Nokian strategia pitää N-sarjan ja E-sarjan puhelimet erillään on mielestäni huono. E-sarjan puhelimet ovat jämäköitä laitteita, jotka eivät yleensä juuri nitise, mutta samalla niissä on omat puutteensa. Kunnon kamera, normaali kuulokeliitin ja viihdetoiminnot mukaan. Vai eikö Nokialla saa viihtyä ”työkalun” parissa? N-sarjassa olen toistuvasti törmännyt nitiseviin kuoriin ja huonoihin näppäimistöihin. Tuntuu hölmöltä että kaikista Nokian lukemattomista malleista ei löydy sellaista puhelinta jossa kaikki parhaat ominaisuudet olisi yhdistetty yhteen ainoaan laitteeseen.
Minulla oli edellisessä Sony Ericssonin puhelimessa kohtalaisen hyvä 3,2 Mpix kamera. Käytettyäni nyt vuoden Nokia E65 puhelinta olen kaivannut parempaa kameraa. Nykyisessä on 2 megapikseliä ilman salamaa tai automaattitarkennusta. Ehkä juuri tästä syystä päähuomio tässäkin on ns. paremmissa kamerakännyköissä.
Yksi vaihtoehto olisi tyytyä nykyiseen puhelimeen ja hankkia ”puhelinrahoilla” viimein järjestelmäkamera. Rahaa tuollaiseen voi polttaa tietysti melkein kuinka paljon hyvänsä, mutta kunhan pääsisi jollain alkuun (käytetty?). Puhelimessa kameran lisäksi muita tärkeitä ominaisuuksia ovat (puhumisen lisäksi) sujuva käyttö, WEB-käyttö (selain), sähköposti ja kalenteri.
Tässä lista muutamasta kiinnostavasta puhelimesta. Plussat ja miinukset eivät ole tietenkään kokonaisia ominaisuuslistoja. Olen lähinnä listannut vain omasta mielestäni merkittäviä asioita tai eroja.
Nokia E71
Nokian E71 on ollut vasta hetken markkinoilla, mutta sitä on kehuttu paljon ja se on saanut runsaasti huomiota. Jotkut luonnehtivat laitetta Nokian parhaaksi puhelimeksi…
- Nopeaksi kehuttu käyttöliittymä
- Koko (aavistuksen pienempi kuin iPhone)
- Hyvä akun kesto
- Runsaat ohjelmat joita saa vapaasti lisää verkosta
- QWERTY-näppäimistö
- Mukava kädessä (kompakti ja ei nitise)
- Sähköpostin helpot asetukset
Miinukset
- Pieni näyttö
- Kamera voisi olla samantien parempi
- Kuulokeliitin 2.5 mm (miksi ei voi olla normaalia kuulokeliitintä?)
Nokia 6220 Classic
Tätä mallia ei ole tullut hypisteltyä vielä missään, joten tiedot perustuvat netin antiin. Eniten kiinnostaisi näppäimistön toiminta ja nitinät ts. muovisuus.
- Kunnollinen 5 mpix kamera (ainakin puhelimeksi pitäisi olla hyvä)
- Koko
Miinukset
- Pieni näyttö
- Kuulokeliitin 2.5 mm (miksi ei voi olla normaalia kuulokeliitintä?)
- Ei WLAN-tukea
Nokia N95 8Gb
Nokian N-sarjan lippulaiva, viihdelaite jossa pitäisi olla kaikki kuviteltava ja paljon päälle.
- Kunnollinen 5 mpix kamera (ainakin puhelimeksi pitäisi olla hyvä)
- Runsaasti kaikkea
- Oikea kuulokeliitäntä (3,5 mm)
Miinukset
- Hypistelin tuollaista kaupassa ja olin hyvin pettynyt. Tuon hintaisen laitteen ei pitäisi tuntua kädessä muovilelulta. Mielestäni näppäimistö oli lähinnä onneton.
