Eläkeikä on ollut kohtalaisen paljon esillä viime päivinä. Vanhanen yritti näyttää kaapin paikan nostamalla eläkeikää, mutta epäonnistui. Luulin että tässä maassa asioista päättää demokraattisesti valittu eduskunta, mutta olin ilmeisesti väärässä – jälleen kerran.
Jos kyseessä on yritysten asia: ”Money talks” (esim. Lex Nokia ja Lex Karpela) ja kun on kyse työhön liittyvistä asioista, asioista todellisuudessa päättävätkin työmarkkinajärjestöt. Muuten sitten noudatetaankin EU:ta ja direktiivejä. Mitä me teemme eduskunnalla?
* * * * *
Vaikka en ole mikään nuorukainen, omaan eläkkeeseen on vielä aikaa. Kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan (tekisi mieli sanoa: edes Vanhanen). Itse uskon että varsinaista ikään nojautuvaa vanhuuseläkettä ei edes ole sitten kun olen itse kuusikymppinen. Eläkkeelle jäätäisiin lääkärin suosituksesta, eli kyse olisi oikeastaan sairaseläkkeestä. Onhan kuitenkin niin että kaikki me jaksamme töissä vähän eri tavalla. Toiset haluavat jäädä eläkkeelle mahdollisimman nopeasti ja toiset eivät sitten lähde kulumallakaan.