka tapauksessa en ole vielä ehtinyt hirveän syvällisesti 7D:hen tutustua, mutta noita vaatimuksiasi lueskellessani voin sanoa, että 7D vastaa niihin.
Mutta lue vaikka Tuomas Heinosen ensivaikutelmia 7D:stä:
http://www.tuomasheinonen.com/blog/?p=1067
http://www.tuomasheinonen.com/blog/?p=1091
Kiitos vastauksesta ja linkeistä. Ensimmäisen linkin kuvissa on ollut ISO1600 käytössä ja ei kuvia voi millään tavalla rakeisiksi haukkua. Hieno homma ja Canon EOS 7D alkaa tuntua entistä varmemmalta valinnalta.
Tarmo tuossa olikin laittanut linkkiä 7D pohdiskeluihini. Kattelin vaihtoehtojasi, jos haluat täyden kennon niin säästä ja vitkuttele ja osta 5D m2, jos taas cropista on hyötyä niin 7D.
Vai päädyitkö jo johonkin ?
En ole päätynyt vielä kumpaakaan ja en totta puhuen tiedä kuinka merkittävä ero täydellä kennolla ja cropilla on ihan käytännön tasolla. Croppikennoisen kyllä ajattelin riittävän hienosti omaan käyttööni.