Blogi on jälleen päivitetty ja tällä kerralla kyse on WordPress 2.7 versiosta. Käytin päivitykseen Word Press Automatic Upgrade -lisäosaa. Päivityksen voi tietysti tehdä myös perinteiseen tyyliin FTP-ohjelmalla, mutta itse olen tykästynyt vaivattomuuteen. Uudessa ohjelmassa tuntuisi olevan aika paljon muutoksia konehuoneen puolella. Tutkitaan
SwitchX
Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…
Itse päivitin eilen FTP-yhteyden kautta. Teemat eivät suoraan sovi sille, vaan esimerkiksi minun teemassa ja sinunkin teemassa eivät toimi jotkut ominaisuudet (esim. kommenttien lajittelu, vastaaminen blogin puolella niin, että voi tehdä hierarkiapuun kommenteista), etusivun pääartikkeli (joka näkyy aina ylempänä, ennen kuin vastaava tulee julkaisuun)… Itse olen tyytyväinen, suomennospaketti tulee ensi viikon aikana.
Itse en ole nähnyt arvoa uusille ominaisuuksille, joten saatan hyvinkin tyytyä tähän nykyiseen teemaan. Siitä on kyllä uusi EP 2.7 -versio mutta se on suolesta, säädin sitä turhaan eilen koko yön, eikä tullut mitään siitä. Muuten olen ollut oikein tyytyväinen. Alussa oli tunne, että mitä paskaa nyt on tullut ladattua mutta totuin jo ja nyt alkaa olla jo aika selkeä tuo. En sitten tiedä onko blogin ulkoasu päivityksen arvoinen, kun itse en ainakaan henkilökohtaisesti moisia ”erikoisominaisuuksia” tarvitse.
Toimiiko sinulla muuten graafinen editori normaalisti? Minulla teksti on pientä ja kuvat eivät sijoitu oikein siinä… Tässä eilisestä yritin ratkaista mutta ei vieläkään keinoa siihen löytynyt. WordPress-asiantuntija Arkimedia tarjosi vinkin tänään, ei auttanut. Odotan häneltä uusia vinkkejä, josko joku vaikka tärppäisi. Uudessa WordPress-versiossa on muuten sisäänrakennettu version päivittäminen eli päivitystyökalut voi nyt poistaa, jos et niitä tule käyttämään enää.
Graafinen editori näyttää ihan normaalilta ainakin Safarissa. En ole tosin vielä ehtinyt tutustumaan WordPressiin sen paremmin.
Uudistuksia tuntuu olevan aika mukavasti. Jotenkin WordPress on mennyt ikään kuin uudelle aikakaudelle. Lisäosien hallinta ja etenkin asennus suoraan hallinnan kautta vaikuttaa hienolta. Mainitsit Jyri suomennoksen. Tarkoitatko teemaa vai ohjelmaa? Mistä olet hakenut sen?
Sain editorin toimimaan kunnolla Arkimedian suositteleman linkin avulla. Tarkoitan koko WordPress-hallinnan suomennosta. Se tulee saataville viikon sisään Arkimedian sivuilta.