about 1 week ago - 2 kommentteja
Tässä hurahti lähes huomaamatta iPhonen vuosipäivä ohi. Ostin puhelimen 15.7 Roomasta ja siitä kirjoitettu oma juttunsa on kerännyt ja kerää edelleen aika mukavasti lukijoita. Mekaanisesti huonointa lienee muovinen takakansi, joka on joillain käyttäjillä murtunut tietyistä paikoista säröille. Omassa näkyy kanssa pari hiushalkeamaa, mutta mitään haittaa niistä ei ole. Jossain vaiheessa vaihdatan takakannen kai joka tapauksessa.
about 1 month ago - 4 kommentteja
iPhone tuli päivitettyä onnistuneesti heti maanantaina kun iOS 4 tuli saataville. Tein homman mutkan kautta, eli tyhjensin laitteen aloittaen ns. tyhjältä pöydältä. Kaikki oli toki koneella tallessa, mutta halusin nähdä uuden version alusta saakka ja tulipa siinä samalla siivottua vähän puhelimesta turhaa tauhkaa pois. Nyt parin päivän käytön jälkeen voi sanoa että hyvältä vaikuttaa. Pieniä
about 1 month ago - Ei kommentteja
Applea usein kehutaan siitä miten hienosti kaikki aina toimii, mutta itse olen yrittänyt muistaa myös mainita omissa kirjoituksissani, että ei Apple ole tietenkään täydellinen. Päivitin esimerkiksi iTunesin uusimpaan versioon eilen ja sen jälkeen alla oleva virheilmoitus pomppaa jatkuvasti ruudulle iPhonen synkronoinnin yhteydessä. Kaikki onneksi toimii ilmoituksesta huolimatta normaalisti ja mitään harmia tuosta ilmoituksesta ei siis
about 1 month ago - Ei kommentteja
Kirjoitin 10.7.2007 jutun: Vapise Nokia! Tässä katkelma kyseisestä kirjoituksesta: Ainakin meillä Suomessa kaikki vakavasti otettavat (heh heh ) nettijulkaisut ovat torpedoineet iPhone -puhelimen perusteellisesti, joten Nokialla tuskin on mitään hätää. Toisaalta Jenkkilässä iPhoneja ei tahdo ilmeisesti saada oikein mistään valtavan menekin takia ja kaikkialla puhutaan yhdestä iPhonesta enemmän kuin koko Nokian tuotannosta yhteensä. Mikä mahtaa
about 1 month ago - Ei kommentteja
Applen UK-sivuilta löytyy jo hinnat ja ennakkotilaus mahdollisuus Englannissa myytävistä puhelimista: iPhone 4 16Gt : 499 puntaa – n. 599 euroa iPhone 4 32Gt : 599 puntaa – n. 719 euroa Puhelimet eivät ole SIM-lukittuja, mutta mitä tapahtuu Suomessa myytävien puhelimien kanssa, jää vielä nähtäväksi. Toistaiseksi Applen sivuilla oleva linkki tarjoaa ainostaan tietoa Sonerasta. Parasta
about 1 month ago - Ei kommentteja
Kaverilla oli pieni ongelma. Käytössä oli aiemmin Nokia E71, jossa oli käytössä Nokian oma kalenteri ja osoitekirja. Uudeksi puhelimeksi kaveri hankki HTC Desiren. Millä siirtää allakka ja osoitekirja uuteen puhelimeen? Tarjosin ratkaisuksi synkronoida Nokia ensin Googlen omiin palveluihin Googlen ohjeiden avulla Mail for Exchance -ohjelmaa käyttäen. Tämän jälkeen HTC Desiren pitäisi osata päivittää tiedot automaattisesti
about 1 month ago - 1 kommentti
