Gmail Offline asennus
Gmail offline julkaistiin pari päivää sitten. Nimensä mukaisesti Gmailia voi nyt käyttää vaikka konetta ei olisi kytketty nettiin. Niin, viestit ei tietenkään kulje bittiavaruudessa ilman toimivaa yhteyttä, mutta viestejä voi kirjoittaa valmiiksi, tai lukea ilman saatavilla olevaa nettiyhteyttä. Ihmeellistä? Ei toki, mutta aiemmin tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista käytettäessä Gmailia Web-selaimella.
Itse odottelin että palvelu tulisi saataville suomenkieliseen Gmailiin ja että sen voisi ottaa käyttöön asetuksista, mutta eipä ole näkynyt. Tein lopulta niin, että valitsin Gmailin asetuksista käyttökieleksi englannin (US) ja sen jälkeen ruudun yläosaan ilmestyi vihreä ööö… mittapullo joka kuvastaa Googlen labraa.
![]()
Mittapulloa klikkaamalla pääsin valitsemaan eri juttuja, joista ylimpänä oli Offline ja ruksattavissa ”enable”.

Seuraavaksi painoin ”Save Settings”, jonka jälkeen Gmailin perus- ts. etusivulle yläosaan ilmestyi ao. kuva. Offline 0.1 -linkkiä klikkaamalla varsinainen asennus lähti lopulta käyntiin.
Jälkeenpäin tuli mieleen, että jos kielen vaihtaa jo ennen Offline 0.1 -linkin klikkausta suomeksi, asennus voisi onnistua heti saman tien suomeksi ilman enempää kikkailua edellyttäen että em. linkki säilyy ruudulla kielen vaihdon jälkeen.
![]()
Muutama kuva vielä asennuksen eri vaiheista:
(yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa)


Synkronointiin menee mukavasti aikaa, jos Gmailissa on tuhansia viestejä…

Asetuksiin ilmestyy alla olevan näköinen ikkuna (klikkaa suuremmaksi)
Kielen muutto takaisin suomeksi antoi seuraavan informaation, eli homma onnistuu mutta kestää vähän aikaa.

Hetkeä myöhemmin Gmail oli jälleen suomenkielinen ja kuvassa vielä oikeasta yläkulmasta aukeava asetusikkuna:

* * * * *
Lopuksi vielä Googlen oma video Gmail Offlinesta:
