SwitchX @ 28.8.2008

Kodissamme on uusia asukkaita. Sellaisia ikäviä joita sinne ei ole kutsuttu. Uudet asukkaat saapuivat viikonloppuna kun olimme itse muualla. Yhdessä paperiroskiksessa oli banaaninkuoret ja ilmeisesti lisääntyminen oli lähtenyt sieltä käyntiin. Pienen pohdinnan jälkeen luulen että kyseessä on banaanikärpänen (yllättävä johtopäätös!). Kärpänen on sen verran pieni ja nopea että sen ulkonäöstä oli aluksi paha sanoa mitään, mutta digikameralla on kätevä suurentaa (ennen vanhaan käytettiin suurennuslasia). Kuvaaminen tosin voi olla haasteellista jos kyseessä on elävä, eli liikkuva yksilö (kuvassa oleva ei ole).

Otus ei sinänsä ole haitallinen, se ei pure/pistä tai tee oikeastaan muuten vahinkoa, mutta onhan se kiusallista kun kärpäset pörrää ympäri asuntoa ja etenkin ruokapöytää (oikeasti se on äänetön).

Roskisten huolellisella sulkemisella, likaisten astioiden välittömällä huuhtomisella ja muulla hygienialla ei näyttäisi olevan sanottavaa vaikutusta. On sanomattakin selvää että hedelmät ja vastaavat ovat suljetussa pussissa tai jääkaapissa. Kemiallinen sota, eli RAID tai Baygon eivät näyttäisi vaikuttavan otuksiin oikeastaan millään tavalla ja se oli kieltämättä aika yllättävää.

Seuraavaksi kokeillaan kärpäsansaa:

Kärpäsansan voi rakentaa esimerkiksi suppilosta, johon pannaan pohjalle syötiksi tilkka jotakin käynyttä, esimerkiksi olutta tai väkiviinaetikkaa. Hiukan etikoitunutkin viini kelpaa kärpäselle. Ötökät eivät pääse suppilosta pois ja hukkuvat. Hyvä keino on saada kärpänen pyydystetyksi sekoittamalla väkiviinaetikkaa, vettä ja astianpesuainetta. Astianpesuaineen tarkoitus on hävittää nesteen pintajännitys, jolloin kärpäset hukkuvat välittömästi. VIA: Turun Sanomat

Lisäys:

Nyt muutamaa päivää myöhemmin kärpäset ovat hävinneet lähes kokonaan. Tuosta ansasta en löytänyt yhtäkään kärpästä, eli se ei toiminut. Puhtaus ts. ahkera roskisten tyhjentäminen ja likaisten astioiden välitön pesu/huuhtelu taisi olla se mikä tehosi. Mitä tästä opimme. Ennen kuin häipyy viikonlopuksi, jokainen roskis kannattaa tyhjentää (myös lastenhuoneesta). :)

Avainsanat:

Samanlaisia kirjoituksia

tai sitten ei...

  1. Mitä tänään TV:stä? - 15.11.2008
  2. Loisteputket kuuluvat autotalliin? - 19.10.2008
  3. Tiger Woodsin jäljillä - 10.11.2008

Jätä Vastaus

Voit käyttää seuraavia HTML-merkkejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Spämmin välttämiseksi tämän artikkelin kommentointi suljetaan 25.4.2009.

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 4 kuukautta sitten.