WordPress blogiohjelmassa, kuten muissakin vastaavissa ohjelmissa, lajitellaan kirjoitettavat jutut yleensä käsiteltävän aiheen perusteella eri aihepiireihin (politiikka, asuminen jne). Alkuperäiskielellä käytettävä sana on Category ja sen voi toki kääntää myös muotoon kategoria, mutta useimmin käytetty sana lienee aihe. Edelleen on ollut keskustelua että oikeastaan se ei olisikaan aihe vaan luokka kuvaisi paremmin kyseisen asian tarkoitusta. Itse kyllä vierastan jotenkin tuota luokkaa, vaikka onhan se luonnollista että kirjoitukset ”luokitellaan” eri aihepiireihin, eli siis aiheisiin…. Ei kun…
Ettei asia olisi liian helppo, jossain vaiheessa blogiohjelmaan lisättiin tag, josta näkee välillä käytettävän suhteellisen vapaata suomennosta tagi. Oikeampi nimi onkin avainsana. Avainsana ja aihe liippaavat mukavan läheisesti toisiaan, jolloin kaltaiseni satunnainen kirjoittelija ainakin alussa meni solmuun kahden asian sotkiessa sujuvasti toisiaan. Avainsana on kuitenkin sen verran hyvä suomennos että se selvittää mukavasti mistä on kyse.
Aiheen (eli luokan) tarkoitus on lajitella (luokitella) merkinnät muodollisesti ja avainsanalla (tag) kuvataan lähinnä merkinnän sisältöä.
* * * * *
Tämä kirjoitus sai alkunsa sitä että minulta kysyttiin mikä on tagi ja onko se sama asia kuin aihe. Samalla tuli huomattua että itse olen vuosien mittaan viljellyt aiheita (luokkia) sen verran paljon omaan blogiin että niitä on pitää jossain vaiheessa vähän siivota pois. Mitä väliä koko asialla lopulta sitten oikeastaan on? Ainakin jonkin tietyn kirjoituksen, sanan tai aiheen löytäminen on paljon helpompaa siten joskus myöhemmin.