SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Mitä siinä firmassa oikein ajatellaan?

Luin yllättyneenä Nokia Messaging ohjelman muuttumisesta maksulliseksi. Tällainen maininta oli jo aiemmin, mutta en jaksanut uskoa että asiakasta todella kustaisiin näin huolella silmään:

Miten paljon Nokia Messaging maksaa?

Nokia Messaging toimitetaan tällä hetkellä kokeilupohjaisena. Jatkossa kuluttajat voivat hankkia Nokia Messaging -palvelun operaattorin tiedonsiirtopalvelun kautta. Tiedonsiirtoon ja tietojen vastaanottamiseen matkapuhelimeen voi liittyä maksuja, jotka eivät ehkä sisälly tiedonsiirron perusmaksuun. Pyydä operaattoriltasi tietoja maksun suuruudesta.

Kysehän on ennen kaikkea siitä, että esim. Nokia E71 mukana tullut sähköpostiohjelma ei toimi oikein. Asiasta on ollut juttua tässäkin blogissa moneen kertaan, mutta yksi ärsytyskynnyksen ylittävä asia oli automaattisen postintarkastuksen putoaminen pois päältä omia aikojaan.

Asia ei koskaan tullut kuntoon, mutta itse ratkaisin asian käyttämällä Nokia Messaging -ohjelmaa. Siinä homma toimi ja muutekin ohjelma oli sitä tasoa mitä bisnespuhelimen (E-sarja) sähköpostilta voisi ainakin minimissään odottaa. Uudemmissa puhelimissa jo mukana tullut Nokia Messaging -ohjelma säilyy maksuttomana, mutta muissa se olisi siis jatkossa maksullinen.

Ratkaisu on käsittämätön. Miksi asiakkaan pitää erikseen maksaa siitä että toimimaton puhelimeen olennaisesti kuuluva ohjelma korvataan toimivalla?

Lisäys:

Saman otsikon alle sopii loistavasti tietokoneen juttu: Nokia hylkää suositun Sports Trackerin

Comments

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 2 vuotta sitten.