Tänään ei lauluja synny
Nyt jo eläköitynyt työkaveri totesi aina joskus tuon otsikon jutun, ”tänään ei lauluja synny”. Se on jotenkin jäänyt mieleen. En ole musiikkibisneksessä (paitsi asiakkaana), mutta tuo kuvastaa aika hyvin fiiliksiä ihan nyt jo useamman päivän ajalta. Ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, tai ehkä sitä ei vaan osaa rakentaa mitään omasta mielestä kiinnostavaa. Nyt onkin parempi olla toisella puolella ja keskittyä lukemiseen. Satunnainen Twitterin, Facebookin tarkistus, sitten musiikkia ja hyvä kirja. Ulkona saa olla ihan rauhassa kurja ilma ja pimeetä. Ei haittaa.
* * * * *
En nyt malta kuitenkaan olla mainitsematta kun kerran kirjoittamaan rupesin, että uuden tietokoneen osto on alkanut kyteä tavallista enemmän mielessä. Vanha valkoinen iMac 20″ toimii edelleen, mutta kyllähän tässä rantapallo (vrt. Windowsin tiimalasi) pyörii jo vähän turhan paljon. iMac 27″ vai kannettava Macbook Pro 13″/15″? Siinä nyt ainakin on vähän pohtimista.
Uudessa iMacissa on oikeasti aika valtava näyttö (siis todella 27 tuumaa) ja rutkasti tehoa. Kannettava Macbook Pro on tietysti taas kannettavana kätevä ja kulkee tarvittaessa mukana missä nyt sitten sattuu tarvitsemaan. Enkä minä nykyistä iMacia ole hävittämässä, joten siinä mielessä vaakakuppi voisi olla kyllä kannettavan puolella… Riittääkö nykyisien Mac-kannettavien vakiomuisti normaalissa käytössä, vai pitääkö sitä ostaa heti kättelyssä lisää, kuten silloin ennen?
Itse ostin kesällä uuden MacBook Pron 15″ 2,8Ghz, jossa oli vakiona 4GB muistia. Sitä ei ole koskaan liikaa, se on vuosien varrella tullut selväksi. Ja varsinkin jos asentaa rinnalle esim. Fusionilla Windows 7:n, niin tuo 4Gb tulee tarpeeseen.
Työpöydälläni hyrräsi pari vuotta 24″ iMac (2.4GHz/4GB), josta pidin todella paljon.
Jossain vaiheessa kuitenkin piti saada liikkuvampi kone ja ostin 13″ MacBook Pron (2.33GHz/4GB) ja erillisen 24″ näytön.
Nyt konetta kelpaa käyttää työpöydällä, mutta pieni 13″ kulkee myös vaivatta mukana. Tehotkin ovat riittäneet hyvin myös kuvankäsittelyyn. 8GB muistia olisi toki poikaa, mutta siitä saisi halvimmillaankin maksaa 600e..
Aika monesta lähteestä olen kuullut suosituksen ostaa suoraan vähintään 4GB muistia. Eikö muistin lisääminen ole kuitenkin vielä panostus tulevaisuuteen?
Juu on se selvää että muistia (tai kovalevytilaa) ei ole koskaan liikaa. Ajattelin lähinnä että onko lisämuisti kuinka välttämätöntä. Esimerkiksi aikanaan omassa iBookissa muistinlisäys oli todella ”must”. Muuten rantapallo pyöri koko ajan jo ihan tavallisessa web-selailussa. En tosin oikein usko että nykyisin koneita edes voitaisiin myydä niin alimitoitetulla muistilla ilman suurempaa hälyä ja valitusta.
@Jussi tuo Macbook Pro 13″ + 24″ näyttö olisi mielenkiintoinen ja se oli myös mielessä vaihtoehtona 15″ mallille. Applen 24″ näyttö on vaan aika arvokas ja nostaa kokonaishintaa aika lujasti. Toisaalta en siten oikein tiedä miten hyvin tottuisin esim. pelkkään 15″ näyttöön ts. kaipaisinko kuitenkin suurempaa näyttöä pöydälle.
@M Pidin toki 4Gt muistia miniminä ja sehän olisi myös vakio halvinta 13″ mallia lukuunottamatta.
15″ malliin saa näköjään myös heijastamattoman näytön pienellä (45 eur) lisämaksulla…
Eihän näytön pakko ole Apple olla. Itse ostin hyväksi kehutun Samsungin, jonka sai uusien mallien tieltä pilkkahintaan. Tällaiselle harrastelijakuvaajalle se riittää mitä parhaiten.
MBP:n mini displayport vain vaatii dvi-adapterin, mutta sellaisen saa reilulla kympillä.
Jos läppäriä mielii, niin kannattaa odottaa Nahelem-prossulla varustettu versio. Core i5 ja i7 iMacit taisivat tulla joskus ensi kuussa, ehkä MBP:t päivittyy samalla?
4Gt kannattaa laittaa jos ei valmiina ole. Sen verran halpaa, ettei kannata miettiä.
@jussi joo kyllä itse ostaisin kanssa jonkin edullisemman näytön.
@Erkka Taitaa olla vielä sen verran tuore malli, että en oikein jaksa uskoa että vielä päivittyy, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eipä tässä nyt hätä ole. Odottelen joka tapauksessa vielä jonkin aikaa.