SwitchX

Blog, Twitter, Google+, Facebook, Web, TV, Video, Auto…

Kameran kokeilua

Uskon että suurimmalla osalla digipokkarin käyttäjistä kameran asetukset on automaatilla ja sillä sitten kuvataan lomamatkat, juhlat, häät ja hautajaiset. Eräs vanhempi henkilö kysyi minulta kerran yllättyneenä omasta kamerastaan: ”ai tässä on zoomikin?”

Sain vuosi sitten lahjaksi Canon Ixus 70 -pokkarin. Kameran huonoin puoli on ollut sisäkuvien rakeisuus. Asiaan tuli selvä parannus pudotettaessa tarkkuutta maksimistaan pienemmälle. Täydet 7.1 megapikseliä on toki hieno juttu, mutta vähäisempi rakeisuus (kohina) vie kyllä voiton. Huomasin myös että kamerassa on yllättävän tehokas punasilmäisyyden korjaus. Korjaus tapahtuu valikoiden kautta jo otetuille kameran muistikortissa oleville kuville. Mielestäni kameran oma ohjelma hoitaa homma jopa paremmin kuin esimerkiksi tietokoneella majaileva iPhoto.

Kameran valikoista löytyi toki kaikkea muutakin kivaa. Esimerkiksi automaattisen ja manuaalisen asetuksen lisäksi huomasin vasta eilen pistää sen myös kohtaan digitaalinen makro. Tietenkään kuvat eivät ole samaa luokkaa kuin kunnon järjestelmälaitteistolla, mutta joka tapauksessa olin positiivisesti yllättynyt kuvien laadusta. Alla muutama mökiltä otettu kuva. Kuville ei ole tehty muuta kuin rajaus ja sekin vain muutamassa tapauksessa (käärme on lasten muovilelu). Kuten arvata tietysti saattaa, kaikissa lähikuvissa ei ole käytetty digitaalista makroa.

Comments

Comment

*

Huomautus: Tämä artikkeli on julkaistu yli 3 vuotta sitten.