• Kuningaskuluttaja: Turhasta jonotuksesta ei kannata maksaa
    Kuningaskuluttaja oli testannut eri puhelinpalveluita ja – jälleen kerran – pari puhelinoperaattoria vetivät pisimmän korren. Ja kuinkas ollakkaan, molemmat ovat vielä samaa konsernia. Minuutit olivat: Elisa 47:50 ja Saunalahti 51:30. Olen itse Saunalahden asiakas ja pääosin varsin tyytyväinen sellainen, mutta eipä ole tarvinnut maksulliseen puhelinpalveluun soitella – onneksi. On joka tapauksessa mielestäni vähintäänkin härskiä että maksullinen puhelinpalvelu voi olla noin huonoa. Siinähän sitten voi ihmetellä, miten toteutuu: ”säästöä joka minuutti”. En edes jaksa uskoa että kyseessä on mikään vahinko, koska tätä on jatkunut jo vuosia. Luulin muuten jo että Suvi Lindén pisti tämän asian jo kuntoon, mutta olin väärässä. Asiasta on juttua myös ainakin Taloussanomissa
  • HS.fi: Intialaismies hävisi tyttärensä pokeripöydässä
    Uskomatonta, mutta näitä nyt aina välillä saa lukea. ”Slummien Miljonääri” -elokuva (suosittelen) antoi ainakin minulle erittäin kovan ja samalla todentuntuisen kuvan todellisesta köyhyydestä. Eipä sillä, kyllähän tuollaista on joskus maailmalla tullut muutenkin nähtyä. Ei siihen elokuvia tarvita. Siihen nähden otsikko ei toisaalta niin kauheasti yllätä.
  • Kuka ja kuinka pian seuraava pääministeri?
    Uskon että Soini on oikeassa MTV3:n jutussa.

    ”Nyt on selvitelty ja tähän hallitus pyrkii, että he saavat eduskunnassa luottamuslauseen itseltään ja sen jälkeen kaikki olisi hyvin, mutta ei se näin yksinkertaista ole. Mun mielestä pallo nyt liikkeellä ja uskon, että pääministeri kaatuu. Ajan kysymys, että koska”

    Hesarissa on menossa kysely: Uskotko, että Suomen pääministeri vuoden päästä on Matti Vanhanen? Ainakin tähän saakka vahva enemmistö on sitä mieltä että ei ole. Lumipalloefekti toimii. Jo nyt ollaan niin syvässä suossa, että nenä on hädin tuskin pinnalla ja koko ajan kaivetaan lisää. Tietysti on selvää että vaalirahoitusta on ollut maailman sivu, mutta salailun pitää loppua ja vaalirahoituksen tulee olla ehdottomasti kokonaan avointa. Nykyisessä tilanteessa äänestäjät (ja media) ovat välttämätön paha ja muuten koko sirkus hoidetaan sen mukaan miten kukakin on osannut lobata tai rahoittaa. Demokratiaa tämä ei ainakaan ole ja sen todistavat monet järjettömät päätökset joita viime vuosina on tehty. Miksi muuten usein tuntuu siltä kuin kansanedustajat eivät edustaisikaan kansaa, vaan ovat pikemminkin sitä vastaan?

  • TS.fi: Kymmenen euron kännyköistä joukkotappelu Turun Gigantissa
  • Todella huvittavaa :D