Oikeasti ilmasto viilenee..?

YLE tarjosi mielenkiintoisen ja kiihkottoman näkökulman niin kutsuttuun ilmastonmuutokseen ohjelmassaan: MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu.

MOT selvitti millaiseen tieteeseen väitteet ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä sekä sen dramaattisista seurauksista perustuvat. Osoittautui, että tutkimukset maapallon ennen kokemattomasta lämmön noususta viimeisten vuosikymmenten aikana eivät kestä lähempää tarkastelua.

Ohjelma on katsottavissa noin viikon ajan YLE Areenalta ja sitä voi kyllä suositella lämpimästi.

Ilmastonmuutoksesta keskustelu on siitä jännää puuhaa että lopulta ainakin maallikon on kovin vaikea sanoa mikä on totta ja mihin pitäisi lopulta uskoa. Itse uskon että poliitikot ja raha ovat niin sopivasti koko soppassa mukana, että ihan kaikkea ei kannata purematta niellä. Edelleen kiihkeimmät keskustelijat ovat sellaisella fanaattisella innolla mukana, että homma muistuttaa enemmän uskontoa kuin mitään järkevää keskustelua meidän kaikkien todelliseksi yhteiseksi hyväksi.

Mutta voihan se olla. Aihe on mediaseksikäs ja maailma pelastetaan kielloilla, rajoituksilla, päästökaupalla ja ruuhkamaksuilla. Ainakin jos uskoa on riittävästi. ;)

Yksi vastaus artikkeliin ”Oikeasti ilmasto viilenee..?”