Nyt kehutaan iPod Touchia

Muutaman päivän käytössä ollut iPod Touch on ollut loistava laite. Sen lisäksi että se on erinomaisen hyvä iPod, siinä on niin kovin paljon kaikkea muutakin mukavaa.

Web-selailu sujuu hienosti ja varsin vakaasti. Omassa laitteessa Safari ei ole kaatunut kertaakaan. Vanhemmasta iPhonesta minulla oli ihan toisenlaisia kokemuksia, mutta ilmeisesti homma on saatu toimimaan uusimmilla päivityksillä (käytössä on tätä kirjoitettaessa ver. 2.2). Safari toimii muutenkin sulavasti ja esimerkiksi leffalippujen varaaminen Bio Rexistä ja paikkojen valinta onnistui aamulla hienosti (odotin herjaa jostain flash-tuesta tms).

Elokuvia ja muuta ohjelmaa Touchiin riittää. Youtube on vakiovaruste ja siitä ei sen enempää. YLE areena toimii Touchissa, mutta laajempaan television katseluun TVKaista sopii paljon paremmin. TVKaistalla kuvan laatu on varsin hyvä käytettäessä iPhonelle räätälöityä käyttöliittymää. Lisäksi käytettävissä on normaalit Podcastit, joita voi ladata nykyisin suoraan Touchiin ja tietysti sitten on vielä ne itse tallennetut elokuvat ja TV-ohjelmat. EyeTV osaa kopioida tallenteista iPhone/iPod touch -muotoisia ohjelmia, jotka lisätään automaattisesti iTunesin kautta taskusoittimeen. Joost on juuri julkaissut oman ilmaisen katseluohjelmansa ja muita tulee varmasti lisää..

Sähköpostin käyttö ja kirjoittaminen sujuvat Touchilla odotuksia paremmin. Touchin tekstintunnistus toimii yllättävän hyvin, mutta viestit on syytä lukea kunnolla läpi ennen lähetystä. Korjaus korjaa joskus sanat väärin… Pahimmat puutteet ovat mielestäni ääkkösten puuttuminen, vaikka saahan ne pitkällä painalluksella esiin, ja korjaus osaa yleensä lisätä ne, mutta kyllä ä ja ö pitäisi olla suoraan näkyvillä. Lisäksi viestejä ei voi kirjoittaa vieläkään vaaka-asennossa, jolloin käytössä olisi leveämpi näppäimistö. Tämä on mielestäni selvä puute. 

Musiikin ostaminen on ööö… ihan liian helppoa… Käyttöliittymä on yksinkertainen ja todella toimiva. Ei tee mieli juuri muualta ostaa musiikkia kun Touchia on vähän aikaa käyttänyt. + -merkityt biisit ovat vapaita DRM-suojauksesta, joten itse ostan pelkästään niitä. 

App Storesta löytyy sitten valtava määrä erilaisia ohjelmia eri käyttötarkoituksiin. Lataaminen on helppoa ja onnistuu myös suoraan iPod Touchilla. Listaan tähän muutamia ilmaisia poimintoja:

Joost näyttäisi olevan tällä hetkellä ilmaisten ohjelmien ladatuin ohjelma. Tästä oli ylempänä juttua ja sillä voi siis katsella nettivideoita.

NetNewsWire on tyylikäs ja yksinkertainen ohjelma RSS-syötteiden seurantaan. Itse olen suosinut Google Readeria, mutta katsotaan nyt…

Fring on chat ohjelma lukuisille eri tunnuksille. Skype, Yahoo, Hotmail, Google Talk, Twitter jne…

Telkussa näyttää TV-ohjelmat

GoogleEarth on kaikille tuttu karttaohjelma.

Facebook on pakollinen kaikille jotka roikkuvat Facebookissa…

WiFinder löytää ympäristöstä langattomat WLAN-verkot. Kätevää!

Remote on ihan ehdoton. Tietokone on makuuhuoneessa ja siitä soitetaan musiikkia olohuoneen stereoihin Airport-tukiaseman kautta. Remote tekee iPod Touchista (tai iPhonesta) langattoman kaukosäätimen. Remoten layout muistuttaa vähän iPodin omaa musiikkisoitinta ja näin ollen tulee helposti vaikutelma että iPod soittaisi stereoita suoraan langattomasti (ilman konetta).

MobileFiles mahdollistaa pääsyn maksullisessa MobileMe -palvelussa oleviin tiedostoihin (voi koekäyttää ilmaiseksi 60 päivän ajan).

Currency on kätevä valuutta laskin joka näyttää yhdellä silmäyksellä useat eri valuutat. 

WordPress, BlogWriterLite ja ShoZu ovat blogin pitämistä helpottavia ohjelmia.

Truphone ohjelman avulla iPod Touchilla voi soittaa ilmaisia nettipuheluita Truphone tai Google Talk käyttäjien kanssa. Itse en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta huomasin jutun ko. ohjelmasta Tietokoneen web-sivuilla.

