Tuleeko tuomio?
Täytyy sanoa että Pirate Bayn tämän päiväinen tuomio, mikä se sitten onkin, on vähintäänkin kiinnostava. Periaatteellisessa mielessä on mahdotonta päästä sen ajatuksen yli, että palvelu on helpottanut suuresti tekijänoikeussuojattujen elokuvien, tv-sarjojen ja musiikin levitystä, sekä tietysti ihan puhdasta ohjelmistopiratismia. Tässä mielessä tuomion pitäisi tulla lähes varmasti.
Pirate Bay ei kuitenkaan itsessään ole tarjonnut muuta kuin pelkkiä linkkejä ja niitähän löytyy sopivilla hakusanoilla myös Googlen tai vaikka Yahoon hakupalveluista. Hakupalveluiden pääasiallinen tarkoitus ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut p2p-aineiston jakamisen helpottaminen. Pirate Bayn tapauksessa tilanne on ilmiselvästi päinvastainen.
Seurasin jonkin verran oikeudenkäyntiä tiedotusvälineistä ja sain sen kuvan että syyttäjäpuolella ei ollut homma hallussa. Se voi olla, ja luultavasti myös on, Pirate Bayn pelastus. Kaikesta huolimatta uskon että jonkinlainen tuomio tulee, mutta mikä?
Pirate Bay -jutussa luetaan tuomiot
Ruotsissa Tukholman käräjäoikeuden on määrä antaa perjantaina päätös vertaisverkkosivusto Pirate Bayta vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä.
Via: YLE uutiset – 24h
Mitä muuten tulee leffojen ja tv-sarjojen luvattomaan lataamiseen, sanon saman kuin ennekin. Ohjelmien tuottajat/jakelijat voisivat katsoa peiliin ja miettiä että mikä meni pieleen.
Musiikkipuoli ymmärsi jo luopua DRM-suojauksista, mutta tv-puolella mennään aina vaan syvemmälle metsään. Itse en esimerkiksi edes harkitse ns. korttilinkitystä tukevaa HD-digisovitina, koska tuollaisen aparaatin rajoittuneisuus on kuin potku maksavan asiakkaan munille.
Verkosta voi ladata uusimmat tv-sarjat terväpiirtona naurettavan helposti, mutta niitä samoja sarjoja ei saa ostettua selvällä rahalla (ei ainakaan Suomessa). Itse nimittäin uskon että suuri osa ihmisistä haluaisi ostaa ihan rehellisesti katsomansa ohjelmat, kunhan hinta on kohtuullinen ja sisällön katsomista ei ole hankaloitettu turhilla rajoituksilla, kuten esim. toimii vain tietyssä käyttiksessä ja tietyllä selaimella…
Lisäys:
HS.fi: Oikeus tuomitsi Pirate Bay -ylläpitäjille vuoden vankeutta
Digitoday: Pirate Bay -syytetyille vankeustuomiot
Tuomio oli selvästi kovempi kuin osasin odottaa, mutta tuomiosta tietysti valitetaan, ja asian käsittely pitkittyy.