Jos Nokia ihan oikeasti reagoi tuohon kohistuun lauseeseen millään tavoin julkisuudessa, monella on kyllä naurussa pitelemistä. Kyseessä on yksi pieni sivulause, jossa tuo ”connecting people” on mukana — tahallaan tai sitten ei. Kohuttu kohta on 1:13 min kohdalla. Muutama linkki: Kauppalehti: Nokialta viedään kaikki — Apple, connecting people! Aamulehti: Applen mainoslause: ”Connecting people” Ilta-Sanomat: Nokia
about 1 month ago - 4 kommentteja
Moni varmaan pohtii kumpi otsikon puhelimista sopisi omaan käyttöön paremmin. Eilen tapahtunut Applen tuotejulkistus ei sinänsä yllättänyt kuin oikeastaan yhdessä asiassa. iPhone 4 tukee vihdoin ja viimein myös 900Mhz 3G-taajuutta ja se oli ainakin allekirjoittaneelle pieni (postiivinen) yllätys. Muuten kamerat, resoluutiot ja ohjelmat olivat aika paljon sitä mitä kaikki tiesivät jo etukäteen odottaa. Mitä tulee
about 2 months ago - 1 kommentti
Autolla tarvitsee joskus reittiopastusta ja olen mielestäni löytänyt viimein sellaisen, joka toimii kunnolla ja jolta minä en osaa enää kaivata mitään uutta. Olen ollut aiempien kokemusten valossa vähän siinä uskossa että ainoa oikea ratkaisu olisi erillinen ihan tähän tarkoitukseen tehty laite, mutta onneksi mielipiteitä voi muodostaa aina uudelleen. Kyseessä on iPhoneen ostettu Navigon-ohjelma (linkki avautuu
about 3 months ago - Ei kommentteja
Kaveri lähetti kuvan uudesta iPhonesta. En tiedä mistä kuva on peräisin, mutta ihan hauska ja aidon näköinen. Klikkamalla kuvaa saat sen täyteen kokoon.
about 1 year ago
Joo, ei todellakaan herättänyt intohimoja… Vaikutti esittelyssä ihmeellisen hitaalta…?!
Firman puolesta sain Nokian E71 puhelimen. Rehellisesti sanottuna se on paska …tai ainakin pettymys… Ok, siis onhan se hieno jne… mutta kuitenkin…
Mun edellinen kännykkä => http://www.cellulargadget.com/pic/nokia6820.bmp
Ihmettelen miksi Nokia lopetti avattavan QWERTY näppäimistömallin valmistuksen…??? E70 oli seuraaja ja siitä ei ole kokemuksia muuta kun että olen hiblannut kavereiden kännykkää ja todennu että mun oli pienempi… (tyytyväisenä kerrankin niinpäin…ehe ehe)
Tämän uuden E71 näppis on aivan liian pieni. Puhelimen ideologia on jotenkin ihmeellinen. Esim se oikean ylänurkan painike kameran käytölle on järjetön, eli vaikuttaa siltä että kamera on puhelimen eräs ensisijainen toiminto…?!
Vanhan Nokialaisen käyttäjänä se helvetin kamera on jatkuvasti käytössä sillä vanhasta muistista painaa sitä ”EDELLINEN” painiketta joka ei tietenkään ole enää sama tässä.
Enkä ole muuten ainut joka näin on todennut sillä naapuri totesi saman asian.
Ok, mutta todettiin myös että E71 on hieno laite mutta en ehkä ostaisi kyseistä laitetta omilla rahoilla.
Ericssonin Xperia http://www.sonyericsson.com/x1/index.aspx?en-gb#/product/5/1/ saattaa olla sellainen mikä olisi kiinnostavampi…?!
about 1 year ago
Näppäimet on pienet ja siksi puhelinta on hyvä kokeilla ennen hankintaa. Kameran näppäimen (kuten muutkin) voi vaihtaa haluamakseen : Valikko > työkalut > Asetukset > Yleiset aset. > Muokkaus > Aloitusnäyttö > Pikavalinnat > Oikea valintanäppäin. Helppoa kuin Symbian!