Lisäisikö Spotify musiikin myyntiä?
Eri tiedotusvälineissä on ollut juttua siitä, että mainio Spotify olisi tulossa myös iPhoneen. Spotify koetaan Applen oman iTunes musiikkikaupan uhkana, mutta minä olen eri mieltä.
Meillä Spotify on soinut saatuani kutsun (kiitos) sen verran paljon, että Jonathan on tullut jo tutuksi. Itse asiassa harkitsen jo premium-versiota (9.99 € / kk), mutta katsotaan nyt ensin miten tässä käy.
Olen joka tapauksessa tehnyt muutamia hienoja löytöjä ja ostanut biisit sitten iTunesin kautta. Tuskin se miksikään jatkossa muuttuisi.
Harmi jos Apple ei hyväksy Spotify-ohjelmaa AppStoreen.
Minulla tapahtui päinvastoin. Lopetin musiikin ostamisen, koska minulle riittää, että musiikit on koneellani Spotifyn striimauspalvelun varassa ja samoin kännykällä. Spotifyn striimauspalvleun kautta toistettavina. Fyysiselle tiedostolle tai levylle en koe tarvetta.
Tuohan oli aika vanha kirjoitus ja ihan hyvä huomio katsoa tässä vaiheessa miten on käynyt. Meillä kävi muuten sama juttu. Musiikkia tulee ostettua konkreettisesti vähemmän. Ei se sentään ihan kokonaan ole loppunut, mutta lähes. Tuo 9.99 eur/kk siis menee joka tapauksessa.