- Sekava käyttöliittymä
- Heikko akunkesto
Nokia N82
Nokian N-sarjalainen jossa on kovasti kehuja saanut kamera. Olin jossain vaiheessa jo kovasti ostamassa tuollaista, mutta näppäimistö ja etenkin navi-nappulan toiminta saivat mielen muuttumaan. Ehkä niiden kanssa oppisi elämään…
- Kunnollinen 5 mpix kamera (pitäisi olla kamerakännyköiden parhaimmistoa)
- Vaikuttaa N95-mallin ”pikkuvelijeltä”, eli hyvät ominaisuudet (ainakin paperilla)
- Oikea kuulokeliitäntä (3,5 mm)
Miinukset
- Hypistelin tuollaista kaupassa ja olin hyvin pettynyt navi-näppäimen lisäksi muutenkin koko näppäimistöön ja sen tuntumaan.
- Sekava käyttöliittymä
iPhone 3G
Tästä on jo tietysti kirjoitettu niin paljon joka paikassa että tulee korvista ulos. Perheestämme löytyy yksi ensimmäisen sukupolven iPhone ja siitä on toki jo kertynyt kokemuksia. iPhone on hyvä, mutta ei se ole täydellinen ja mikäpä tässä maailmassa olisi. Joka tapauksessa iPhone on kokonaisuutena ehkä se kiinnostavin puhelin puutteistaan huolimatta.
- Käyttöliittymä ja käytettävyys yleensä
- Suuri näyttö
- Synkronnointi Macin kanssa
- Kunnon MP3-soitin ts. iPod
- Kunnon web-selain
Miinukset
- Sonera ja Soneran hinnoittelu + operaattorilukitus
- Tekstiviestien kirjoitus ei onnistu vaakatasossa toistaiseksi
- Tekstiviestien edelleenlähetys ei onnistu toistaiseksi
- Heikko kamera, jossa ei ole automaattitarkennusta
- Tekstiviestit näkyvät tultuaan suoraan näytöllä (kuka vaan voi lukea)
- Copy/paste puuttuu
Muiden valmistajien laitteet eivät ole mukana siitä yksinkertaisesta syystä että en ole löytänyt niistä riittävän mielenkiintoisia malleja.
Samanlaisia kirjoituksia
tai sitten ei...
- Uusi kännykkä: Nokia E71 - 31.8.2008
- Siinä se nyt viimein olisi… - 2.10.2008
- Saisinkos paremman ohjelman sähköposteille? - 29.9.2008
- Nokia E65 ja sekavat mietteet - 27.9.2007
- Musiikkia Netistä - 26.9.2008





En tiedä mistä voin antaa palautetta tämän sivun ylläpidolle, joten annan tähän. Ensiksi, hyvä sivu. Toiseksi, hyvä ulkoasu ja kolmanneksi se, että mainokset ovat sijoitettu ajatuksella. Monia muita, joita en juuri nyt jaksa mainita. Jatka samaa rataa!
Kiitoksia mukavasta palautteesta. Tämä bloginpito on aina välillä meinannut loppua kiinnostuksen puutteeseen, mutta aina sitä energiaa on jostain sitten löytynyt. Tällaisen palautteen jälkeen jaksaa taas pitkään.
Lisäsin sivun alkuun kohdan ”palaute”
En pidä itse liiasta mainosmassasta ja siksi yritän pitää ne sellaisena että ne eivät häiritse. Rahallista hyötyähän niistä ei käytännössä ole, joten voi olla että otan ne jossain vaiheessa joka tapauksessa pois. Jostain syystä ne eivät edes näy nykyisin kunnolla Firefoxilla, mutta samapa tuo.
Mainokset ovat hyvät. Kannattaa hyödyntää kaikki 3 mainosyksikköä. Itselläni 3 tekstimainosta ja 1 linkkimainos. Kullakin sivulla. Saattaa olla, että laitan linkkiyksikön lisää tuonne artikkelin sivuille ja staattisille sivuille. Hyvin nämä näkyy, käytän FF 3 ja ovat hyödyllisiä.