SwitchX @ 19.9.2008

Hesari aloitti keskustelun: Saako mielestäsi kävellä päin punaisia, jos hyvin ehtii? En vaivaudu linkittämään koska ainakin oma ehkä hivenen piikikäs, mutta muuten asiallinen kommenttini oli moderoitu kommenteista pois (vaikka aluksi se oli siellä julkaistuna).

Asian ydin on mielestäni joka tapauksessa siinä, että punaisia päin käveleminen on laissa yksiselitteisesti kielletty. Lain noudattaminen tai noudattamatta jättäminen ei puolestaan saa tai voi olla mielipidekysymys. Yhtä hyvin voisi ajatella että autolla saisi ajaa päin punaista, siis jos hyvin ehtii. Ajatusta voikin sitten laajentaa ihan mihin itsestä tuntuu sopivalta.

Tästä yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta on mielestäni mainio kirjoitus Lipsanen & Ruso -blogissa otiskolla Töhryt . Asia on toinen, mutta siinä on muutamia huomioita jotka sopivat myös tähän. Jos yhteiset pelisäännöt eivät miellytä, jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa vaaleissa. Näin tämä systeemi toimii ja näin sen on myös pakko toimia.

* * * * *

Mitta täynnä Hesaria

Hesarin nettiversiosta alkaa olla mitta täynnä. Koko sivulle aukeavia mainoksia jotka jumittavat esimerkiksi mobiililaitteen totaalisesti pitkäksi aikaa. Mobiiliversiossa taas on omat puutteensa, joten sellaista en haluaisi käyttää. Sivut ovat runsaiden mainosten ansioista poskettoman raskaita ja kaikki halutaan uutisoida mahdollisimman provosoivasti iltapäivälehtien tyyliin. Uutisten taustojen tarkastaminen ja puolueettomuus tuntuvat jäävän turhan paljon taka-alalle. Keskusteluista, kommenteista ja nettipäiväkirjoista etsitään tarkoituksella vain jokin pieni osa josta revitään näyttävät otsikot. Keskustelua taas moderoidaan haluttuun suuntaan ja sitä kautta saadaan taas mukavasti aikaiseksi ”yleinen mielipide”.

Tässä on pakko kehua YLE:n nettiuutisia. Koska YLE ei elätä itseään mainoksilla, tyyli on ihan erilainen. Ainoa puute onkin oikeastaan se, että uutisia ei voi kommentoida.

Avainsanat:

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Pari Kommenttia - 26.1.2008
  2. Vika on asenteessa - 23.8.2008
  3. Hyvä päätös - 21.11.2008
  4. Ukkosta ilmassa - 24.11.2008
  5. Tarinan luonnollinen jatko - 19.12.2008

Yksi vastaus juttuun “Onko lain noudattaminen mielipidekysymys?”

  1. St1 kommentoi:

    Tuosta Hesarista olen ihan samaa mieltä. Koko ajan saa olla sulkemassa niitä flash-mainoksia. Ja onpa tosiaan tuo juttujen tasokin laskenut. Kai se johtuu siitä, että pitää saada se lukija klikkaamaan sitä rss-syötettä.

    Ps. Onpas täällä hieno reaaliaikainen kirjoituksen esikatselu!

Jätä Vastaus

Voit käyttää seuraavia HTML-merkkejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Spämmin välttämiseksi tämän artikkelin kommentointi suljetaan 17.5.2009.

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 kuukautta sitten.