Listaa vois jatkaa lähes loputtomiin, mutta yllä olevia on ainakin tullut kokeiltua ainakin jollain asteella. Ettei menisi ihan kehumiseksi niin laitetaan muutama puute: 

iPod Touchin puutteita

Useiden ohjelmien käyttäminen samanaikaisesti ei yleensä onnistu. Olisi kiva jättää joku Fring ja Facebook taustalle päälle, mutta käytettäessä vaikka sähköpostia, ohjelmasta poistutaan ja se siis sammuu. Kumma puute!

Sähköpostin kirjoittamisesta vaakatasossa oli jo ylempänä maininta. Kai se joskus tulee.

Kappaleiden vaihtoon voisi olla joku parempi keino kuin näytön kautta ts. aina pitää avata ruutu. Tähän on kai joku ohjelma olemassa mutta en tiedä/muista mikä se olisi. Esimerkiksi kappaletta voisi halutessaan vaihtaa vaikka ravistamalla uuden iPod Nanon tyyliin.

Useimmat tässä jutuissa kirjoitetuista ohjelmista ja jutuista toimivat toki myös iPhonella. Moni ohjelma on alun perin juuri tehty iPhonelle. En katsonut kuitenkaan tarpeelliseksi mainostaa iPhone-toimivuutta joka kohdassa erikseen. Asia on sen verran selvä.

iPod Touch on hyvin pitkälle iPhone ilman kameraa ja puhelinta. Se on näin ollen vähän onneton ilman toimivaa WIFI-yhteyttä. Itse ratkaisin asian WIFI:llä varustetulla 3G kännykälläni. Se toimii hienosti Touchin WIFI-tukiasemana JoikuSpot Premiun -ohjelman avulla. Puhelin siis käyttää 3G-verkkoa ja jakaa sen edelleen WIFI:n välityksellä muille laitteille. Toimii hienosti! 

Lyhyesti voisi kiteyttää että iPod Touch on juuri sellainen Applen tuote josta on vaikea olla pitämättä. Itse ihastuin aikanaan Applen tuotteisiin, koska ne: toimivat helposti, lunastavat odotukset ja niitä ”ei tarvitse säätää”.

5 thoughts on “Nyt kehutaan iPod Touchia

  1. Tuleekos Touchissakin mukana ne täysin onnettomat nappikuulokkeet, jotka eivät sovi kenenkään korvaan ja saavat hyvänkin musiikin kuulostamaan täysin moskalta?

  2. Luultavasti tulee. En ole avannut niitä edes paketista. Käytössä on Koss Porta Pro ja CX300. Molempia voi suositella lämpimästi.

  3. Siis on suorastaan elämän tuhlausta tämän tason laitteiden kanssa olla hankkimatta Sonyn napikuulokkeita hintaluokassa 45-80 e – jos liikkuu ulkona ja haluaa pehmeiden nappikuulokkeiden hieman vaimentaman liikenteen kohinaa. Laatu on sanoin kuvaamattoman hyvää, soundi kuin isoissa kuulokkeissa eikä korvakarvat väsy.

    Kossin nappikulokkeet painaa korvien sisäreunaa pirullisesti mutt toi Porta pro on hyvä.

  4. Aika monista kuulokkeista on ehtinyt kertyä kokemusta vuosien mittaan. Sony Ericssonin erikseen ostetut ”paremmat” kuulokkeet olivat mukavat korvassa ja ääni oli hyvä. Asettelu oli aika tarkkaa, mutta se ei paljoa haitannut.

    Senheiser CX-300 on ollut loistava kuulokemalli silloin kun halutaan sulkea ulkopuoliset äänet pois, halutaan suhteellisen huomaamattomat kuulokkeet ja halutaan nauttia hyvästä äänestä tukevan basson kanssa. Kyse on plugimallisista kuulokkeista ja ne menevät siis korvakäytävän sisään. Hyvät ulkokäytössä, jos ei tarvitse kuulla ulkoisia ääniä, mutta liikenteeseen eivät siksi oikein sovi. Askelten jyminä tulee myös hyvin ”läpi” plugimallisissa kuulokkeissa.

    Koss Porta Pro on mielestäni loistava kuuloke (äänenlaadullisesti) koti/toimisto yms. käyttöön. Ulos ei mielestäni sovi, koska kuulokkeiden ohi vuotaa liikaa ulkoisia ääniä -> ääni pitää laittaa kovalle ja se kuuluu myös lopulta ympäristöön. Tukevat bassot ja hyvä ääni muutenkin mielestäni kaikin puolin.

    Suurimpia pettymyksiä olivat esim. Koss Spark Plug. Ne eivät koskaan sopineet korviini ja ääni oli ontto tai suorastaan pönttömäinen. Lisäksi lähes kaikki ns. tavalliset nappikuulokkeet ovat olleet täysin vajaita bassojensa puolesta, joten sellaisia en enää itse ainakaan hanki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 4 vuotta sitten.