Nokian mokia
Olen entistä varmempi siitä että hankin iPhone 3GS puhelimen jossain vaiheessa. Siinä on omat puutteensa, kuten aiemmin mainittu 900Mhz 3G-taajuuden puute, mutta myös monia hyviä ominaisuuksia ja olen saanut Nokian mokista tarpeekseni. Verrokkina on ollut koko ajan iPod Touch ja vaimon vanhempi iPhone. Mökillä viimeksi teki muutaman kerran mieli heittää koko kapula järveen.
Asensin esimerkiksi hiljattain Nokian uuden email-softan kännykkään. Yritin lähettää sitten yhden kännykkäkuvan mökiltä eräälle tutulle. Eipä onnistunut. Galleria-softa ei antanut enää lähetysvaihtoehdoksi sähköpostia ja vastaanottajalla ei toimi MMS. Sähköpostin asetukset pitäisi olla ilmeisesti tallessa myös siinä Nokian puhelimen mukana tulleessa onnettomassa sähköpostiohjelmassa, jota en edes käytä enää. Kaikki ohjelmat ja koko kapula tulee samasta firmasta, mutta kuinka moneen paikkaan pitää hakata samat IMAP ja POP -tiedot salasanoineen päivineen ja miksi ihmeessä? Ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa en ruvennut asetuksia tekemään, vaan lähetin sen kuvan myöhemmin ihan tietokoneelta sisätiloista. Tämä nyt oli vaan yksi esimerkki monista, mutta käytettävyys vaan on jotain mitä oppii arvostamaan, kun sitä ei ole.
Kiire iPhonen hankinnan kanssa ei ole ja tuskin minä sitä ensimmäisten joukossa ostan, mutta jossain vaiheessa… Lisäys: Vaikka kiire ei ollutkaan, ostin sen Italiasta jo paria viikkoa ennen kuin Suomessa hätäisimmät saivat sen käsiinsä.
Kameran pitäisi olla muuten selvästi parempi, kuin pelkkää pikselimäärää tuijottamalla voisi kuvitella.
* * * * *
Tärkeää tietoa
Silmiini osui tuiki tärkeä tieto, minkä puute on aiheuttanut valvomista, pääsärkyä ja vapinaa, mutta onneksi se nyt selvisi! Se on iPhone 3GS, siis EI G väli S.
Just a few days after releasing its latest iPhone, Apple has quietly dropped the space that used to separate the ”3G” and ”S” in the product’s name.
Via: Macworld
Oikeasti välillä jaksaa hymyilyttää nämä niin kovin tärkeät Apple-uutiset, mutta kylläpä tuostakin asiasta on monenlaista vääntöä ollut jo keskustelufoorumeilla.
* * * * *
Ulkona paistaa aurinko, on loma ja lähden hetken kuluttua takaisin kesämökille. Tulin eilen pikavisiitille kotiin, mutta nyt kun kamera on tyhjennetty koneelle (681 kuvaa), pyykit on taas pesty ja laskut maksettu, turha tänne koneen ääreen on jäädä lomailemaan…